Opiskelupostaus vol 2: Pääsykokeet

Nyt kun päästiin tähän opiskeluaiheeseen oikein kunnolla, niin ajattelin kertoa myös kokemuksiani pääsykoeprosessista AMK:hn. Ainakin tuolloin 2009 liiketalouden pääsykoe perustui ennakkomateriaaliin ja kokeeseen itse pääsykoetilaisuudessa jossa testattiin perehtymistä ennakkomateriaaliin, sekä verbaalista ja matemaattisloogista päättelyä testaaviin monivalintatehtäviin. Muistaakseni työkokemuksesta saa pohjapisteitä, samoin yo-menestyksestä. Itse kirjoitin ylioppilaaksi 2006 arvosanoin L, E, M ja C, keskiarvo oli jossain kai reilun 8 puolella, eli lähtöpisteitä tuli arvosanoista ihan ok. (En rehellisesti muista otettiinko haussa huomioon vain keskiarvo vai myös yo-kokeiden arvosanat.)
Restonomi-opintoihin taas ei ollut minkäänlaista ennakkomateriaalia, vaan pääsykoe koostui kokeesta ja parihaastattelusta. Työkokemuksesta ja yo-menestyksestä sai samaan tapaan ennakkopisteitä, kokeessa taas oli matikkaa, luetunymmärtämistä ja muistaakseni myös jotain väittämiä. Parihaastattelussa taas keskusteltiin toisen hakijan kanssa mm. hakumotiiveista, tulevaisuuden suunnitelmista valmistumisen jälkeen ynnä muuta ja tätä oli siis kaksi opettajaa arvioimassa. Kai tuossa lisäksi mitattiin motivaation ja koulutusohjelmaan perehtymisen lisäksi keskustelu- ja kommunikointitaitoja. 

Haha, siis löysin äsken ihan supervanhoja sekalaisia kuvia koneelta! 😀

hahha, minä ja Ronja ihan junnuina joskus 4v sitten!

Pääpaino amk-haussa on silti pääsykokeella ja lisäpisteitä taitaa muuten tippua myös siitä minkä valitsee ensimmäiseksi hakutoiveeksi. Tuolloin itse hakiessani ennakkomateriaali oli jonkun työeläkeyhtiön vuosikertomus. Ohjeistuksen mukaan materiaalista ei tarvinnut opetella ulkoa yksittäistä numeraalista tietoa, esimerkisi ”kuinka monta prosenttia henkilöstöstä on jäämässä eläkkeelle seuraavan 5v kuluttua” näin nyt ihan keksittynä esimerkkinä. Luin ennakkomateriaalin useaan kertaan läpi aivan piirun tarkkaan tästä huolimatta. (Tai no tarkkaan ja tarkkaan, samalla parvekkeella aurinkoa ottaen, mutta muutaman kerran ja tekstin lisäksi kävin myös kaikki kaaviot sun muut läpi tai siis KAIKEN materiaalista,  vaikka toisin oli neuvottu.) Ja kas kummaa, pääsykokeessa oli ohjeistuksesta huolimatta juuri tämmöisiin yksittäisiin numeronippelitietoihin perustuvia oikein tai väärin-väittämiä.. Pisti ihmetyttämään, mutta onneksi oli tullut nekin käytyä läpi. Kummitteli varmaan mielessä pari vuotta aiempi pääsykoe lukemaan fililogiaa, kun se lukeminen tosiaan jäi aika vähälle, mikä alkoi harmittamaan siinä vaiheessa aika tosissaan kun sisäänpääsy oli yhdestä tai kahdesta pisteestä kiinni. Noh, nuori, tyhmä ja yo-kokeiden jälkeinen motivaation puute 🙂

Itse en nyt tosiaankaan muista omaa sisäänpääsypistemäärääni kun tästä on jo ikuisuus aikaa, mutta ammattikorkeisiin on hakijoita aivan hulluna ja toki myös sisään otetaan paljon opiskelijoita, mutta sillä skaalalla moni sijoittuu samalle pistemäärälle itsesi kanssa ja sisäänpääsy voi olla niiiin pienestä kiinni, joten se yksikin tai puolikas piste kokeesta voi oikeasti ratkaista paljon 🙂
Ainiin ja hei, JAMK:issa voi nykyään suuntautua myös Muoti- ja vähittäiskauppaan!

Kuulin tuosta joskus vuosi taaksepäin ja kuulostaa kiinnostavalle, en osaa sanoa
löytyykö tuommoista koulutusta Suomesta monestakaan amk:sta, mutta itse en ainakaan ole kuullut!

3 vastausta artikkeliin “Opiskelupostaus vol 2: Pääsykokeet”

  1. Hei kiitos paljon, kun jaksoit nähdä vaivaa ja kirjoitella näistä opiskeluasioista! :))
    T: se opiskelupostausta pyydellyt abi

  2. Oon kans ollut yhden kerran samoissa pääsykokeissa, oli just S-ryhmän työpaikan vuosikertomus, selailin sitä vaan netistä, kaikilla muilla se oli printattuna ja yliviivattuna mukana kokeessa asti, ja sitten siitä oli vain niitä super tarkkoja tietoja kokeessa mitä ei pitänyt olla. En päässyt, eikä ole haitannutkaan…

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.