Tyttöjen juttuja

Pidin eilen ihan höpöhöpöpäivän, enkä poistunut kauppaa ja koirien ulkoilutusta lukuunottamatta juuri ollenkaan kotoa. Sen sijaan lakkasin kynnet, kiharsin hiukset laineraudalla pitkästä aikaa, levitin itseruskettavaa ja siivoilin. Että semmoinen hömppäpäivä! Tänään voisin vielä vähän siivoilla ja valkaista taas vaihteeksi hampaita 😀 Onneksi on näitä viikonloppuja kun ei tarvitse stressailla sitten mistään!

Ensi viikonloppuna pitääkin sitten tehdä joku ihan superdupermegakuorinta ennen reissua, että tarttuu bruna tehokkaasti. Onneksi on karoteenitablettikuuri jo aloitettu. Ensi viikonloppuna voikin sitten aloittaa jo pakkauksenkin, Tommi jo kysyi tänään että monetko bikinit meinaan pakata mukaan. Veikkasi viisiä, mutta taidan pakata vain kolmet 😉

Pohjalle LCN:n tummanlilaa ja nimettömään Essien korallipinkkiä. Violettien päälle kerros sitä hilelakkaa ja kynnet taas edustuskelpoiset. Muutaman kuukauden olen taas miettinyt geelikynsiin (tai nyt oikeastaan akryyleihin) sortumista, olisi niin helppoa kun ei tarvitsisi nähdä mitään vaivaa kynsien suhteen tietty huoltoon raahautumista lukuunottamatta. Sitten kun kerran jaksan fiksailla kynnet lakoilla, niin unohdan taas hetkeksi haaveet pidemmistä kynsistä.. Nykyään nuo omat nimittäin tuppaavat katkeilemaan koko ajan!! Varmaan kuivasta ilmasta johtuen. Ehkä tässä vielä omilla pärjätään, katsotaan tilanne sitten keväällä reissun jälkeen. Sitä geelilakkausta haluaisin edelleen testata, pitäisi vain löytää joku hyvä paikka laitattaa kynnet. Shellac-lakkauksen testaus kiinnostaisi, onko kellään kokemusta? Oletteko olleet tyytyväisiä?

Ei hitto mä lupaan pestä nuo peilit, TÄNÄÄN!! 😀

Eilen tehtiin katkarapu-tortilloja, ne on niiin hyviä!! En ennen kyennyt syömään mitään mereneläviä, mutta jotenkin lähiaikoina olen alkanut syttymään katkarapuihin. Paistettiin nuo ravut pannulla chilin kanssa ja sekaan jotain semmoista Santa Marian ”Caribbean bbq”-mausteseosta. Itsetehty guacamole, ranskankerma ja juusto, mmm.. Oon nykyisin ihan totaalisen koukussa tuohon omatekoiseen guacamoleen, avokadoja kuluu viikossa varmaan 7. Ei ihme, että on lähiaikoina kertynyt ylimääräistä noista juoksuspurteista huolimatta hahaha!
Ihanaa sunnuntaita teille!! 🙂

7 vastausta artikkeliin “Tyttöjen juttuja”

  1. Suosittelen hankkimaan kotisetin geelilakkaukseen. Tilasin ebaystä tarvittavat välineet, esim. Kiinasta saa todella halvalla. Lakat. uv-uuni ja sit vaan menoks. Tulee halvemmaks kuin yksi lakkaus ammattilaisella plus on tosi helppoa tehdä itsekin 🙂

  2. mikä lainerauta sulla on käytössä? näyttää upeelta noi kiharat!!

  3. Ja pakko mainostaa vähän että jos joskus vielä päädyt geelikynsiin niin täällä ilmoittautuu tekijä, tosin olen stadissa.. en oo nyt ihan pieneen hetkeen seurannut blogiasi niin en tiedä asustatko täällä vielä. mutta jos kiinnostaa joskus palata kynsiin eikä oo tekijää niin ota ihmeessä yhteyttä royal.nail.beauty@gmail.com

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.