Lomahaaveilua, yllättäen

Tuntuu että nämä lomaa edeltävät päivät menevät niiiiin hitaasti! Ja kuinka paljon olen ylinpäänsä täällä jauhanut tulevasta lomasta. Varmaan jo ihan kyllästymispisteeseen asti 😀 Pakkaamista en ole vielä aloittanut, täytyy viikonloppuna kaivaa matkalaukku esille ja alkaa miettiä mitä sitä pakkaisi mukaan. Meillä on Köpiksessä hullun pitkä vaihto ja jotenkin stressaa se jotenkin etukäteen. Onneksi mun pomo kertoi eilen että se kenttä on tosi kiva ja löytyy miljoonia kauppoja, piristi vähän. Oon ollut välilaskulla siellä joskus iät ja ajat sitten about 15v taaksepäin jostain Malesiasta tullessa ja hämärästi muistan ehkä jonkun Guccin liikkeen jota ihailin silloin joskus ”pienenä”. Ehkä se on niistä ajoista muuttunut, mutta toivottavasti ei ihan vielä menomatkalla mene shoppailuksi 😀

Ostin pari viikkoa sitten Glitteristä tuommoisen sormussetin, miksikä niitä nyt ikinä sanotaankaan mitä voi pitää tuossa ”puolivälisormessa” (mikä sana :D). Tuo setti oli muistaakseni 4,90 euroa ja sormuksia on kolmessa sävyssä. Ihan superkiva!

Älkää kiinnittäkö huomiota noihin kynsiin 😀

Ei varmaan tarvitse kertoa, että mun katse kiinnittyi ensin tohon rosekultaan 😀
Rannerykelmä parin viikon takaa..

(Työ)viikko lähenee kohta jo loppuaan, jeejee! Tänään ihan superpitkä työpäivä edessä, mutta kai tästä selvitään.
Pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa miettiä jotain ostoslistaa reissuun. Oikeastaan en just nyt mitään ihmeellistä tarvitse, mutta eiköhän sieltä jotain taas tartu matkaan. Lennetään siis Fort Lauderdaleen, mutta olisi tarkoitus ajaa Miamiin päin Aventura Malliin joka on niiiin shopping paradise. Ft. Lauderdalen ostosmahdollisuuksista ei ole mitään hajua kun en ole siellä aikaisemmin käynyt, onko jollain antaa hyviä vinkkejä?

8 Replies to “Lomahaaveilua, yllättäen”

  1. Heips,
    ihan eka, sulla on ihana blogi ja on kivaa kun oon päivittäny sitä nyt useemmin 🙂 matkajuttuja vois olla enemmänki, ei haittais yhtään! 🙂 Toivottavasti reissustasi tulee ikimuistoinen. Ite en oo käyny Fort Lauderdalessa, Miamissa ja Orlandossa kylläkin. Orlandossa tehtiin niin kun ei myöskään tiedetty mitään ostareita sieltä (paitsi ne isoimmat outletit) että haettiin vaan navigaattorista ostoskeskukset, ja googlailtiin sitte että missä on parhaimmat kaupat 😀 Löyty ihan kivoja! Voi että miten haluisinkaan takaisin Jenkkeihin..

  2. Ft. Lauderdalesta löytyy Usan yksi isoimmista (tällä hetkellä jopa isoin?) outleteistä Sawgrass Mills 🙂 Siellä menee kyllä koko päivä.

  3. Köpiksen kentällä on tosiaan ihan huiput shoppailumahdollisuudet 🙂 Ainakin pohjoismaista parhaat, ehkä pohjois-Euroopan parhaat jopa, uskaltaisin sanoa. Kenttä on muutenkin tosi kiva! Sen on sopivan pieni, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri 🙂

    Emmi L.

    1. Jeee, pelottaa jo nyt ettei sieltä löydy liian kivoja kauppoja. Palaa pian matkakassa jo alkuunsa 😀 Kuluu luultavasti ainakin aika nopeasti!

  4. Juu ehdottomasti suosittelen Fort Lauderdalessa Sawgrass Mills Mallia! Olin siellä itse joulukuussa ja yksi loman parhaita kokemuksia 😀 Merkkiliikkeiden outletit ihania ja myös normaalihintaisissä merkkiliikkeissä tosi hyviä aleja!

    1. Ei hittolainen, sinne on kyllä päästävä! En yhtään tajunnut että se on Ft Lauderdalessa, vaikka tiesin kyllä että jossain Etelä-Floridassa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *