Uusia lemppareita kosmetiikan saralla

En ole muistanutkaan esitellä muutamaa uutta lemppariani kosmetiikan saralla. Paras löytö on nimittäin MAC:in huulipuna, jonka ostin reissusta pitkän etsiskelyn jälkeen.
Sen oikean huulipunan metsästys alkoi jo nimittäin Suomesta käsin kun eräänä päivänä kävin Stockan kemppaosastolla etsimässä korallista, mutta silti pinkkiä ja toisaalta myös tavallaan oranssiin taittuvaa punaista punaa. Helppo nakki siis eikö vain?! 
Uskokaa tai älkää, mutta ehdin jo itsekkin mennä päästäni sekaisin siinä valikoimaa selaillessa ja testatessa, enkä loppujen lopuksi enää itsekkään tiennyt että mitä sävyä etsin. Jotain kesäisää silti, joka sopisi hyvin rusketuksen kanssa..aivan muutama näitä hakukriteereitä tosiaan oli 😀
Tiedättekö kun valinnanvaraa on liikaa ja sokaistuu valikoimasta jo itsekkin ja kaikki tuntuu näyttävän samalta? Mulle kävi niin ja annoin lopulta periksi, vaikka luulin jo löytäneeni sen oikean sävyn..

Etsintä jatkui siis St. Maartenilla MAC:in liikkeessä, jossa päätin että nyt kyllä ostan sen hemmetin punan! (Itseasiassa oikea sana sille mitä etsin, oli sorbetin punainen ja en vieläkään ole varma että oliko valikoimissa ylinpäänsä juuri sen sävyistä, mutta annoin olla :D) 
Varmaan vartin pähkäilyn jälkeen päädyin tuohon Amplified-sarjan sävyyn Vegas Volt. Onhan tuo kieltämättä aavistuksen toki sorbetimainen, muttei huulissa missään nimessä kirkkaanpunainen vaan enemmänkin oranssiin taittuva. En osaa selittää 😀 Voi toki olla näiden mun omien sepustusten perusteella, että tämä tosiaan täytti ne asetetut kriteerit!
Olen käyttänyt lähes 10 vuotta MAC:in aurinkopuuteria ja en kyllä muuhun vaihtaisi! Taitaa mennä samalla tavalla sormi suuhun tiskillä siinä vaiheessa kun vakkarisävy Refined Golden lakkautetaan. 
 
MAC:in huulipunista ei taas ollut kokemusta ennen tätä ja pakko sanoa, että olen todella tyytyväinen! Koostumus levittyy hyvin huuliin, eikä ole lainkaan ”kuivahko” kun jotkut huulipunat, jotka jättävät huulet omituisen kuiviksi. Perfect!

Tämä ripsiväri onkin sitten astetta erikoisempi tapaus etenkin harjan osalta. Löysin tuon Givenchyn Effect Extension-ripsivärin lojumassa jostain meikkikorista jokunen aika sitten ja olin aivan täysin unohtanut sen olemassaolon.

Aluksi levitys ripsiin oli vähän hankalaa tuolla harjalla, jollaista en kyllä aikaisemmin ole nähnyt, mutta siihen tottui nopeasti. Tulos on todella näyttävä ja tosiaankin ”ripsipidennysmäinen”, kuten ripsivärin nimikin lupailee!

Ja mullapas on uusi lempituoksu! Nimittäin Lanvinin Jeanne Lanvin, jonka sain Tommilta. Se oli konsultoinut parfyymiosaston myyjää ja osui kyllä nappiin. Tuoksu on täydellisen kevyt ja aivan makuuni! 😉
Että semmoisia kosmetiikkalemppareita tällä kertaa!
Kivat maanant..eikun tiistait!

3 vastausta artikkeliin “Uusia lemppareita kosmetiikan saralla”

  1. Käypäs kurkkaamassa Guerlainin Rouge G-huulipunan uutuussävy 48! Ihan huippu huulilla,juurikin koralli vaikka näyttää aluksi oranssimmalta kuin onkaan. Laatu on ihanan kosteuttava, sis. mangovoita!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.