Welcome to my world

Taas kerran päivittelen täällä sitä, kuinka mua harmittaa etten voi kertoa blogissa enää yhtä avoimesti  ajatuksistani, stressaavista asioista tai minua painavista aiheista. Vielä muutama vuosi taaksepäinhän kerroin täällä avoimesti aikalailla mistä vain maan ja taivaan välillä, mutta jotenkin se nyt ei lukijakunnan suuruudesta johtuen enää ole mahdollista. 
Tiedättekö, ei halua sotkea ensinnäkään läheisiään mukaan blogikuvioihin heidän tahtomattaan, loukata ketään tai antaa itsestään ”heikkoa kuvaa” (eli siis toisinsanoen useimpien ihmisten mielestä lähinnä inhimillistä kuvaa) päästämällä vieraita ihmisiä liian lähelle elämäänsä. 
Välillä tuntuu siltä, että jos antaa itsestään vähänkään pintaa syvempää, käytetään niitä heikkouksia helposti vastaan ja joissain tapauksissa jopa iloitaan toisten vastoinkäymisistä. Harvan teistä kuitenkin siellä ruudun takana tunnen.
Tiedättekö, on niitä normaaleita ihmissuhteita, joissa kumpikin osapuoli vastavuoroisesti antaa ja saa. Saadaan tukea, annetaan tukea, saadaan toisesta voimaa ja uhrataan ystävän eteen niistä omista voimistaan. Sitten taas on niitä sairaita ihmissuhteita, joissa tätä normaalia vastavuoroisuutta ei ole, vaan toinen osapuoli on se joka ottaa, imee muista ja lähimmäisistään kaiken energian, koskaan oikeastaan antamalla mitään tukea takaisin. 

Mua on jo jonkinaikaa ahdistanut kovasti ja olen välillä itkenyt kotona tiskatessa tai siivotessa, koska tietyt asiat vain tuntuvat niin pahalta tällä hetkellä. Jotenkin sitä tuntuu, että kaikki ikävät asiat iskevät aina samalla kertaa. Olen koittanut sen vuoksi keskittyä lähinnä ulkoiluun, pitkiin työpäiviin, blogiin, Netflixin katsomiseen ja purkaa sitä pahaa oloa sitä kautta. Että ei täälläkään aina niin loistavasti mene.
Päätin äskettäin pitkän harkinnan jälkeen päättää erään jo vuosia kestäneen ihmissuhteen juurikin tästä syystä, etten enää jaksanut tätä suhteen yksipuolisuutta. Tiedättekö, joskus se lopullinen seinä tulee vastaan. Vuosien jälkeen kun odottaisi sitä, että toinen edes kerran antaisi tukensa, mutta kun se on aina ja ikuisesti ”just all about him or her”. Ehkä se tästä pikkuhiljaa, elämä opettaa. Näinhän se menee. Täytyy kuitenkin saada pysyttyä kiinni normaalissa arjessa, sehän nyt varmasti on lääkkeistä parhain. En jaksa taas sitten semmoista, että antaisi henkilökohtaisen elämän ongelmien vaikuttaa työssä tai paistaa ulospäin.
Käytiin tänään Bixun kanssa postissa ja sen jälkeen puistossa heittelemässä keppiä, joka nyt on Bixun lemppariasia ikinä. Pieni odottaa sitä joka päivä kuin kuuta nousevaa ja vetää puiston keppijemmalle niin kovaa vauhtia, ettei nyt toiselle voi eikään sanoa.
Loppuillan olen siivonnut ja tiskannut. Mulle tulee huomenna sukulaisia kylään, joten oli aika vähän siistiä täällä kotona, ettei sitten huomenna tarvitse hävetä silmiä päästään. Mukavaa kun tiedossa on kuitenkin astetta erilainen ilta kotona kun B:n kanssa kahdestaan. Ja saanhan Tomminkin jo ylihuomenna kotiin reissusta. Ja sitten onkin vappu, jee!
Sain laitettua juuri aamuksi lounaan valmiiksi töihin ja nyt alkaisi sitten olemaan iltapuuhien paikka. Taidetaanpas lähteä Bixun kanssa iltakäppäilylle!

11 Replies to “Welcome to my world”

  1. Kiva, kun raotit vähän tuota yksityisyyden verhoa – ymmärrän kyllä silti, miksi se nykyään pidetään aika visusti kiinni. Tsemppiä Iines! Toivottavasti pian helpottaa.

  2. Oikean ratkaisun teit, saman olen itse tehnyt seurauksella, että menetin yhden kaveriporukan melkeinpä kokonaan. Mutta silti tämä tilanne on parempi, ei enää tarvitse käyttää energiaa asian puintiin. Tsemppiä ja parempaa arkea sinulle!:) t. varmaan jo 4 vuotta vanha lukija 🙂

  3. Voih, tsemppiä Iines! Ymmärrän kyllä täysin sun fiilikset ja tän blogimaailmankin yksipuoleisuuden. Mäkin olen lukenut sun blogia jo sieltä vuodesta 2010 alkaen ja elänyt mukana sun iloissa ja suruissa, mutta sä et voi sitä edes tietää kun en ole kertaakaan kommentoinu, Blogger-nimimerkinkin sain vasta pari kuukautta sitten aikaan… Oot mun mielestä aivan ihanan symppis ja sulla on fiksut mielipiteet ja ihaltavan terve ote elämään. Tykkään lukea sun arjesta, mielipiteistä, kauneus ja muotivinkeistä yms, sun jutut on aina hyvin kirjotettu ja mielenkiintosia ja saan sulta inspiraatiota. Kiitos kun jaksat jakaa meille palan itsestäsi, ja ilman muuta yksityisyydestäkin pitää pitää huolta ja raja vetää johonkin! Ja varmasti kannattaakin, vaikka kaikkea haluaisikin jakaa, internet kun voi tosiaan olla aika raadollinenkin paikka. Halusin vaan kertoa että on täällä ruudun takana tällaisia hiljaisiakin tukijoita, jotka on vaan niin saamattomia ettei saa kommentoitua, mutta lukee sun kaikki kirjoitukset innolla, nyökkäilee mukana, nauraa iloissa, suree suruissa ja on hiljaisena mutta jämäkkänä tukimuurina täällä takana. Kiitos että olet juuri tuollainen ja iso tsemppirutistus vielä sulle! Sekä rapsutuksia Bixulle ja Mapsulle! -Kristina-

  4. Tiedätkö, mä olen viime vuosina joutunut hylkäämään pari tällaista yksipuolista ystävää, joilta ei suunvuoroa edes saa. Hirveä helpotus!! En enää jaksa vapaaehtoisesti katsella tämmöistä, kun tarjolla on laadukkaitakin ystävyyssuhteita!

  5. Tsemppiä! Täälläkin jo pitkään sua seurailtu, kiva että oot niin aktiivinen nykyään täällä blogissa. Tuttuahan tuo on että kaikki ihmiset ei vaan pysy mukana menossa ikuisesti, ja parempi niin loppujenlopuksi. Olen varma että teit oikean päätöksen!

  6. Tsemppiä sinne! <3 Vaikka moni "ystävyys" alkaa ja päättyy, oikeat ystävyydet säilyvät läpi elämän! 🙂 Miksi tuhlata aikaa sellaiseen ihmiseen, joka vain käyttää hyväksi ja ajattelee omaa napaansa.. Usko mua, kokemusta on täälläkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *