10 things about me

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä tämmöisen ”10-asiaa minusta-postauksen”, edellisestä onkin kai jo hetki vierähtänyt 😉

1. Olen rutiinien ja aikataulujen orja. Herään aamuisin yleensä aina samaan aikaan, teen aamutoimet aina samassa järjestyksessä, pyrin lähtemään samalla sporalla töihin ja lähden aina samalla bussilla pois töistä, minuutilleen 😀 Jos aamutoimia sattuu jonain aamuna sotkemaan joku odottamaton tekijä, saattaa multa mennä pasmat aivan sekaisin. Tämmöinen olen ollut ihan nuoresta asti. Tarkka tyttö 😀
Jos esimerkiksi Huomenta Suomi on sillä joulu-tai kesätauolla, niin olen aamuisin aivan hukassa!


2. Halusin lapsena lentoemännäksi ja muotisuunnittelijaksi. Piirtelin omaan kansioon aina kaikenlaisia muotiluomuksia ja olin vielä yläasteella aivan varma, että työskentelen isona muodin parissa. Eipä ainakaan vielä ole toteutunut. Lentoemännäksi haluaisin ehkä vähän edelleen, mutten ole varma kestäisinkö niin kovaa valvomista ja jatkuvaa aikaeroa enää ”tämän ikäisenä”. Tommi ainakin lyttäsi mun unelmat viime syksynä ja sanoi, ettei ”pikkuipana jaksaisi kun menee muutenkin aina mummojen aikaan nukkumaan” 😀 Olen ehkä viimeisten parin vuoden aikana saanut hahmotettua vihdoin ”unelmatyöni”, joka olisi työskennellä henkilöstönkehittämisen tai tuotekehittämisen parissa.

3. Tuohon henkilöstönkehittämiseen
liittyen olen harkinnut lisäkouluttautumisena aikuiskasvatustiedettä,
joka voisi tukea tätä polkua. Eli omalla kohdallani näen
kasvatustieteiden tai KTM:n varteenotettavina lisäkoulutuksina.

4. Salaa kuitenkin haluaisin tehdä blogia täysipäiväisesti tai edes yhtä
ammattimaisesti kun aikoinaan oli aikaa. Nykyään ei oikein arkisin löydy
kovinkaan aikaa tähän. En tiedä kuinka realistinen unelma tämä on, mutta aina saa haaveilla. Ei sillä etten pitäisi nykyisestä työstäni.

5.
Mulla on aivan non-stop matkakuume! Ahdistun, ellen pääse kaukomatkalle
kahdesti vuodessa. Uhraan yleensä kesälomanikin, jotta on mahdollista
lähteä syksyisin tai talvisin pidemmälle matkalle. Nytkin ahdistaa kun
ei ole vielä mitään varmaa reissua tiedossa syksyksi!! Vaihtoehtoja
tosin pari 😀


6. Olen aivan neuroottinen ripsistäni. Viimeksi tänään meinasin pestä naaman puhtaaksi sen jälkeen kun ripsiväri meni ”huonosti”. Ripsivärin nyt kertakaikkiaan täytyy olla laadukas, muuten ei tule hommasta yhtään mitään 😀 Onneksi on Make up storen touch up-fiksausgeeli, jolla saa korjattua pahimmankin tilanteen, hehe.

7. Mulla on myös jatkuva hiuskriisi. Voiko olla edes todellista? Tuntuu, etten koskaan ole täysin tyytyväinen tukkaani, mutta sitten kun katsoo vanhoja kuvia, ihailee vanhoja hiuksia haikaillen. Olisi ihanaa omistaa hiukset, joille ei tarvitsisi tehdä mitään tai fiksailla aamuisin!

8. Olen aina kaikkialla liian ajoissa. Lapsena saatoin odottaa talvella luokan edessä yksin koululla jo melkein tuntia ennen tunnin alkamista. Toisaalta sitten ärsyttää ihmiset, jotka ovat aina myöhässä, koska mulle odotusaika on aina niin paljon pidempi. 
9. Haluaisin asua jossain, missä olisi aina kesä. Vetoan kohtaan 5 ja 7. Aurinkotukkakin on kiva jopa fiksaamatta. Kestorusketus vähentäisi taas meikkaamisen tarvetta 😉 Asialliset perustelut, eikös?
10. Ennen sanoin, etten ”ikinä” halua lapsia tai naimisiin, mutten ole enää varma. 

Kivaa tiistaita kaikille. Taidan vetää UGGsit jalkaan.. Että semmoinen toukokuu 😀

4 vastausta artikkeliin “10 things about me”

  1. Krooninen matkakuume.. ! Jäätävä tauti 😉 ja sehän ei parane matkustelemalla, vaan pahenee vain!!

    -Anni (se balista kysellyt tyttö;p)

  2. Aikuiskasvatustiede sivuaineeksi, siinä se varmaan tukisi sun suunnitelmia. Mutta kysypä keneltä tahansa aikuiskasvatustiedettä hieman lukeneelta, ei kasvatustieteilijältä, että kannattaako ottaa pääaineeksi. Vastaus: ei missään nimessä :o) Kannatan KTM:ää kasvatussivuaineella! Avoimessakin saa kätevästi rykäistyä puolessa vuodessa appron siitä töiden ohella! Yliopistolla on myös henkilöstojohtamisen kursseja, ainakin toisinaan myös isompia kokonaisuuksia! Luulisin että avoimessa tehty sivuaine edesauttaa myös erillisvalinnassa Kauppikseen pääsyä ja siellähän ne opintopisteet odottelevat valmiiksi rekisterissä. Kaikkea hyvää ja tsemppiä oman unelmatyön etsintään ja opiskeluun! 🙂

    1. En voisi olla enempää eri mieltä! Olen valmistunut tradeksi, tein muutaman vuoden töitä ja valmistuin hetki sitten maisteriksi pääaineenani, aikuiskasvatustiede. Olen tehnyt nyt HR-hommia 2,5 ja en voisi olla tyytyväisempi! Itse en kyllä nähnyt mitään järkeä siinä, että olisi mennyt kauppikseen lukemaan samoja, juttua mitä olin jo lukenut tradeopinnoissani (toki vähän laajemmin), vaan näin järkevänä sen, että luen kasvatustiedettä, psykologia, sosiologiaa ja sivuaineena henkilöstöjohtamista ja tavallista johtamista. Henkilöstöjohtaminen ja johtaminen on aika kaukana siitä, mitä henkilöstön kehittäminen ja aikuiskasvatustiede opintoina ovat…sanon tämän sillä perusteella, että kumpaakin olen lukenut.
      Opinnoissa tärkeintä on kuitenkin lukea aineita, jotka kiinnostaa.

      Tänä päivänä pelkällä koulutuksella on todella vaikea erottu…oikeanlainen ja monipuolinen työkokemus, oma aktiivisuus ja asenne, on ne jutut, jotka yleensä kantaa pidemmälle, kuin pelkät paperit 🙂

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.