Viikonlopun höpinät

Voi hitto kun on aamukooma päällä.. Nukuin 12h yöunet rankan työviikon päätteeksi ja eipä ihmekkään kun nukutti. Olisin voinut nimittäin kölliä sängyssä vielä vaikka loputtomiin. Alunperin meidän piti lähteä kaverin kanssa tänään Suomenlinnaan kun vielä alkuviikosta oli kovat helle-ennusteet viikonlopulle. No, pilvistähän tuolla on joten taitaa reissu siirtyä toiseen viikonloppuun!
Pari viikkoa sitten vietettiin tosiaan työtiimin kanssa lauantai Tallinnassa. Mulla oli matkakamerana mukana se Nikonin Coolpix S9700, joka oli mulla testissä Nikon-yhteistyön tiimoilta. Kirjoittelinkin kamerasta jotain jo täällä. Kuvia tuli räpsittyä jonkun verran, mutta en luonnollisesti viitsi lisäillä tänne kuvia työtovereistani ;D

Muutama vuosi sitten hehkuttelinkin aina Tallinnaa ja edelleenkin rakastan kaupunkia! Aina sitä kummastelee kuinka parin tunnin laivamatkan päässä voi olla kohde, joka tuntuu aina kun menisi kauemmaksikin kuin lahden toiselle puolelle. Muutenkin hämmästyttää, kuinka Tallinna on niin lyhyessä ajassa muuttunut niin moderniksi kaupungiksi, ei voi muuta kuin ihailla.

Käytiin heti alkuun lounaalla. Tuo lauantai oli todellinen hellepäivä ja pysähdyttiin terassiravintolaan istuskelemaan, muistaakseni paikka oli Platz ihan Bershkan kulmilla.
Loppupäivä kierreltiin lähinnä kaupoissa ja vanhassa kaupungissa.

Tallinnan ostokset jäi aikalailla niihin kosmetiikkajuttuihin, jotka jo ehdinkin esitellä. Pull & Bearista tarttui mukaan siniset chino-tyyppiset housut, jotka oli kesäksi ihan kiva löytö. Jotenkin muuten vaatekauppojen tarjonta oli lähinnä samaa mitä kaduilla nyt näkee ehkä liikaakin. Eli toisinsanoen persefarkkuja ja napapaitoja, huhhuijjaa 😀 
Tallinnan reissun jälkeisenä sunnuntaina vietettiin sitten grillipäivä läheisessä puistossa. Grillattiin lohta, maissia ja pihvejä ja paistateltiin auringossa iltapäivään asti hauvojen kanssa. (Sitten seuraavana päivänä sainkin sen ihanan vatsataudin, jota ensin epäilin vahvasti ruokamyrkytykseksi meidän grillibileiden tuloksena :D)

Mabeeee <3
Bixuliini <3

Bixu on kyllä aivan mahdoton tuon pallon kanssa. Ihan pennusta asti B on ollut niin tennispallon perään, ettei mitään rajaa. Se jaksaa tuoda palloa ulkona vaikka tuntitolkulla ja sen päivän kun näkisi ettei se enää jaksaisi juosta pallon perässä ja tuoda sitä heitettäväksi. Pitäisi joskus viedä se tenniskentälle peuhaamaan semmoisen pallonsyöttökoneen kanssa päiväksi, hahah 😀

Koin tuon Nikon Coolpixin kerrassaan näppäränä reissukamerana ja käytön todella helpoksi. Ajoittain tarkennus automaattiasetuksilla tuotti hieman hankaluuksia, lähinnä lähikuvia ottaessa. Voi olla, että olen tässä lähiaikoina vain tottunut järjestelmäkameraan, jolla tarkennus on eri luokkaa.  Yksi asia jonka huomasin, niin etenkin kasvo- ja potrettikuviin kamera soveltui aivan loistavasti! Ja toki myös tämmöisiin tilannekuviin. Nyt sainkin sitten uuden Coolpixin testiin, joten siitä sitten myöhemmin 🙂

Nyt neljäs kuppi kahvia ja chillailua. Viikonloput ovat kyllä niin luksusta, harmi että ne hujahtaa aina niin nopeasti. Ihanaa lauantaita kaikille, tämä nyt oli tämmöinen sekamelskapostaus taas kerran 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.