Höpinää ja viime viikonlopun asua

Huh, perjantaina puuhailin vaikka mitä! Vedin salilla 1,5h treenin
sisältäen 55min juoksun ja sen päälle jalkatreenin, siivoilin kotona,
kiharsin taas vaihteeksi tukkaa laineraudalla ja testailin tekoripsiä
(!!:D). Sitten meinasikin jo väsy yllättää, mutta onneksi iltalattet
pelastavat tilanteen.
Eilen meni päivä sitten taas
siinä kun oli äiti kyläilemässä ja iltaa vietettiin poikien kanssa
meillä istuen, tulipa taas nukuttua 12h yöunet. Ja jotenkin ihan kamala
morkkis kun aloitti viikonlopun noinkin hyvällä liikuntamodella ja eilen
sitten tuli syötyä sipsiä, jäätelöä ja suklaata.. Tulipa ainakin naurettua vatsa kippurassa, että kai sekin ihan kivasti energiaa kuluttaa. No mutta pääasia,
että kuitenkin liikkuu sen muutaman kerran viikossa, niin saa välillä
herkutellakin 😉 Itselläni on ollut semmoinen tunne, että olisin
lähikuukausina lihonut ja turvonnut ihan hulluna, mutta kävin yksi päivä
puntarilla ja totesin, etten ole. Samaa oli mies jauhanut ja totesin,
että varmaan joku loinen syö mun ruoat, koska tullut jotenkin mätettyä
lähiaikoina ihan kamalasti.
Vaikka olen ollut
lähiviikkoina jotenkin naatti töiden jälkeen, olen kuitenkin pyrkinyt
siihen, että saisi liikuttua kolmesti viikossa mikä vastaa suunnilleen
kolmea liikuntakertaa. Yleensä kun lenkkeilen sen tunnin ja salillakin
tuppaa sama aika menemään. Ehkä saisi taas tänään illalla raahattua
itsensä hauvan kanssa metsälenkille vastapainoksi sille
toissapäiväiselle jalkatreenille. Pääasia, että tekee sen liikkumisen
ilosta ja nautinnosta, eikä siitä että ”on pakko”. Omaksi hyväkseenhän
sitä liikkuu kuitenkin loppupeleissä.

Sain joku aika sitten testiin uutta hiilihapotonta Crowmooria, jota on tullut 2l hanapakkauksena. Viime lauantaina lähdettiin piipahtamaan Jutan synttäreillä Club Showroomissa ja maistettiin lasilliset Crowmooria kotona.

Olin myös unohtanut aivan kokonaan nämä pari maailman säälittävintä asukuvaa kameran uumeniin viime lauantailta. Upea sekasorto taustalla 😀 Pitäisi ihan tosissaan alkaa edes vähän taas panostamaan näihin asukuviin. Mutta joo..

Päälle pääsi joku aika sitten ostettu uusi maksimekko JC:stä, josta tulee varmaankin tämän kesän lempivaate, jos ne helteet nyt joskus tulevat takaisin 🙂 Ainiin ja nuo Mangon aivan lempparisandaalit ylemmässä kuvassa joista hölisin aikaisemmin ja joita tilasin ne toisetkin kappaleet. Toiset ovat jemmassa työpaikalla työkenkinä ja toiset kotona haha 😀
Ps. Näin unta että olin Karibian risteilyllä Alexander Stubbin kanssa hahaahah 😀

Pps. Muistakaa, että se Yves Rocherin vapaavalintainen tuote kaupan päälle-kamppis on voimassa vielä tämän päivän. Eli ensimmäiseksi ostoskoriin klikattu tuote tulee tilaajalahjaksi! Yvesille tästä! Omat lempparinihan listasin jo täällä.

Aurinkoista sunnuntaita!

Crowmoor saatu blogin kautta ja postaus sisältää mainoslinkin

4 vastausta artikkeliin “Höpinää ja viime viikonlopun asua”

  1. Hei, sä kun olet lyhyt, kuten minä, mitä mieltä olet noista maksimekoista? Jotenkin en ole uskaltanut hankkia sellaista, koska on vähän pelottanut, että se suurinpiirtein laahaa maata ylläni.. 😀

    1. Hahah, siis onhan tuo ihan liian pitkä mulle, ensin ajattelin että leikkan sen vaan karusti oikean mittaiseksi mutta toistaiseksi olen vaan laittanut solmuun 😀

  2. Noi sandaalit on kyllä ihanat! Kyllä mun mielestä herkkupäiviä saa ja pitää olla, kunhan vaan tosiaan liikkuu sitten vastapainoksi 😀 Kuitenkin eletään vaan kerran niin kyllä mun mielestä saa sitten syödä sitä mistä pitää, tosin kohtuus kaikessa haha!
    Ja ps. Hitto miten noloa että olin osallistunut tohon kamera-arvontaan kaksi kertaa.. Yritin puhelimella ensin ja mulla on siihen eri sposti tallennettuna ja kokoajan tuli vaan jotain virheilmoituksia ja sitten yritin tietokoneella mutta kummasti nyt se puhelimellakin lähetetty kommentti tuolla vaan oli!! Anteeksi 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.