Testissä sinettipidennys

Kävin alkuviikosta pitkästä aikaa kampaajalla taltuttamassa hiuskriisiä. Edellisestä kerrasta taisikin olla vierähtänyt nimittäin jo kolme kuukautta. Viime kesästä asti mulla on ollut tosiaan käynnissä ”oman hiusvärin kasvatus”, jonka aikana väriä on kuitenkin freessattu mm. tyvivärillä ja kevyillä bayalage-raidoilla kuitenkaan radikaalisti tukkaa vaalentamatta. 
Vielä viime kesänä latva oli kertakaikkiaan aivan valkoinen ja kuten arvata saattaa, aivan haperoa johon eivät enää muut tehohoidot auta muuta kuin leikkaaminen. 
Noh, tässä viime syksyn jälkeen tuo huono latva on kasvanut lähestulkoon kokonaan pois tai oikeastaan huonokuntoisena katkeillut pois, jonka ansiosta about puolet tukastani on polkkapituista. Katkeilu on tapahtunut nimenomaan päällishiuksista, joten se ei voi missään nimessä johtua ainakaan pidennyksistä, muuta loogista selitystä ei ole kuin tuo huonokuntoinen latva. Eli mitä opimme tästä? Ei enää ikinä radikaalia vaalennusta ja hiusten suojaaminen visusti auringolta käyttöön tästä lähtien. 

 Tukka vuosi sitten. Tämänkin jälkeen sorruin vielä kerran vaalentamaan, joka oli latvalle aivan viimeinen niitti.
Harmittaa aivan superpaljon, mutta eipä paljoa auta itku markkinoilla. Nyt vaan kasvattelemaan parempikuntoista tukkaa. Onneksi hiukset kuitenkin kasvavat aina takaisin ja tässä tapauksessa kuitenkin entistäkin parempikuntoisena 😉 
Kerran kun peli on menetetty tukan kanssa, niin tuommoiselle vaalennuksella puhkikulutetulle hiukselle ei kuitenkaan kertakaikkiaan ole mitään muuta tehtävissä kun leikata huono latva pois. Siksi onkin tärkeää osata suojata hiusta jo ennakkoon juuri esimerkiksi auringolta tai lämpökäsittelyltä, vaalennettu hius kun on jo valmiiksi kokenut kovia, joten mitään suurempia ihmeitä ei tarvitse tehdä, että saa pilattua sen lopullisesti. Alunperinhän olisin halunnut luopua loppukesästä pidennyksistä hetkeksi ja leikata tasapitkän puolipitkän polkan, mutta sitä nyt on hieman vaikea toteuttaa kun puolet tukasta on 10cm lyhyempää kun loput. Blaah.
Sitten taas muihin aiheisiin… Saatatte muistaa, että mulla on viimeiset pari vuotta ollut kylmäkeratiinipidennys, jota olen aina muutaman kuukauden välein käynyt huollattamassa. Mielestäni pidennys on ollut paras juttu ikinä, juurikin sen luonnollisuuden vuoksi, jonka ansiosta tukkaa voi pitää ylhäällä ponnarilla, kuten ei esimerkiksi teippien kanssa käy päinsä.
Kylmäkeratiinipidennyksessä irtohius on kiinnitetty keratiinimassalla omaan hiukseen litteinä osioina ja yleensä ajan mittaan osio hieman käytössä ”murenee” ja huollon lähentyessä irtohiusta on tupannut lähtemään murenevista osioista, kuten ymmärrettävää onkin.
Kampaajani Johanna Qhairista kuitenkin ehdotti, että kokeilisimme tällä kertaa sinettipidennystä. Olen aina vannonut, etten ikinä tule kokeilemaan sinettejä sen perusteella mitä kauhujuttuja olen joskus kuullut. Kuulemma sinettipidennys ei kuitenkaan oikein tehtynä ja oikein poistettuna kuitenkaan nykyisin rasita hiusta kovinkaan ja irtosineteillä osioista on mahdollista saada todella ohuita ja luonnollisia. Noh, lähdin sitten innoissani ensimmäistä kertaa kokeilemaan näitä ja pakko sanoa, että olen aivan rakastunut näihin!

Verrattuna kylmäkeratiineihin on sineteissä etuna se, että huoltoväli voi olla jopa 5kk, koska irtohiusta ei pääse pitkin matkaa irtoamaan sineteistä ja täten tukka ei ”harvene” samaa tahtia. Kiinntysaika oli suurinpiirtein samaa mitä kylmäkeratiinien kanssa, mutta kuulemma irroitus on sitten huollon yhteydessä helpompi homma.

Semmoinen tukka tällä kertaa!

Hankintalistalla oli jo ikuisuuden ollut uusi tupeerauskampa ja nyt muistin ostaa senkin matkaan. Olen tykännyt ihan hurjasti tuosta Label M:n kammasta, voittaa vanhan pilipalikamman aivan mennen tullen. 
Ainiin ja ostin myös testiin noita kierrepompuloita, joista on paljon kohistu! Olen nähnyt pompuloita ainakin muutaman valmistajan tekemänä, itselleni osui nyt kohdalle noita EZ bobbleseja. Pompulathan ovat hiusystävällisiä, eivät katko tai kiristä hiuksia ja pysyvät muuten todella hyvin tukassa, vaikka ensin hieman epäilinkin! Suosittelen ostamaan testiin jos kohdalle osuu 🙂 Näistä tuli ainakin minun lemppareita! Onko joku muukin jo testaillut?
Ja mun on pakko kysyä, että olenko ainut kuka kriiseilee tämmöisten hiusasioiden kanssa? Kai joku muukin kärsii katkeilevasta latvasta? 😀

10 vastausta artikkeliin “Testissä sinettipidennys”

    1. Se on vidahairin semmoista italialaista jota oon joskus käyttänyt ja kampaaja löysi sitä laatikoista jämäpaketteja. Se on siis aivan samanlaista kun oma tukkani, mutta ei enää saa tilattua kai.. 🙁 Seuraavalla kerralla tilaan testiin sitä Rapunzelin pohjoismaiselle päälle tarkoitettua!

  1. Mä olen samassa tilanteessa! 🙂 Mulla on luonnostaan melko tummanruskeat hiukset ja niitä on värjätty aina vaan vaaleammaksi ja vaaleammaksi. Pääosin vaan päältä on ihan blondia, joten latvat on hyvässä kunnossa. Mutta se vaalea pääliosa, näkisitpä.. 😀 Viime kampaajakerran jälkeen korvien vierestä katkesi melkonen tuppo hiuksia ja se oli siitä syystä, ettei hiukset vaan kestä enää vaalentamista. Piti siis tehdä suuri päätös ja sovittin kampaajan kanssa, että ensi kerralla sitten värjätäänkin hiukset tummansurkeiksi ja aletaan kasvattelemaan omaa hiusta takaisin. Voi olla, että tulee pieni shokki, kun peilistä katsookin ruskeahiuksinen eikä blondi. Ymmärrän sua siis erittäin hyvin ja oon todella helpottunut, etten ole ainoa tän kriiseilyn kanssa. 😀

    1. No siis eikös ole raivostuttavaa!! Mulla on vielä niin järkyttävä tilanne, etten oikeasti edes voisi olla ilman pidennyksiä kun osa tukasta on niin lyhyttä 😀 Mulla oli muuten myös joskus optiona tuo, että värjättäisiin koko tukka tummemmaksi, mutta kampaaja sanoi että vaalennettu osa oli niin huonossa kunnossa ettei siihen edes tarttuisi tummempi väri.. Mä niin tunnen sun tuskasi ja miljoonasti tsemppiä kasvatuksen kanssa! ! 🙂

  2. Tosi kivan värinen toi sun tukka!! 🙂

    Mä tänään taas vaalensin juurikasvun piiloon ja oon kauheessa tukkakriisissä :F
    En haluaisi tappaa enää tukkaani, mutta en viihdy tummassakaan 😀

    #1stworldproblems

    1. Hahah joo todellakin näitä maailmanluokan ongelmia ;D Aloita semmoinen tyven kevyt raudoitus blondin sijaan, niin saat pikkuhiljaa vähän pehmeämmin kasvatettua oman värin? 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.