Kuvia viikon varrelta

Hellurei! Täältä seuraa pieni kuvapläjäys lähipäiviltä ja vieläpä jotain muuta kuin niitä pelkkiä Alppila-otoksia, heh.  Kävin viime viikolla a) ensimmäistä kertaa elämässäni Hangossa ja b) söin Hangon Classic Pizzassa aivan superhyvän pizzan! Varteenotettava kilpailija läpikahlatuille Weeruskan pizzoille nimittäin 😉

Tajusin vasta, että sinä aikana kun on asunut Etelä-Suomessa, niin säälittävän vähän kuitenkaan on tullut matkailtua Etelä-Rannikolla Pk-seudun ulkopuolella. Tai no oikeastaan ollenkaan kotimaassa kun useimmiten kaikki reissut ulottuvat hieman kauemmaksi. Pakko myöntää muuten, että olin varmasti ainut kaveripiiristäni kuka ei vielä ollut Hangossa käynyt. Sainpa vihdoin vedettyä senkin ruksin seinään.


Toiset lähtivät surffaamaan ja itse jäin rannalle reiluksi tunniksi kyhnyttämään pyyhkeen alle tuuleen. Kunnes tylsistyin ja lähdin keräämään mustikoita 😀 En edes muista milloin olisin viimeksi kerännyt marjoja. Ärsyttää olla näin kaupunkilaistunut nykyään 😀 Minnekköhän voisi raahata itsensä mustikkaan?!

Tulliniemessä oli vaikka kuinka paljon purjelautailijoita!

Korkkasin muuten uuden maksimekon, jonka ostin keväällä Floridan reissulta. Olin jotenkin unohtanut sen aivan kokonaan. Aivan loistava vaate näille keleille 🙂

Tällä kertaa sitten Kallio-kierrosta Alppila-kierroksen sijaan 😉
Varattiin muuten viikonloppuna lennot syksyn lomalle Kaliforniaan! Jeejeejee!! Nyt vaan alkaa sitten 3kk odottelu, toivottavasti aika hurahtaa nopeasti. Mahtaa alkaa täällä jossain välissä pieni matkakuumehehkutus…taas vaihteeksi. Aivan kun ei olisi koko ajan päällä 😉

Jotenkin tsempattava itsensä superahkeraksi vielä muutaman kuukauden ajan, niin tietää ainakin ansainneensa lomansa! Todennäköisesti varataan vielä Cali-reissun sisälle lyhyt Meksikon vierailu kunhan saadaan aikaiseksi. Can’t wait!

kuvat otettu Nikon P340-lainakameralla

5 vastausta artikkeliin “Kuvia viikon varrelta”

  1. Mä oon kerran käynyt Hangossa, mutta siitäkin on jo 12. vuotta aikaa. Tykkäisin kierrellä kotimaassa, mutta tuntuu että aika harvoin tulee käytyä missään. Tai no Oulun seudulla toki tulee käytyä muutaman kerran vuodessa ja miehen kanssa ollaan välillä tulti esimerkiksi pari kertaa Kuopion tai Tuurin kautta kotiin.

    Ja oon mä lapsena kierrellyt paljon Suomea ja ehkä nuorena, mutta nykyään tuntuu että niin harvoin tulee käytyä missään. Olisi hauska kierrellä erilaisia paikkoja ja vaikka kirppareita sekä nähtävyyksiä katsomassa.

  2. En mäkään oo käynyt Hangossa ikinä vaikka hirveesti oon Suomea kierrellytkin perheen kanssa pienempänä 😀
    Toi maksimekko on muuten tosi ihana! Aika hauskasti tehty 🙂
    Ja mitä mustikoihin tulee niin ei niitä saa mistään. Tänä vuonna on kuulemma tosi huono mustikkavuosi, niinkuin oikeastaan viime vuosikin oli. Kai niitä nyt tulee mutta jos on tällainen himohamstraaja kuin minä että haluaisi monta litraa pakkaseen niin voi joutua pettymään 😀

  3. Tääki kävi viime viikolla elämänsä ekaa kertaa Hangossa ja vieläpä samalla asialla kuin sinäkin, eli "surffivaimoilemassa", heh 🙂 Itekin meinasin olla hetken ensin rannalla makoilemassa, mutta jotenkin sitä aina unohtaa että siinä tuulessa ei todellakaan oo mitenkään mukavinta oleilla, joten pysyttelin ensin autossa lukemassa kirjaa ja jatkoin sitten pitkälle juoksulenkille. Pitääpä tuota pizzeriaa muuten mennä testaamaan, jos vielä Hankoon lähden seuralaiseksi, tai ainakin suositella avokille ko. paikkaa, sillä pizzat näyttää sen verran herkullisilta 🙂

  4. Oi, ostetut lennot ja loman odottaminen on lähes yhtä kivaa kuin itse reissussa oleminen. 😀

    Me ollaan käyty mustikassa jopa ihan Kehä I:n sisällä (jossain Mellunmäen ja Vuosaaren välissä oli iso metsä ja paljon mustikoita) eli kovin kauas ei tarvitse Helsingin sisälläkään mennä, että pääsee hiljaiseen metsään. 😉

    Ihanaa kesän jatkoa!

Vastaa käyttäjälle Tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.