Nike FuelBand vs. PolarLoop aktiivisuusrannekkeet

Kirjoittelinkin jo viime talvena ajatuksiani aktiivisuusrannekkeesta ja olin aivan totaalisesti unohtanut koko asian, kunnes ystäväni mainitsi asiasta jotain jokin aika sitten. Rannekkeen hankinta oli tuolloin päällimmäisenä ostoslistalla, mutta kertakaikkiaan olin unohtanut koko asian kunnes aihe taas nousi esille tässä jokunen aika sitten. Tai oikeastaan se taisi tyssätä alunperin siihen, ettei joulumyyntien jälkeen PolarLoopia löytynyt mistään kun taas Nikea ei oikein ilmeisesti saa Suomesta. Tietysti myös unohdin Niken etsinnän Floridan reissulla..
Itseasiassa otin viime viikolla puheeksi rannekkeen kotona ja sain itseni lisäksi uudelleen innostumaan myös puolison tuosta vempeleestä ja ollaankin nyt muutamaan otteeseen hankittu rannekkeiden ostamista. Kaksi mallia, joiden välillä edelleen pähkäilen, ovat PolarLoop ja Nike Fuelband. Tuo toinen puolisko on vahvasti PolarLoopin kannalla(lähinnä siksi että se on vedenkestävä :D).

Luimme jotain vertailuja näistä netissä ja suurin osa kannatti nimenomaan PolarLoopia esimerkiksi juuri vedenkestävyyden vuoksi, sekä sen ominaisuutta mitata unta ja sen laatua. Ja olihan noita muitakin seikkoja. Nikessa sitten taas on tuo ulkonäkö naisellisempi ja onhan se nyt naiselle kovin tärkeä juttu! 😉 Niken erilaiset appsit ja Nike+-sivusto ovat muutenkin vuosien takaa jo tuttuja, joten toki tuo olisi luonnollinen jatkumo Nike-perheelle. Niken eduksi taas lasketaan parempi patterinkesto ja yhteensopivuus sosiaalisten appsien kanssa. Tuo mainio vertailusivu löytyy täältä.
Syy miksi haluaisin aktiivisuusrannekkeen hankkia, olisi mahdollisuus seurata varsinaisten liikuntasuoritusten lisäksi myös hyötyliikuntaa ja pysyä kärryillä, kuinka paljon sitä tuleekaan päivän mittaan liikuttua ”huomaamattaan”. Itse pidän oman liikkumiseni kannalta tämmöisiä oivana kannustimena asettamaan esimerkiksi tavoitteita, seurata kehittymistä tai muuten vain herättimenä oman liikkumisen suhteen silloin kun motivaatio hetkellisesti on alhaalla.
Miettikääs kuinka kätevää tällä olisi esimerkiksi seurata energiankulutusta shoppailupäivän aikana. Hehe 😉
Te keillä oli aktiivisuusranneke käytössä jo tuolloin talvella, oletteko edelleen pitäneet innostusta yllä sen kanssa?

12 vastausta artikkeliin “Nike FuelBand vs. PolarLoop aktiivisuusrannekkeet”

  1. Mulla on looppi, ja melko helposti päivän tavoitteet tulee täytetyksi vaikkei välillä teksi mitään urheilusuoritusta. Tuntuu että pääsee liian helpolla mutta saa silti päivän pokaalin.

  2. Meillä on kotona Loop ja Garminin Vivofit. Looppi on mun mielestä jotenkin raskas/huomattava ranteessa, ehkä tuon metallikiinniityksen takia. Ja mistä lisäksi miinusta, sitä saa olla koko ajan lataamassa, monesti jäi ottamatta mukaan kun akku olikin loppu, ja se naarmuuntui mulla kotitöitä tehdessä heti. Minä liputan Garminin Vivofitin puolesta! Se on vesitiivis 50m saakka, Loop 20m. Vivoo ei tartte ladata, se toimii patterilla. On kevyt ja huomaamaton ranteessa ja kellokin näkyy koko ajan, Loopissa täytyy olla aina painamassa nappia jos jotain haluaa näkyviin 🙂 Vivo toimii anroid+ios kanssa, kertoo unenlaadusta jne jne. Huippuvehe! Ps. parasta on juurikin tuo shoppailupäivän kulutuksen seuranta!! Hih

    1. No mä muistelinkin, että kirjoittelit tuosta Garminista jo aikaisemmin 🙂 Kävin sitä myös eilen tutkailemassa netissä, mutta on sekin melko hintava, hmm :/ ONko sulla hajua tuosta vedenkestävyydestä, että voiko se ranteessa uida?

    2. Kyllä vivon pitäisi kestää vettä ihan kunnolla! Ai mie oon käyny huutelee jo aijemminki tästä.. Hah, kunnon myyntimamma täällä liikenteessä 😀

    1. Ohhoh, no mutta tuohan on kuitenkin päivänselvä juttu,e ttä ihmisten ominaisuudet eroavat. En itsekkään kyllä aivan piiruntarkkaan rannekkeeseen luottaisi 🙂 Kiitos kun linkitit!

  3. Mulla Looppi edelleen käytössä oikeestaa 24/7 ranteessa. Taulukoita en itessään niin fanaattisesti seuraile tai ole niin ''intopiukeena'' kuin rannekkeen saadessa, mutta silti tasasin väliajoin kyllä katon, että missä mennään viikkotasolla jne 🙂

Vastaa käyttäjälle Retromoderni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.