Meikkilemppareita

Kesän aikana meikkipussiini on uinut parikin uutta lempparia, muuten vakkarituotteet ovatkin sitten pysyneet edelleen samana, vuodesta toiseen oikeastaan. Jännä kuinka nykyään on jo niin kiintyinen vakiomeikkeihin, ettei tuotteen loppuessa jaksa edes harkita toisen kokeilemista – olisihan se nyt tyhmää, jos tuote olisi täysi pettymys ja olisi hairahtanut vakiotuotteen parista. Onneksi tällä ikää alkaa olla jo melko vakiintunut tuo oma meikkirutiini ja pelastus on toki hyvät tuotteet, joihin tietää voivansa luottaa 😉 Vaikkeivat uudet kokeilut ja mahdolliset lempparit koskaan paitteeksi ole!
Pari lempparia joita en nimittäin vaihda on Make up storen peiteväritrio ja MAC:in aurinkopuuteri. Viimeisen vuoden aikana olen myös ostanut ensimmäisen kunnon meikkivoiteen ikinä; Lancomen Teint Miraclen, jota olen käyttänyt nyt kesällä lähinnä peittämään silmänalusia. Tosin en kovin usein ole näiden saralla edes muihin tuotteisiin hairahtanut, kokeilut suuntautuvat lähinnä sitten voiteisiin, ripsiväreihin..

Ainiin ja ainut kulmatuote, joka mulla on käytössä on tuo vanhasta ripsigeelistä jäänyt harja, jolla oion kulmakarvat ojennukseen. Aloin itsekkin miettiä, että miksi olen sen tähän kuvaan ottanut. Kai vaan kaivoin tuolta jemmasta kaikki tuotteet joita aamulla käytän haha 😀

Suhtauduin ennen myös yhtä orjallisesti ripsiväreihin ja vakiovarustukseen kuului yleensä Sensain 38c volumisoiva, kunnes jotenkin sattumalta aloin testailemaan uusia ripsivärejä joita oli kertynyt sieltä ja täältä. Ensin ihastuin Estee Lauderin Sumptuousiin, nyt taas löysin meikkijemmoista joskus Sephorasta ostetun Benefitin They’re Real-ripsivärin, jonka olin aiemmin unohtant kokonaan!

Muistelin, että olin joskus kerran testannut tuota Benefitin maskaraa ja heivannut sen samantien sinne mistä otinkin; en tykännyt. En tiedä mistä johtuu, mutta nyt taas rakastuin siihen aivan täysillä! Nimensä mukaisesti tulos on todella näyttävä ja kyllä, ”ne ovat aidot”! 😀 Tämä siis ainakin lähtee ostoslistalle syksyn reissulla.

Biothermin Aquasource CC-gel on syväkosteuttava geeli joka korjaa värivirheitä ja parantaa ihon sävyä. Sen jälkeen kun tämän muutama kuukausi taaksepäin ostin, syrjäytti se täysin aiemmin käyttämäni Estee Lauderin Daywear-sävyttävän kosteusvoiteen. Molemmat ovat toki aivan loistavia tuotteita, mutta nyt kesällä ihastuin tässä Biothermissä vielä tuohon superkosteuttavaan koostumukseen, jonka jälkeen iho ei varmasti kiristänyt! 
EL:n tuotteen tavoinhan tämä on ennen levitystä väritön (tai oikeastaan vaaleanvihreä), mutta levitettäessä nuo värirakeet rikkoutuvat ja voide antaa iholle kauniin sävyn. Kesärusketukselle tuo medium-sävy on ollut aivan täydellinen, enkä aio tätä vaihtaa nyt syksyn tullenkaan.

Yves Rocherin päivettävä Sunkissed effect-meikkigeeli sävyssä 2 taas on kesän aikana syrjäyttänyt Lumenen heleyttäjän täysin; tuoksu on aivan ihana Gardenian kukka ja sävykin on ollut aivan perfect, sekä jättää iholle kauniin pronssisen hehkun. Käytti sitten esimerkiksi vain poskipäille aurinkopuuterin sijasta tai sitten esimerkiksi kosteusvoiteeseen sekoittamalla kuten minä. Aivan ehdoton.

Vaikka helteillä onkin suosinut mahdollisimman kevyttä meikkiä, pysyy meikki ainakin itselläni ympäri vuoden suht.samana, mitä nyt saattaa lortailla meikkivoiteella talvisin vähän enemmän kun tuntuu että iho on aivan harmaa kaamoksen keskellä.

Odottelen vielä muutaman minuutin, että ruoka on uunissa valmis ja sitten syömään! Olen jotenkin ollut nyt jo muutaman viikon aivan superväsynyt ja eilenkin nukahdin alkuillasta päiväunille, huhheijjaa. Mistäköhän se tämmöinen johtuu?! Aikaista syysväsymystä? Vai muuten vain loman tarpeessa? 😀

Sisältää mainoslinkin

4 vastausta artikkeliin “Meikkilemppareita”

  1. Täällä myös sellanen kestokooma päällä että oksat pois. Yleensä niin virkeä ja nyt jo kolmatta perjantaita putkeen nukkuminen houkuttelee enemmän kun mikään muu. Viimeistää ysiltä peittojen alla 😀

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.