Ajatuksiani säästämisestä: Koskaan ei ole huono aika aloittaa!

Nyt kun asuntohaaveilu on lähiaikoina ollut blogissa pinnalla, ajattelin sivuttaa aihetta blogissa toisestakin aspektista, nimittäin säästämisen näkökulmasta. Oli kohteena sitten oma koti, virkavapaavuosi töistä tai unelmien lomamatka..
Siitä ei ole kauaakaan kun mediassa kohistiin mahdollisesta asuntolainojen velkakatosta, jonka myötä vaadittavan omarahoituksen osuus tulee kasvamaan kun käytäntö astuu voimaan. Takavuosinahan myönnettiin paljon asuntolainoja jopa täysin ilman omaa rahoitusta ja kylkeen vanhempien henkilötakaus; nykyäänhän suosituksena on, että omia säästöjä tulisi olla vähintään 10% otettavan asunnon hinnasta, mutta poikkeuksiakin on. Enää ei siis eletä siinä maailmassa kun voitiin tallustella pankkiin hakemaan lainaa ilman pennin hyrrää omia säästöjä.

 

Vanhempien antama mahdollinen (reaali)vakuus (kuten oma asunto) toki auttaa asiaa, muttei luonnollisesti korvaa oman rahan osuutta. Koskaan ei tiedä mihin tämä maailma menee ja tulevaisuudessahan vaadittava summa voi olla jopa 20%, jonka myötä esimerkiksi nuorten kohdalla ASP-säästämisen (=asuntosäästöpalkkiotili) tärkeys korostuu entisestään jos haaveena joskus on oma koti. Mitä nuorempana säästämisen aloittaa, sitä enemmän omia säästöjä luonnollisesti ehtii kertyä. Tavoitteenahan on tämän koko tulevaisuuden prosessin/hankkeen myötä myös kehittää ASP-järjestelmää kannustavammaksi.

Asuntolainaa myönnettäessähän maksukyky lasketaan aina ”pahimmalla skenaariolla” eli 6% korolla ja havainnollistetaan kuinka selviäisi tuloilla mahdollisen korkotason noustessa, joka on aivan varmasti edessä tulevaisuudessa. Ei ehkä vielä vuoden -parin aikataululla, mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa. Ei ole montakaan vuotta kun korkotaso huiteli vielä korkeissa luvuissa, vaikka lähivuodet korot ovatkin olleet aivan ennätysalhaalla.Lainanlyhennyksen päällehän lasketaan aina korko, joka määritellään sen hetkisen viitekoron mukaan, esimerkiksi Euribor tai Prime. Euriborejakin löytyy moneen lähtöön; 3kk, 6kk, 12kk, joka tarkoittaa sitä että jos lainan korkona on 3kk Euribor, maksat aina samaa korkoa 3kk. Jos Euribor 3kk on nyt vaikkapa 0,2%, maksat sitä seuraavat 3kk, jos korot lähtisivät radikaalisti nousemaan, nousisi lainasi korko nopeasti koska se korottuisi aina joka kolmas kuukausi. Esimerkiksi 12kk Euriborissa kun tiedät koron aina vuodeksi eteenpäin. Koron päälle maksat pankin marginaalia, joka on pankin ottama ”palkkio lainasta”, esimerkiksi 1,5%. Näiden lisäksi maksat toki itse lainan lyhennystä ja toki vastikkeen.

Monella nuorella on haaveet tulevasta ensimmäisestä kodista ja monesti haaveilusta on ikävä kyllä realismi kaukana. Helsingissä yksiöiden hinnat huitelevat nykyään etenkin keskustassa jopa yli 200 000 eurossa (!!!), eikä itsellänikään olisi ollut mitään mahdollisuutta edes haaveilla moisesta. Monesti iskeekin sitten harmitus kun todellisuus lainaneuvottelussa lävähtää vasten kasvoja sen suhteen, ettei siihen unelmien ensiasuntoon välttämättä ole juuri sillä hetkellä mahdollisuutta.

 

Järkevä taktikointihan aikaisen säästämisen aloittamisen lisäksi on hankkia oma ensimmäinen pieni koti hieman kauempaa, maksaa lainaa pois, asua pari vuotta, myydä pois ja siirtyä asteittain kohti unelmakotia. Ainahan lainaa poismaksaessa saa vapautettua asunnosta ”omaa rahaa”, jolloin myydessä on ehtinyt kertyä ihan kiva pieni potti.

Itse säästän säännöllisesti muutamaan rahastoon, osuuksia on parissa pankissa ja Nordnetissä. Hyvä hajautus on säästämisessä se ykkösjuttu ja pankeilla on tarjolla valmiiksi hyvin hajautettuja säästämisen ratkaisuja, jolloin Maija Meikäläisen ei tarvitse stressailla, että minne sijoittaa milloinkin. Esimerkiksi juuri rahastot ovat valmiiksi räätälöityjä paketteja, jotka sijoittavat hajautetusti vaikkapa tiettyjen maiden osakkeisiin, tiettyihin toimialoihin, korkoinstrumentteihin tai sitten superhajautetusti näihin kaikkiin. Siinä mahdollisuus säästöjensä hupenemiseen on todella mitätön kun vertaa siihen, että olisi laittanut kaikki munat samaan koriin, esimerkiksi nyt sitten vaikka yhden yhtiön osakkeeseen. Harvemmin säästöihin tulee kajottuakaan kun eivät loju jemmassa tileillä, joiden korot pyörivät nollissa.

 

 Esimerkki  Nordean säästäjän rahastosta, joka sijoittaa osakkeisiin ja korkoihin 50%/50%
2011 jemmaan laitettu 100euroa on nyt 140euroa

Ennen asunnon ostoa laitoin joka kuukausi palkastani säästöön 500-600euroa. Suurin osa kartutti toki asuntosäästöjäni, mutta nyt karttuukin sitten sitäkin enemmän säästöön muihin kohteisiin kun asunto on hommattu! Koskaan ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan, joten mielestäni ei ole hyvää syytä olla säästämättä, edes pienellä summalla. Kun säästöt järjestää menemään automaattisesti palkkapäivänä, ei säästämistä edes huomaa. Lisäksi olen merkinnyt S-Bonuksiani rahastoihin, joista kertyy säästöjä ihan huomaamattaan bonuksista. Keinoja on monia. Onhan se kiva tunne kun on saanut sitkeästi sievoisen summan kasaan ja voi toteuttaa unelmiaan 😉

Muistan itse kuinka nuorempana, vuosia taaksepäin suhtauduin todella skeptisesti kun minulle tarjottiin pankista säästämisen ratkaisuja. Eipä sitä tuolloin 20-vuotiaana oikein osannut ajatella asiaa pidemmälle, päässä pyöri lähinnä ”ettei opiskelijana ole varaa säästää”. Sanoisin, että aina on mahdollisuus säästää, oli summa sitten vain 50 euroa, se nyt vain on järjestelykysymys mihin rahansa laittaa! Olen jo pitkään kuitenkin harmitellut mikseivät vanhempani tai pankki herätelleet minua aikaisemmin esimerkiksi juuri ASP:in pariin, 10 vuodessa vasta olisikin saanut potin kasaan!

Kuinka te säästätte tai suhtaudutte säästämiseen? Meneekö kaikki mikä tulee, vai jääkö sukanvarteen?
Kuvat täältä, täältä ja täältäSisältää mainoslinkin

14 vastausta artikkeliin “Ajatuksiani säästämisestä: Koskaan ei ole huono aika aloittaa!”

  1. säästän niin, että jokaisesta kortilla maksetusta ostosta menee säästötilille 1e. olen tällä hetkellä työttömänä joten kyllä tuo pienikin summa auttaa siinä kun loppukuusta on rahat vähissä ja ruokaa pitäisi ostaa 🙂

  2. Mulla on aina ollut sellainen taktiikka, että palkasta siirrän toiselle tilille säästöön tietyn osuuden. Yleensä arvioin, paljonko käytän kuukaudessa ruokaan ym ostoihin, ja loput toiselle tilille. Vähintään muutamia satasia, parhaimmillaan saan ehkä tuhat euroa kuussa säästöön. Suurin osa säästöistä menee kyllä reissailuun, mutta tiedä vaikka se asuntokin joskus tulis hankittua… 🙂

  3. Mä oon sellaisessa valitettavassa tilanteessa, että luultavasti joudun asumaan loppuelämäni vuokralla, koska näin 27 vuoden ikälopussa iässä oon sairastunut niin pahasti, että tuskin pystyn tekemään koskaan kunnolla enää töitä. Paitsi tietenkin jos keskin jonkun homman jota voi tehdä kotoa 🙂 Onneksi oma asunto ei koskaan oo ollut mulle mikään maailman tärkein juttu, mutta olishan se toki kivaa, että sellainen jossain vaiheessa elämää olisi. Enkä tietenkään ole heittänyt kirvestä kaivoon asian suhteen, mutta säästän tällä hetkellä muihin unelmiin vähistä tuloistani.

    Emmi L.

    1. Voi että, olen todella pahoillani 🙁 No mutta onneksi oma asunto nyt ei ole tässä maailmassa se tärkein juttu, jos nyt vaikka omaan terveyteen vertaa ja on muitakin asioita jotka saavat onnelliseksi <3

  4. Mulla on olemassa säästötili, johon siis aika ajoin laitan säästöön rahaa. Mulla on myös ASP- eli asuntolainatili, joka siis tarkoittaa järjestelmään ensiasunnon hankintaan.

  5. ¨Tosi mielenkiintoinen teksti! Yleensä en ymmärrä rahasto/säästö/korko-asioista mitään, mutta kirjoitit todella selkeästi aiheesta 🙂
    Itse opiskelen tällä hetkellä, ja valitettavasti säästöni on kuluneet opiskeluun (yksityisessä koulussa). Ollessani työelämässä laitoin toiselle tilille sivuun 500€, ja käyttötililtä meni vielä rahastoon 50€ palkkapäivänä, mutta nyt siis olen joutunut nostamaan rahaston ja säästötilin tyhjäksi, ja lisäksi ottamaan opintolainaa, jonka haluaisin heti maksaa pois valmistuttuani, jos pääsen siis takaisin työelämään. Onko sulla vinkkejä tai kokemuksia opintolainasta? Kannattaako se vaan maksaa mahdollisimman pian pois suurilla summilla, vai olisiko järkevää maksaa pieniä eriä pitkän aikavälin aikana ja säästää samalla johonkin muuhun?

    1. Loistavaa että joku ymmärsi vaikken osaa sanoa kirjoitinko omasta mielestäni kovin selkeästi haha 😀 No mutta loistava juttu, että sinulla oli kuitenkin kertynyt säästöjä, joita pystyit hyödyntämään opiskeluihisi! Opintolainan korkohan on todella pieni, joten se on melko edullista lainaa. Siksi siitä nyt ei ihan kamalasti korkokuluja synny vaikkei heti maksaisikaan pois. Voisiko esimerkiksi lainan lyhentäminen samalla pienellä summalla ja samalla pienen summan säästäminen tulla kyseeseen? 🙂

  6. Tosi mielenkiintoinen juttu! Tälläisiä olisi kiinnostava lukea lisää 🙂

  7. Itse ostin oman yksiöni täältä Helsingistä 20-vuotiaana. Varsinkin tuolloin sain paljon kommenttia ihmisiltä, joita en edes kunnolla tuntenut, että "helppohan se on kun vanhemmat maksaa tai saa perintöä". On kummallista, miten toiset tahtovat suhtautua säästämiseen jotenkin todella hanakasti. Ettei esim. parikymppinen mitenkään voisi ostaa omaa asuntoa. Todellisuudessa tulen pienituloisesta perheestä, jossa on jo pienestä pitäen opetettu säästämään "pahan päivän varalle", elämään niin, että tuhlaaminen on rumaa ja että työtä on tehtävä. Niinpä ensimmäisestä työpaikastani alkaen olen laittanut isoja summia säästöön, vaikkakin siinä sivussa matkustellut ja muutenkin käyttänyt rahaa silloin kun olen jotain halunnut. Kun sain hyvän summan kasaan, marssin pankkiin ja ostin asunnon. Silti – en tuomitse ketään siitä mihin rahansa käyttävät. Ei tulisi mieleenkään! Olen tehnyt oman valintani, ja seison sen takana. Ja mielelläni juttelen hyvinkin avoimesti raha-asioista muiden kanssa. Olenpa antanut vinkkejä siihen oman asunnon ostoonkin. 🙂 Harmittaahan se toki välillä, kun saan kommenttia, joka saa tuntemaan itsensä arvottomaksi ja lellityksi pennuksi. Mutta kunhan on itse sinut itsensä kanssa, niin mitäpä semmoisia murehtimaan. 🙂

    1. No juuri näin! Oikein ihailtavaa että sait noinkin nuorena jo aikaiseksi oman asunnon oston, olen ihan kateellinen 🙂 mutta niin, muut eivät ehkä ymmärrä ettei ns. "parempi elintaso" kuten esimerkiksi oma asunto tai muut hankinnat välttämättä tule aivan itsestään kuten vanhempien kautta, vaan juuri säästämällä jolloin joutuu kuitenkin itse uhraamaan joka kuukausi kohtuupaljon kun samalla toinen tuhlaa saman summan esimerkiksi vaikka baareihin. Jokainen saa itse valita miten rahansa käyttää ja toki se myös on jokaisen oma asia haluaako kuluttaa kaiken mitä tilile kilahtaa vai säästää ja hankkia jotain oikeasti järkevää 😉 Kiitos mukavasta kommentista ja ihanaa syksyn alkua!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.