Ikeassa ja instapläjäys viikon varrelta

Me ostettiin eilen sänky! Pieni piipahdus Ikeassa venähtikin sitten reiluksi kolmetuntiseksi, mutta onpahan nyt ”stressaavimmat” ostokset tehty. Mehän olimme alunperin sopineet, että vastineeksi esimerkiksi mustalle keittiölle, saan minä sitten vuorostani tehdä päätöksen sängyn suhteen ja budjetiksi laadittiin sitten se 1000euroa sängyn osalta. 
Eilinen menikin sitten siihen, että puoliso aka ”minulle käy ihan mikä vain sänky, vaikka halvin” testaili runkopatjoja ja petareita edestaas tunnin !!! kunnes pääsimme sitten lopulliseen päätökseen sängyn suhteen ja vielä senkin jälkeen jäi mietityttämään, että olisiko puolikiinteä sittenkin ollut parempi kuin kiinteä (turha sitten tulla minun puolelle!).. 😀 Aluksihan mietittiin joko jenkkisänkyä tai sitten sitä Ikean Mandal-runkoa, johon saisi myös säilytystilaa alle. Nyt sitten Tommin päähänpistosta (joka alunperin kai oli olevinaan vitsi, että päästäisiin kaikkein halvimmalla hahaha) ostimme molemmille omat runkopatjat, yhteisen petarin ja sitten vielä Beitstad-päädyn. 
Itse pähkäilin myös kahden patjan välillä (en kuitenkaan läheskään tuntia) ; Sultan Singåsin ja olisiko ollut Sultan Stamnes, joilla oli 100 euron ero. Päädyin sitten tuohon Singåsiin ja pakko myöntää että nuo Ikean runkopatjat ovat oikeasti todella hyviä! Petariksi lähti Sultan Tafjord. Olen kerrassaan tyytyväinen; molemmat saivat valita mieleisensä rungon ja sain kinuttua vielä lisäksi mukaan päädyn (joka kuulemma on historian turhin ostos) ja koko höskä kustansi yhteensä reilut 700e. Lisäksi lähti Iksusta mukaan muutama valaisin ja jotain pikkutilpehööriä. Hyödynnettiin joku tarjous jolla saatiin kotiinkuljetuskin 29 eurolla, joten eipä tarvinnut kanniskella yhtään mitään mukaan kotiin; tavarat tulevat sitten uudelle kämpälle. Lisäksi saadaan runkopatjojen alle mahdutettua vielä joku säilytyslaatikkoratkaisu, joten voi olla enemmän kuin tyytyväinen!
Viikonloppuna tilattiin myös mm. astianpesukone ja pyykinpesukone, joten nuo suurimmat hankinnat alkavat olla jo alta pois ja oikein hyvin on ainakin pysytty budjetissa!
 
Tässä pieni instapläjäys viimeisen viikon varrelta..

 Eilistä Iksuvaatetusta
Otin uudet UGGsit ensimmäistä kertaa käyttöön ja onnistuin heti saamaan jotain tahroja niihin..

Kämpän lattia alkaa olla jo maalattu! Vielä listat takaisin kiinni, keittiömiehet paikalle ja pientä seinämaalailua, niin johan alkaa olla valmista. Meillä on muuttopäivä siis perjantaina, JÄNNÄÄ!!
Tuo valkoinen lautalattia on kyllä niin ihana 🙂

Ja otin muuten viime viikolla pörrösukatkin käyttöön 😀
Illalla alkaa olla jo kotonakin viileä

 
Pikkutassut!
 

Toissaviikonloppuna taisikin olla sitten viimeinen kunnon lämpöpäivä. Kävimme ystäväpariskunnan kanssa katsomassa Nappurit-leffa ja Tommin kanssa Rivolettossa pizzalla. Nyt saakin sitten jo jättää hyvästit ilmeisesti maksimekoille ja hihattomille, ellei tuo sää tuosta yllätä vielä.

Instagramistahan minut löytää täältä

En malta odottaa, että pääsen loppuviikosta lisäilemään tänne ennen ja jälkeen-kuvia asunnosta! En ole halunnut järkyttää ketään aukirevityllä keittiöllä, joten olen lähinnä säästellyt sen suhteen. Odotellaan vielä, että koko höskä on valmis.

Jeejeejee! Kerrankin odottaa muuttoa kun kuuta nousevaa. Huomenna täytyykin jo aloittaa pakkailu 😉

Vielä ensi viikolla täytyy mennä Ikeaan ostamaan jotain pientä, kuten naulakko, lakanoita ja sen semmoista. Ainahan sieltä nyt jotain mukavaa löytyy kotiin. Yrittää nyt kuitenkin pitää homman sen verran kontrollissa että ostaa ennen muuttoa vain pakolliset ja vie nykyiset roinat sinne, katsoo sitten mitä mahtuu/tarvitsee.

Ps. Mietin eilen, että kuka Ikealla suunnittelee nuo käytävät ja esimerkiksi sen, mihin kohtiin sijoitetaan mitäkin pientä oheisjuttua. Eilen unohdettiin Vantaan Iksun yläkerrasta etsiä niitä huonekalun jalkojen alle tulevia huopatarroja ja siinähän niitä löytyi varaston puolelta heti kun niitä kuumeisesti tarvittiin. Telepatiaako? 😀

4 vastausta artikkeliin “Ikeassa ja instapläjäys viikon varrelta”

  1. Oliko teidän muuten helppo päättää sisustuksesta ja valinnoista yhdessä? Onko miehelläsi tavaroita, joita et itse voi sietää, mutta olette kompromissanneet? Kysyn siksi, että meillä ukkoparka on jatkuvassa alakynnessä, mitä näihin sisustusvalintoihin tulee. Ihan kauheeta edes sanoa, mutta mä teen kyllä kaikki kotijuttuja koskevat valinnat. Tosin en sitten kaikesta tietenkään "laskuta" häntä… 😉

    1. Joo melko helppo. Koitti se jostain sanoa vastaan, että semmoista ei osteta, mutta kyllä se sisustus on naisten homma. Kuulostaa melko samalle kun teillä ;D mutta sitten juuri toisaalta voi ostaa jotain "omaan piikkiin" niinkun säkin haha! Tosin nyt oli kompromissi, että toinen sai päättää keittiön niin mulle oikeastaan sitten jäi muu 😉

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.