Maanantain aamupölinät

Hellurei! Käytiin eilen piipahtamassa Fredalla Fukun sushibuffetissa,
johon oli pitänyt suunnata jo pitkän aikaa. Olin kuullut hehkutusta
tuosta buffasta ja laajasta sushivalikoimasta, joten ainakin itselläni
oli odotus kovin korkealla. Jotenkin kokemus jäi kuitenkin
mitäänsanomattomaksi, sushit eivät kovinkaan millekkään ihmeelliselle
maistuneet ja hajosivat muutenkiin käsiin jotenkin kesken syömisen. Paikassa nyt on aikamoinen ryysis aina, joten tuohon kysyntään nyt on liukuhihnalta aika mahdoton mitään gourmeta väkertää, mutta ehkä pettymys oli suuri juuri korkeiden odotusten vuoksi. Olisin ennemmin maksanut 17 euroa yhdestä kunnon annoksesta, mutta toki nälkä kuitenkin lähti mikä nyt on pääasia.
Raahattiin myös eilen illalal vihdoin melkein kaikki loput tavarat alakerran varastosta ja ehdittiin nyt sitten jo purkaa astiatkin keittiön kaappeihin. Ja sain tänä aamuna ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon kotona aamulattet kun sain vihdoin espressokeittimen ylös! Olen vienyt Nespresso-koneeni työpaikalle, joten olin aivan pulassa kun jouduin suodatinkahvin armoille pitkästä aikaa. Toisaalta, ei se nyt mitään kovin pahaa loppujenlopuksi ollut, vaikkei kyllä omatekoista lattea voita kertakaikkiaan millään. 

Kotona riittää vielä tekemistä vaikka voiton puolella jo ollaankin…

Mauin lempipaikka on pyykkikassi <3

Siirryn ensi viikolla toisiin työtehtäviin eri organisaatioon ja joudun nollaamaan sitä ennen ylityökertymän ajantasalle. Eli toisinsanoen menen tällä viikolla joinain päivinä töihin vähän myöhempään ja pyrin lähtemään aikaisemmin. Yleensähän kukun työpaikalla jo viimeistään aamukahdeksalta, mikä tarkoittaa sitä että lähden kotoa aina seitsemän maissa. Tänään oli tarkoituksena mennä kymmeneksi töihin, jonka myötä sain nukkua hieman pidempään. 
En todellakaan ole tottunut heräämään arkisin kahdeksan jälkeen, joten en osannut aikatauluttaa täällä uudessa kodissa aamuhommia ja kaikki meni tietysti aivan mönkään. Mun Gaggian espressokone on nimittäin hajonnut jotenkin ja tiputtaa nykyään kirjaimellisesti tippa kerrallaan kahvia (jonka olin ehtinyt unohtaa), joten pelkkään kahvinkeittoon meni about 20min aikaa. Lisäksi ehdin saada hiuskriisiä aikaiseksi ja muuten vaan ruma-naama-kriisin kun aamulla katsoin peiliin ja näin kirkkaanpunaiset silmät (sain yöllä jonkun allergisen reaktion :D).

Kaikki tämä ei todellakaan mennyt yhteen sen kanssa, että olisi pitänyt saada kaikki kasaan pikavauhtia, vaan myöhästyin aikataulusta n. tunnilla. Aivan ennenkuulumatonta, yleensä nimittäin olen niin pilkuntarkka aikatauluissa. Mutta juu, tämmöisiä ne maanantait sitten joskus ovat. Onneksi maanantai on kuitenkin vain kerran viikossa.. Ehkä huomenna vähän paremmalla menestyksellä sitten. Luojan kiitos ensi viikolla sitten puolittuu työmatkakin vajaasta tunnista alle 20 minuuttiin. Eipä ole aikoihin ollut noin lyhyttä työmatkaa!

Oli kyllä ihana aloittaa työviikko sillä että sai juoda aamukahvin auringonpaisteessa aamuhämärän sijaan. Näin voisi aloittaa kyllä vaikka jokaisen aamun 😉

Ja hei ps! Yves Rocher viettää nyt syyskuussa 55-vuotispäiviään loistavin tarjouksin. Nimittäin 15-21.9 tarjotaan koodilla YR5530 koko tilauksen summasta -30%!! Aivan mainio mahdollisuus täydentää meikkivarastoa syksyksi. Tarjousta hyödyntämään tästä!
Sisältää mainoslinkin

12 vastausta artikkeliin “Maanantain aamupölinät”

  1. Käytiin keväällä kans Fukussa lounaalla hehkutuksen seurauksena, mutta tosiaan oli myös meille pieni pettymys. Susheissa nyt sinällään ollut vikaa, valikoimaa tosiaan riitti, mutta osa oli vähän liiankin erikoisia minun makuuni ja myös siitä iso miinus, että sushit olivat viileitä. Mielestäni sushin kuitenkin kuuluu olla aika huoneenlämpöistä, tuolla niitä varmasti oli tehty lounasaikaa varten kylmään valmiiksi ja tuotiin sieltä suoraan buffet-pöytään – ymmärrettävää kyllä ruuhkan ja jonojen takia. Mielestäni Tokyo55:n sushibuffa hakkaa kyllä Fukun sata-nolla!

    1. Joo 🙁 Mun mielestä kaikki taas maistui aikalailla samalta, vaikka valikoimaa olikin reippaasti! Täytyy käydä tuo Tokyo55 testaamassa myös! 🙂

  2. Mitä kaikkea teillä muuten loppupeleissä reparoitiin uudessa asunnossa? Seinät ja lattiat on ainakin laittamasi kuvan mukaan varmaan maalattu? Onko teillä muuten tehty putkiremppa? Entä julkisivut? Asiat kiinnostavat, kun meillä on paraikaa meneillään jälkimmäinen (=julkkarit). Neljättä kuukautta mennään, eikä vieläkään nähdä ulos. Lääh, olispa jo lokakuu (=arvioitu valmistumisajankohta)… 🙂

    1. Keittiö täysin, kaikki seinät maalattiin, samoin lattiat. Kaikki suuret rempat (putket, julkisivu yms) tehty, joten ei onneksi mitään tulossa vuosiin. Varmasti kyllä inhottavaa kuukausitolkulla tuijottaa niitä peitteitä!! 🙁 Ei onneksi enää pitkään lokakuuhun 😉

  3. Ihanan kodikkaan ja lämpimän näköistä.. 🙂 En tiiä miksi tuli heti sellainen olo vaikka onkin vielä muutto aika vaiheessa kun näkyy banaanilaatikoita sun muita 🙂 Mä sitten tykkään näistä sun postauksista missä vaan höpiset kaikennäköistä, näitä on niin kiva lukea! Toi lautalattia on kyllä maailman ihanin, hitto mua ärsyttää kun meiän talossa vaan makuuhuoneessa on samanlainen! Mahtaiskohan löytyä muualtakin jos vaan repis tän laminaatin pois =D

    1. Joo ei meillä muuten olisi banaanilaatikoita nurkissa! 😀 Mukava juttu että turhat pölinät kiinnostavat heheh! Sun täytyy kaivaa sieltä laminaatin alta, voihan se olla että sieltä hyvinkin löytyy 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *