Geelilakkausta kynsiin!

Muistattekin varmaan kun jo viime talvena haikailin rakennekynsien sijaan geelilakkauksesta kun kynnet talvipakkasilla liuskottuivat, lohkeilivat ja kynsilakatkin varisivat sekunnissa rumaksi. Olin pari kertaa jo todella lähellä sortua rakennekynsiin sillä verukkeella ”kuinka kovasti ne helpottavat elämää” kun ei kertakaikkiaan tarvitse fiksailla kynsiä. 
Se huolto-oravanpyörä ja satunnaisesti irtoilevat kynnet sitten ovatkin aivan toinen tarina, mieleen muistui samalla miksi niistä kynsistä ylinpäänsä olen luopunut. Talven jälkeen kun lisäravinteet ovat alkaneet tepsiä kynsiinkin, on niitäkin ollut mukavampi laittaa nätiksi ja lakkailla. Onpahan näitä lempilakkojakin löytynyt ihan mukava kasa! Ja onhan ne omat kynnet kuitenkin ihan kivat 😉

Olen törmännyt Sephorassa sun muualla moniin kotigeelilakkoihin, joita myydään seteissä joissa tulee mukana minikokoinen uv-uuni ja lakkavehkeet. Vaikka nykyisin varsin paljon kynsien fiksailusta pidänkin niin en välttämättä ole vielä ainakaan hommassa niin pro, että jaksaisin ihan uunissa alkaa lakkoja kuivattelemaan. Nuo vehkeet vievät tietysti tilaakin kylppärin kaapista. Onneksi näitä geelilakkoja on alkaut tulla kauppoihin ihan ”tavallisenakin versiona”, jotka eivät mitään erikoisvehkeitä kaipaa!
Sain jokunen aika sitten Lumeneltä testiin kasan Gel Effect- ja Natural code-kynsilakkoja. Noita gel effectejä olin itseasiassa nähnyt lehdissä sun muualla, mutta niin harvoin kun missään tavarataloissa nykyään liikkuu, eivät lakat olleet ehtineet koskaan ostoskoriin asti. Gel effect-lakkojen ideahan on kesto/geelilakan tyyppinen pysyvämpi lakkaus perinteisen lakan muodossa.

 


Tein pari juuri pari päivää sitten itselleni ”kynsihuollon” ja kynsiin lähti nyt vuorostaan tuota Natural Coden valkoista lakkaa!

Kynsissä Gel effecteistä toissaviikolnlopulta sävy 27 Aamuvaloa ja nimettömissä hilelakka 17 Kimallus

Pakko kyllä hehkuttaa, että vielä lähes viikonkin jälkeen kynnet olivat edelleen aivan loistavassa kunnossa. Moni lakka olisi kulunut samalla tavalla jo saman päivän aikana. Olen todennut varsinkin Lorealin edullisemman tuotelinjan kynsilakat aivan kuraksi, kynnet ovat viimeistään seuraavana päivänä aivan katastrofikunnossa ainakin oman kokemukseni mukaan. Onneksi nyt lähiaikoina tullut kuitenkin löydettyä yhä enemmän lemppareita kynsilakkojen parista!

Täytyy viikonloppuna taas fiksailla kynnet menokuntoon, seuraavana lähtee nimittäin testiin tuo korallipinkki tai tumman violetti 😉

Ovatko nämä geelilakat teille jo tuttuja?

Tuotteet saatu blogin kautta

2 Replies to “Geelilakkausta kynsiin!”

  1. Noi on kyllä superhyviä lakkoja, itse ostin ensimmäisen jo joskus kevät-talvella niiden tultua kauppohin ja nykyään en muita lakkoja enää ostakaan. Käytän aina alus – ja päällyslakkaa, ehkä sekin edesauttaa kynsilakan kestävyyttä, mutta noi geelilakat tosiaan pysyy viikonkin hyvänä. Mulle on jo kertynyt monia värejä noita, ihanaa kun niitä onkin saatavana niin monissa eri väreissä 🙂

    1. Nuo ovat kyllä oikeasti tosi hyviä!! 🙂 Ja tosi mukava juttu että sävyjäkin löytyy reippaasti, varmasti lisää sävyjä tulossakin. jee 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *