Kahviaddiktin aamuhöpinöitä

Se on täällä taas, nimittäin syysflunssakausi.. Olin jo viime viikolla sairaana ja röörit ovat olleet kertakaikkiaan todella tukossa jo useamman viikon. Eilen sitten heräsin aamulla entistäkin limaisempana, eikä edes neljä kuppia kahvia tuonut oloon helpotusta. Olo oli kun mikäkin zombie aamupuuhissa, hyvä kun jaksoi nousta ylös sängystä, onneksi olo työpäivän mittaan kuitenkin vähän helpottui Duactin avulla.

Tänään oli olo herätessä aavistuksen parempi olo, mutta nenä ollut tukossa jo useamman viikon, en ymmärrä! Menen tänään käymään lääkärissä ennen töitä ja pyydän ultraamaan posket, viimeksi kun mulla oli tämmöistä niin selvisi sitten pitkittynyt poskari joka vaati antibiootit. Lisäksi mulla on joku helkkarin ihottuma päänahassa joka kutisee aivan pirusti, joten ei hyvin mene täällä.. Onneksi huomenna on kuitenkin jo perjantai…

Onko normaalia, että ihminen juo aamun aikana 4 kuppia kahvia herätäkseen? 😀
Musta tuntuu että jotkut tutut ovat alkaneet pitää mua aivan hulluna sen myötä kun olen tehnyt jotenkin niin kamalan haloon siitä, etten saanut keittiöttömänä kahvia aamulla kotona. Ihan oikeasti voisin verrata sitä tunnetta lähinnä kipuun tai tiedättekö sen tunteen kun herää aivan pirun väsyneenä ja haluaisi vaan jatkaa unia? Mulla tekee aamulla niin kovasti mieli kahvia, että olen tulla hulluksi eikä tosissaan mikään onnistu ennenkö saan ne pari kahvikuppsta eteeni. Ihan kamalaa 😀
Huomenna joudun raahaamaan mun Nespresso-keittimen töistä hetkeksi kotiin jemmaan. Siirryn nimittäin sinne uudelle työpisteelle, joten täytyy tutustua ensin uusiin tiiminjäseniin muutenkin kun intranetin henkilöstölistan listan kautta ja arvioida, että voinko viedä sen keittimen työpaikalle ilman että mua pidetään hulluna nirppanokkana jolle ei kelpaa automaattikahvi(/kura). Varmaan ensin ehkä ihan aiheellista odottaa muutama viikko 😀 Ei sillä että olisin ainut joka pitää automaattikahvia yksinkertaisesti vain oksettavana.

Kaivoin muuttolaatikosta La Case de Cousin Paulin pallovalaisimet, jotka ostin Stockalta kaksi vuotta sitten. Ja siis sen kaksi vuotta yritin saada aikaiseksi laittaa ne jonnekkin roikkumaan, tuloksetta. Yhdestä lampusta on tuo pallokin irronnut ja tuhoutunut. Bixu oli nimittäin joskus saanut sen käsiinsä ja ilmeisesti ollut niin riemuissaan PALLOSTA etten saanut sitä enää pelastettua. Mutta kai tässä ilman yhtä pärjätään. Nuo sopivat makkariin kyllä tosi kivasti! Täytyy miettiä että jätänkö ne ikkunaan vai jonnekkin muualle, täällä kun on muutkin romppeet vielä hieman hakusessa paikkojensa suhteen.

UGGsit tosiaan korkattu jo käyttöön! Nythän on mitä parhain keli näille, kohta nimittäin alkaa varmasti jo syyssateet eikä UGGseja ole jalkaan pistämistä ennen pakkasia.
Tuo neuletakki on muuten nyt se H&M:n kashmirvillainen. Aivan paras!! Mietin että pitäisikö tilata myös sama beigenä, hmm..

Ja juu.. meidän makkari on täynnä surffilautoja ja lumilautakin löytyy. Voi huoh. Ja sitten valitetaan mun vaatteista 😀

Mauilla on aivan höpsöjä tapoja, molemmat meidän koirista ovat luonteeltaan kyllä kertakaikkiaan aivan erilaisia ja toki Maui on vielä pentu joten on osaksi myös siitä syystä ihan supervilli. Ennenhän nukuttiin parvella, jonne koirilla ei ollut mitään pääsyä. Täällä uudessa kämpässä taas Maui on aivan villiintynyt tuohon sänkyjuttuun ja oli aamu mikä tahansa, niin se hyppää sänkyyn päälle, alkaa nuolla naamaa ja venkuloi ympäriinsä 😀

Parina aamuna on makkarin ovi ollut kiinni, mutta jäänyt jotenkin raolleen toisen lähtiessä töihin, niin tuo pikkupimpula livahtaa kyllä ihan minimaalisestakin raosta tekemään pusuyllätyksen hahahah. Eilen jouduin nostamaan sen pois ja kantamaan olohuoneeseen, muuten ei olisi nukkumisesta tullut kertakaikkiaan enää mitään 😀 Tänään se teki samanlaisen hyökkäyksen ainakin pari kertaa kunnes sitten heräsin vähän ennen kahdeksaa ja huomasin pienen nukkuvan mun vieressä niin kiltisti, voih :’)

Mutta hei! Onko teillä toivetta jollekkin tietylle ”asiapostaukselle”? Voisin taas tässä lähiaikoina toteuttaa jotain toivepostauksia jos semmoisia löytyy!

20 vastausta artikkeliin “Kahviaddiktin aamuhöpinöitä”

  1. Eikä miten hyvältä tuo neule näyttää: täydellinen! Nyt vaan oottamaan jotain H&M-nettikaupan alekoodia:-)

    riiri

  2. Niitä kotipostauksia odottelen.. Ihana tuo teidän sänky! Miten muuten ratkaisitte sen säilytyspulman? Muistan sun jossain postauksessa maininneen, että asunnossa oli vähän kiinteitä kaappeja. Tunnen tuskan muuten noiden miehen kamojen suhteen; meillä lojui aiemmin tyyliin ruumisarkun kokoinen lätkäkamakassi + sählyvehket + fudiskamat ympäriinsä. Kellariin ei kuulemma voinut viedä, kun olivat liian arvokkaita. No, sain muuton yhteudessä suostuteltua, että hän ottaisi arvokkaimman osuuden, eli luistimet, kassista ja veisi muut kellariin… Suostui, ihme kyllä. 😉

    1. No arvaa käytetäänkö täällä samaa veruketta että ovat liian arvokkaita kellariin!! 😀 siis meille rakennettiin kiinteä iso vaatekaappi nyt makkariin niin saatiin onneksi vaatteet sinne, loput romu sitten varastoon juurikin. Kotipostauksia tulossa niin pian kun kaikki saadaan ready! Olen itsekkin jo aika kärsimätön ;D

  3. Pikaista paranemista!
    Päänahkaan voisi toimia dermon special treatment sampoo, toimii mulla ja monella muulla ongelmallisella 🙂

    1. Kiitos vinkistä, jotain apua tähän kyllä tarvittaisiin. Päänahka on kylläkin aivan punainen, kuiva ja en tiedä onko tulehtunutkin jostain kuivuudesta, niin onko hajua auttaako tuo myös semmoiseen vai pelkkään kutinaan? 😀

    2. No minulla on kyllä auttanut ihan kokonaisvaltaisesti vähentämällä kutiamista, kuivuutta jne 🙂 On vielä tosi edullinen verrattuna apteekin tuotteisiin.

  4. tykkään niin paljon sun blogista, postaukset on aina hyväntuulisia höpinäpostauksia 🙂 tulee jotenkin niin hyvälle tuulelle ku lukee näitä! Jatka samaan malliin 🙂 T.Mari

    1. Sama juttu! Just niin, samaan malliin vaan, kotipostausta tosiaan vaan kehiin ku alkaa olla valmista 🙂 Paitsi että ne postaukset saa vaan ittensä kärsimättömäksi hankkimaan kaikkea uutta ja ihmeellistä omaan kotiin… 😀

      -M

  5. Siis mä TARVITSEN tollaset pinkit uggit!!! 😀 Mua kiinnostaisi lukea enemmänkin sun koirista, niiden hoidosta yms. Jos kiinnostaa sellaisesta kirjoitella… 🙂 Ja esim. säästämispostaus oli tosi jees, sai itsekin vähän inspistä säästämiseen ja sitä todellakin tarvitaan! 😀 Eli jos siitä aiheesta on vielä lisää kerrottavaa niin lukisin mielelläni!

    1. Sun täytyy metsästää tuommoiset jostain! 😀 Voin joskus koittaa tehdä koirapostauksen, mutta en oikein tiedä mitä aiheesta kirjoittaisin. Yritän jos saisin säästämisaiheesta tässä joskus vielä jotain pakerrettua 😉

  6. Tohon kahviaddiktioon liittyen: voisitko esitellä sun Nespresso-suosikkeja? Siis jos sulla on sellainen kapselikone? Meillä on duunissa sellainen enkä ikinä tiedä mitä kapseleita ostaisin, en oo kovin montaa uskaltanut ees kokeilla mut jotenkin tympii aina kahta eri sorttia käyttää… tai jos tästä ei oo postaukseks asti niin pelkkä kommenttiin vastaus riittää 😀

    1. Joo mun lemppareita ovat Roma, Fortissio Lungo ja Arpeggio. Lisäksi olen jotain erikoiskahveja koklannut, hasselphkinää, toffeeta yms, jotka olivat ihan kivoja, mutta noita kolmea ekaa tilaan AINA 😀

    2. Kiitos! En oo kerennyt kokeilla noista kolmesta vielä yhtäkään eli laitanpa ens kerralla tilaukseen 🙂

    3. Joo, itse vaahdotan niihin myös maidon kun muistaakseni ovat semmoisia jotka soveltuvat cappuccinoon, joten en ole kyllä pelkiltään maistannut 🙂

  7. Mä en oikein osaa juoda flunssasena kahvia. Nyt ei oo vielä kunnon flunssa päällä, mutta oon pari päivää juonut teetä. Jotenkin flunssassa mulla kahvi vaihtuu automaattisesti teehen vaikka teetä ei muuten tulisikaan juuri juotua. Kahvikoneeseen pitäisi ostaa lisää Tea Latte -patruunoita, chai tea lattea löytyy vielä jonkun verran. Tää aamu mulla alkoi Muumi -teellä :).

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.