Maanantain aamupölinät

Meillä alkoi tasan viikko sitten kuukauden dietti, joka tarkoittaa sitä että pitäydytään herkkulakossa tämä kuukausi ennen Kalifornian ja Meksikon lomareissua. Olisi tylsä lähteä kolmen viikon lomalle ja joutua miettimään mitä sitä suuhunsa pistää. Maistuuhan ne herkut toki paremmallekkin kun on hetken ollut ilman 😉 Puhtailla rantalomilla vedän usein ”hedelmädetoxeja” kun hedelmiä tulee muutenkin syötyä ihan mielinmäärin. Yhdistettynä reippaisiin rantakävelyihin voittaa kaksi kärpästä samalla iskulla; liikuntaa ja hyvät brunat! Esimerkiksi Indonesian reissulla tuli lähinnä laihduttua, mutta en tiedä miten tällä matkalla käy kun todennäköisesti aamut tulee aloitettua pannukakuilla kuten viime vuonnakin..
Ennen keittiön valmistumista tuli tosiaan syötyä lähinnä noutoruokaa ja muuta moskaa, eikä oikein ehtinyt liikkuakkaan tai ainakin jotenkin yritti itselleen perustella niin. Nyt on kuitenkin taas salikortit ladattu lähisalille (joka muuten on ihan jees) ja puntarin mukaan painoakin on tullut maksimissaan kilo vaikka olo on ollut jotenkin aivan superturvonnut.. Joku puhdistuskuuri olisi enemmänkin kuin paikallaan ennen reissua.
No mutta pointti tässä ja ihan yleisestikkin, että kun liikkuu tarpeeksi niin voi aivan hyvällä omallatunnolla syödä kyllä ihan mitä vain. Itselläni on yleisesti ollut tavoitteena n. 3h liikuntaa/ 3 liikuntasuoritusta (kuten sali, juoksulenkki) viikossa, joka ylläpitää kuntoa ihan kohtuullisesti. Toki tuosta rytmistä on nyt parin kuukauden aikana tullut luistettua aikalailla, mutta ei se nyt ole niin vakavaa. Joskus vain tulee tämmöisiä esteitä kuten nyt tämä asuntoprojekti. Nojoo, seliseli. Laiskahan sitä on tullut oltua tässä kuukauden-pari 😀 Nyt siis päästävä takaisin tuohon vähintään kolmen salikäynnin viikkotahtiin, viime viikko sujui ainakin ihan tavoitteiden mukaan!

No mutta, ruokaa saa syödä ihan normaalisti, mutta herkut ovat nyt kuukauden bännissä! Oli jo lauantaina vähän ikävä viikonloppu-sipsejä.. Ne on nyt korvattu hedelmillä. Onneksi muuten satsuma-kausikin taas kolkuttelee!

Lauantaina kokkailtiin karitsan paahtopaistia kermakastikkeessa, namii.. 

Teillä keittää varmaan ihan justiinsa kiinni näihin peilikuviin… 😀
Kirjoittelin muuten jokunen viikko sitten juuri ennen muuttoa siitä Helsinki Midnight-runista, johon tuli osallistuttua muutama viikko takaperin. En ollut ennen tuota kyseistä juoksua aikaisemmin osallistunut minkäänlaiseen juoksutapahtumaan, yleensä olen lähinnä tämmöinen solo-juoksija. Paikalle mennessä pisti hieman jännittämään, että mitä siitä juoksemisesta ja ohittamisesta tulee tuossa väenpaljoudessa, mutta hyvinhän kaikki kuitenkin meni. 
Vaikka tuo juoksureitti, joka kulki Kaivopuiston läpi ja rantoja pitkin molempien laivaterminaalien ohi Katajanokalle oli maisemiltaan kovin kaunis, niin mihinkään ympäröivään ei tullut kiinnitettyä mitään huomiota kun keskittyi aivan täysillä siihen juoksemiseen ja ohittamiseen yrittäen olla kaatamatta ketään kumoon. Itsehän laitoin juoksun suhteen tavoitteeksi tuolle 10km matkalle 55min. Lopullinen aikahan oli 56min 41sek, eli melkein tavoitteeseen päästiin ja olen ihan tyytyväinen.
Sain tosiaan blogini kautta lipun tuonne juoksuun, sekä Peak Performancen juoksuvaatesetin. (Kyllä, Peakilla on nykyään myös juoksuvaatteita!) Nuo juoksuhousut näkyvät noissa ylemmissä kuvissa ja ovat nykyään ihan lempparit. Istuvat ihan superhyvin ja sivussa on tasku, johon saa näppärästä sujautettua puhelimen jemmaan 🙂 Eipä ole aiemmissa juoksupöksyissä moista ominaisuutta!

Olen nyt myös kunnostautunut taas näiden smoothieiden teon kanssa!

Yksi lempparismoothieista on kyllä perus mansikka-banaanismoothie, johon ei kyllästy ikinä!
Ja tuo Pirkka-maidon lehmä on edelleen niin söpö, etten kestä!! :'(

Heitin pellavansiemenet muuton yhteydessä roskiin, joten olen nyt lisäillyt smoothieen Chian siemeniä, jotka ovat erinomainen hyvien rasvahappojen ja kuidun lähde. Aivan parasta!

Smoothieohjeitahan olen jakanut täällä aikaisemmin vaikka millä mitalla, mutta voisin tässä taas joskus tehdä uusintapostausta niistä!

Nyt kiirus töihin! Mukavat viikonalut!
Oliko joku teistä muuten tuolla Midnight Runissa ja minkälaisen ajan juoksitte? 🙂 
Ja ps. Olin itse sählännyt sen Maylash-alekoodin kanssa, nyt päivitin tänne toimivan koodin!! I’m so sorry!!

10 vastausta artikkeliin “Maanantain aamupölinät”

  1. Mun on monesti pitänyt ostaa noita siemeniä, mutta aina jäänyt jotenkin väliin. Sama tehosekoitn löytyy täältäkin :). Totahan saa nyt valko-pinkkinä ja se ois kyllä ihana.

  2. Tiesitkö, että chia-siemenet suositellaan liotettavaksi ennen käyttöä? Ne imevät itseensä hurjat määrät nestettä ja kuivina ne sitten turpoavat vatsassa. Itse sekoitan kaksi ruokalusikallista siemeniä kahteen desiin vettä ja lisäilen sitten chiageeliä smoothieen.

    Ps. vitsit tuo Mix&Go-blenderi on kätsy!

    riiri

    1. Joo tiedän! Olen tehnyt niin, että antanut smootien "vetäytyä" hetken. En tosin tiedä onko riittävästi kun tuo on melko paksua nestettä 😀 Mix&go on paras!

  3. Ihanat noi teidän petivaatteet, onko ne mistä? 🙂 on niiin houkuttelevan näköinen sänky 😀

  4. Pöhöoloon suosittelen lämpimästi clipperin detox teetä 🙂 tosi hyvän makuista ja auttaa pöhöön!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.