Smoothie time!

Muuton jälkeen olen taas kunnostautunut oikein olan takaa smoothieiden valmistuksessa puolison pyynnöstä. En tiedä miksi, mutta harmi kyllä smoothieiden väkerrys oli joksikin aikaa jäänyt kaiken kiireen keskellä. Siis kaikkihan selitetään ainakin tässä blogissa aikalailla kiireellä, tiedän itsekkin sen ja aivan älytöntä 😀 Tuntuu, etten nyt kuntosalin taas aloitettuani muuta arki-iltaisin ehdi tehdäkkään töiden jälkeen kun käydä salilla, käyttää koirat pihalla, tehdä ruokaa, siistiä vähän ja kenties edes hetken istua aloillaan. Ainiin ja blogiakin pitäisi muistaa päivittää, oops!

No mutta! Smoothien väkertää oikeasti viidessä minuutissa, joten sanoisinko ettei tätä asiaa totisesti voi kiireen piikkiin pistää, vaan ennemminkin ehkä unohduksen. Nyt on kuitenkin tehty korjaus tähänkin asiaan.

Suosin ehdottomasti kotitekoisia smoothieita kaupan valmis-smoothieiden ja juotavien jugujen sijaan, joihin yleensä on lisätty sokerin lisäksi myös hurjasti lisä- ja makeutusaineita. Arkisin en syö aamiaista kotona käytännössä koskaan, vaan yleensä syön töissä rahkan jolla pärjää hyvin lounaaseen asti. Olen suosinut aikaisemmin paljon Skyriä juuri siitä syystä, että sen voi syödä oikeastaan missä vain mukana tulevan lusikan ansiosta.

Nyt lähiviikkoina olen jotenkin päättänyt pyrkiä taas niistä eroon ja taas vaihteeksi siirtyä sen Valion pehmeän maitorahkan pariin, joka uppoaa helposti ihan sellaisenaankin. Skyrithän ovat toki todella hyviä välipaloja, mutta juuri makeutus- ja lisäaineitahan niissä on valtavasti, enkä halua nauttia semmoista makeutusainepommia aivan joka aamu, vaikka varmasti edelleenkin välillä ostan sitä lemppariani Mango-Skyriä.

Itselläni juurikin rahkapohjainen aamupala/välipala pitää parhaiten nälkää ja smoothien valmistus kotona ei kyllä voisi olla helpompaa ja ne ovatkin kuuluneet omiin rutiineihini jo monta vuotta. Vitamiinit, proteiini, kalsium ja kuidut samassa paketissa, voisiko parempaa ollakkaan? 🙂

Nyt viime viikolla testasin uutta smoothieohjetta lisäämällä mangon sekaan pari passionhedelmää. Hedelmiä noin ylinpäätänsäkkin on tullut ostettua paljon enemmän nyt uuteen asuntoon, jotenkin saanut uuden keittiön myötä ruoanlaittoonkin uutta puhtia. Passionhedelmien lisäksi heitin mukaan taas Chian siemeniä, rahkan, maitoa, kaurahiutaleita (ennen salia, muuten olisin saattanut jättää pois) ja oikein hyvää oli!

Chian siemenethän ovat aivan loistava Omega 3- ja 6-rasvahappojen, proteiinin, kuitujen, antioksidanttien ja lukuisten vitamiinien lähde. Käyttötarkoituksiahan on lukuisia ja smoothien seassa nauttiminen tietysti vain yksi tapa. Toki ainakin itselleni tapana kovin helppo! Chian siemeniä myy ainakin Hyvinvoinnin.fi-verkkokauppa.


Mulla on ollut tapana lisätä smoothieihin myös kuituja esimerkiksi pellavansiementen, kauraleseiden tai kaurahiutaleiden muodossa hieman riippuen siitä, mihin tarkoitukseen smoothien väkerrän. Nyt olin esimerkiksi menossa hetken kuluttua salille, joten kaurahiutaleet pitävät energiatasoa ihan kivasti yllä siihen tarkoitukseen. Nyt lähiaikoina on tullut hurahdettua tosiaan noihin Chian siemeniin kun on jo jonkin aikaa tullut luettua superfoodeista mm. muista blogeista.

Superfoodit ovat muutenkin nyt lähivuosina alkaneet nousta enemmän ja enemmän koko kansan tietoisuuteen. Ennen niistä ei paljoakaan tiedetty noin suuressa skaalassa ajateltuna, jonka vuoksi moni varmaan ajatteli ettei osaa hyödyntää superruokia ruoanvalmistuksessa tai ylinpäänsä ole perillä niiden ravintosisällöistä. Pakko myöntää, että olen itsekkin vasta jokunen aika sitten alkanut tarkemmin tutkia näiden ravintosisältöjä ja jollakin tapaa hoksannut kuinka helppo niitä onkaan hyödyntää omassa ruokavaliossaan.

Lemppari-smoothiereseptini ovat edelleen vakiot:
Kiwi
Mango
Rahka
Maito
Mango
Ananas
Rahka
Maito
Mansikka
Banaani
Kauralese
Rahka
Maito


 ..toki muitakin tulee tehtyä, mutta nämä olen todennut itselleni lemppareiksi!

Tuon C3-blenderin olen ostanut jo joskus muutama vuosi sitten, mutta se on kyllä ihan korvaamaton, oli kyseessä sitten salsan tai smoothien valmistus! Mukana tuli aikoinaan kaksi noita kannellisia purnukoita, joissa juomat saa kätevästi kannettua mukanakin. Pitäisi yrittää opetella smoothien valmistus ihan arkirutiiniksi esimerkiksi juuri arkiaamujen aamupalaksi. Nykyisin nämä ovatkin aikalailla viikonloppujen ja iltapäivien herkkua.

Mikä on teidän lempparismoothieresepti? Onko haastaa mua kokeilemaan jotakin uutta teidän lempparireseptiä? 🙂
Sisältää mainoslinkin

6 vastausta artikkeliin “Smoothie time!”

  1. Mulla on ihan yksinkertainen smoothieohje: maustamatonta jogurttia, pari desiä mustikoita, banaani pilkottuna ja joskus voin laittaa vielä vähän vadelmiakin. Hyvää!

  2. Superfoodeista kun oli puhetta, on pakko kommentoida myös tätä niiden negatiivista puolta, koska itsellä oli tietämättömyyttäni käydä huonosti. Eli kannattaa kontrolloida maksa-arvoja, mikäli superfoodeja jatkuvasti käyttää. Saattavat rasittaa maksaa ja kohottaa reippaasti maksa-arvoja. Lähinnä kaikkialla hehkutetaan vaan superfoodien mahtavaa ravintosisältöä, mutta negatiivisista puolista ei juuri löydy tietoa.

  3. Joo en minäkään ollut kuullut ennen kuin sattumoisin osuin menemään laajoihin verikokeisiin, joissa kohonneet maksa-arvot huomattiin. Käskivät jättää ruokavaliosta superfoodit pois ja kontrollikokeisiin mennessä arvot olikin sitten laskeneet. Sitä en varsinaisesti tiedä, mikä niissä sitten maksaan vaikuttaa, mutta ilmeisesti voivat sisältää torjunta-ainejäämiä ym. jotka sitten maksaa rasittaa. Superfoodeja tietty on niin paljon erilaisia, joten riippunee siitäkin, eikä välttämättä tietenkään kaikilla superfoodeilla ole maksaan vaikutusta, mutta itse en uskalla ottaa riskiä enää minkään superfoodin kanssa.

    1. No olipas onnekas sattuma että menit! Totta, ettei kaikkia superfoodeja varmastikkaan ole tutkittu tarpeeksi mutta luulisi suurimman osan olevan kuitenkin turvallisia nauttia. Toivottavasti maksa-arvosi nyt neutralisoituvat!! 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.