Totally random

TJ5! Päivää lomaan nimittäin! Tässähän voi jo kohta lähteä metsästämään matkalaukkua kellarista ja laatimaan pakkauslistaa valmiiksi. Aurinkorasvat on onneksi hommattu, samoin tarkistettu vanhan Estan tila. Tämän viikon hommana onkin sitten kyhätä kasaan dollarit ja pesot. Eilen meinasi tulla itku kun katsottiin Sayulitan säätä, joka näytti aivan järkyttävää sadetta/ukkosta juuri meidän oleskelun ajaksi (yleensä lokakuu siis kuulemma todella aurinkoinen, vaikka sadekausi ei vielä aivan täydellisesti ohi), mutta toivotaan että ennuste siitä vielä muuttuu. Tietysti nuo tropiikin säät vaihtelevat hurjasti nopeallakin aikavälillä, joten ei kai tässä vielä mitään hätää tai paniikkia ole. Jos iltapäivisin tulee iltapäiväsateita, niin ehkä päivät ovat sääsivustoille siksi koodattu ”sadepäiviksi”? Mulle tulee jokatapauksessa itku, ellen saa reissun aikana yhtään aurinkoa. Eihän näille säille nyt kuitenkaan mitään voi. Katsotaan miten käy. Onneksi Losissa nyt on yleensä ainakin melko takuuvarma aurinko.
Tämän maanantain kruunaa itseasiassa myös palkkapäivä, joten nyt on heivattava ensin jotain säästöön, maksettava kaikki laskut pois alta ja siirrettävä kaikki loppu matkakassaan. Tullaahan me vasta kuitenkin lähes kuukauden päästä pois reissusta. Eilen jo kuitenkin tiirailtiin ”sillä silmällä” seuraavaa reissua, aivan siis todellakin suunnittelutasolla kuitenkin 😀
Jotain sekalaisia kuvia viime viikolta..

 

Sain ystävältä tässä joskus ruusuja 🙂 

Ja toiselta tuparilahjaksi tomaattipensaan! 🙂 
Musta on muuten ihanaa nähdä omasta olkkarin ikkunasta tammipuita.

Kaivoin jostain kaapin uumenista Canada Goosen lakanat, jotka olen joskus tilannut Campadresta. Mun lakanavimma on jotenkin tässä viime vuosina laantunut muuten 😀 En edelleenkään suostuisi rähjälakanoihin, vaan ihanissa luonnonkuiduissa on ihana kölliä ja Mille Nottit ovat edelleen kovimmat luxuslakanat ikinä. Muuton yhteydessä tuli ensimmäistä kertaa vuosiin tutustuttua Ikean lakanavalikoimaan moniin vuosiin ja nehän ovat itseasiassa todella hyviä nykyään! Mielessä kummitteli muistot jostain 10v takaa Ikean lakanoista, jotka olivat semmoista tekoa että oikein ihoa raastoi. Ehkä se on mennyttä aikaa se.
Tuli vain mieleen nyt Campadresta, että kurkkasin sinne pitkästä aikaa ja tällä hetkellä on käynnissä mm. Raybanin kamppis ja näköjään tänään alkamassa UGGsin kamppis! En ole itse ikinä ehtinyt tuonne UGGsin kamppikseen asti niin, että siellä olisi enää ollut jäljellä mitään järkevää ostettavaa kun kaikki hyvä viedään heti käsistä.

Nyt on myös taas täydennystä kahvivarastossa! Maistoin tuota uutta Freddo Cappuccinoa, joka on siis jääkahvi tuosta Dolce Gusto-perheestä. Verrattuna siihen Cappuccino Iceen on tämä todella vahva versio, eli jos tykkää että tuo jäinen cappuccino on liian liru, niin testatkaa tätä.

Siis….telkkarista tuli eilen Eat, Pray, Love… Olen kertonut sata kertaa, että olen siis lukenut Eat, Pray, Lovea kirjana melkein 4 vuotta!!! Olen kolmesti aloittanut kirjan uudelleen sillä asenteella, että pakko lukea loppuun kun kerta on aloittanutkin, mutta ei tästä touhusta ole tullut sitten mitään. En yleensä ikinä jätä kirjoja puolitiehen, koska monet voivat tosissaankin yllättää vasta keskivaiheen jälkeen. Nooh, tuossa kirjassa olen päässyt johonkin siihen Intia-vaiheeseen asti muistaakseni ja taisin vielä kesällä sinnikkäästi yrittää lukea sitä kirjaa. 
Eilen aloitin sitten katsomaan kyseistä kyhäelmää leffana joka tuli telkkarista. Katsoin reilun tunnin, enkä enää jaksanut katsoa loppuun! Pakko ehkä todeta, että ehkä Eat, Pray, Love vain on liian tylsä ja hitaasti etenevä omaan makuuni. Pitäydyn tästä lähtien ihan oikeasti niissä rikoskirjoissa. Mietin tässä nyt, että jaksanko edes vaivautua ottamaan tuota kirjaa mukaan reissuun kun kirjakaupasta löytyisi varmaan jotain kiinnostavampaakin luettavaa. Kai tuo leffa kuitenkin on joskus katsottava loppuun, että tietää perhana mitä siinä lopussa edes tapahtuu!! 😀
Tässä koko touhussa ei taas ollut päätä eikä häntää, mutta tulipa turistua. En malta odottaa että viisi työpäivää vilahtavat ohi ja koittaa kauan odotettu ”kesäloma”! Reipasta viikon alkua teille kaikille 😀
Dolce Gusto-keitin ja kahveja saatu blogin kautta yhteistyönä

3 vastausta artikkeliin “Totally random”

  1. Mä oon onnistunut kattomaan sen leffan, mutta se kirja on ihan onnettoman kökkö 😀 En kanssa yleensä jätä kirjoja kesken, mutta toi oli niin tylsä ettei kiinnostanut yhtään lukea!

    Emmi L.

  2. Mä oon miettinyt, että pitäisi tilata tuota Freddo Cappucinoa, mut en oo saanu ostettua. Aluksi niitä ei edes ollut, kun se on joku Limited edition, mutta nyt niitä taas saisi ainakin sieltä Dolce guston nettikaupasta.

    Tykkään tosiaan siitä Cappucino Icesta, mutta tuota Freddoa ois pakko päästä kans kokeilemaan.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *