Lomalomaloma!!

TJ! Jee!! Olin eilen töiden jälkeen aivan stressi-Erkkiä tuon pakkaamisen suhteen, tällä kertaa kun tarvitsee kuitenkin jotain vähän lämpimämpääkin vaatetta päälle Losin viileiden iltojen lämmikkeeksi. Kai sitä sieltä saa ostettua sitten uusia rytkyjä jos tulee vaatepula. Todennäköisesti mennään kuitenkin sillä samalla kaavalla josta keskiviikkona puhuttiin, eli että 70% laukun sisällöstä jää todennäköisesti kuitenkin käyttämättä. No mutta.. Ei lomalla tarvitse ottaa stressiä mistään 😀
Matkakuume alkaa lähennellä..

Sayulita ja Hermosa Beach, täältä tullaan! 😉
Ihanaa pistää vapaalle kolmeksi viikoksi!! Onhan tätä odotettukin!
Kävin hakemassa tällä viikolla Akateemisesta kirjakaupasta vähän matkalukemista. Marklundilta oli näköjään tullut joku uusi, samoin kun Kepleriltä. Tuo 4 tunnin työviikko taas oli aivan random-ostos, mutta sitäkin kiinnostavampi! Ehkä palaan lomalta vieläkin viisaampana sen suhteen, miten lomailla enemmän ja tehdä vähemmän töitä haha! 😉 En malta odottaa että pääsen koneessa näiden kirjojen kimppuun!
Tuo Valion kreikkalainen jugu on muuten aivan mun lempparia nykyään. Vähän hedelmiä kuten satsumaa, päärynää tai banaania sekaan ja nami! Aivan koukussa!
Ja tosiaan töiden jälkeen sitten alkaa pakkausrumba vol2. On siinäkin pähkäilyä että mitä karsia pois tuolta matkalaukusta, tiedättekö kun koko vaatekaappi ja tavarat on muutenkin niin sekaisin muuton jäljiltä, ettei mulla vielä eilen ollut mitään tietoa esim kesäkenkien tai märkäpuvun sijainnista. Edelleen jotain pakattavaa hukuksissa. 
Mutta! Lähestyvän loman lisäksi vielä perjantai! Ihanaa! Yritän vielä postailla tästä ennen lähtöä, todennäköisesti otan lomalle vain iPadin mukaan joten varmaan minipostauksia tulen tekemään reissustakin ja varmaan sitten Tommin koneelta mahdollisesti postailemaan enemmän.
Ihanaa viikonloppua teille! Kyllä tässä vielä yksi työpäivä aherretaan 😉
Ylimmät kuvat lainattu täältä ja täältä

5 vastausta artikkeliin “Lomalomaloma!!”

  1. Mahtavia matkasuunnitelmia! Matkalukemisen osto on yksi paras juttu reissuun lahdossa ehdottomasti. 😀

    Mua on tuo 4 day working week – kirja kiinnostanut jo pitkaan, tama postaus toi sen taas mieleen. Saatanpa joutua hakemaan sen illalla luettavaksi!

    1. Joo, monet ovat myös kertoneet olevansa tuosta kirjasta kiinnostuneita! 😀 En malta odottaa että pääsen sen kimppuuna! Ja on ehdottomasti paras juttu reissuun lähdössä 😉

  2. Itse palasin torstaina viikon Santorinin-matkalta. Oli ihanan rentouttava loma. Ihanaa matkaa teille! <3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.