Los Angeles, täällä ollaan!

Huomenta Kalifornian Hermosa Beachiltä! Heräsin juuri 12h yöunilta tai oikeastaan ekaa kertaa jo ennen viittä mutta sain onneksi vielä pariksi tunniksi unta. Oltiin eilen perillä täällä iltapäivällä ja olin lentojen jälkeen kertakaikkiaan ihan nuutunut. Lennettiin Lontoon kautta ja ensimmäistä kertaa Virgin Atlanticillä. En ymmärrä miten voi oikeasti niiin huono tuuri oikeasti että meidän kohdalle osuu koko lentokoneen huonoimmat paikat, eli se kertaikkiaan kaikkein viimeinen rivi jossa penkkejä ei saa edes taakse kunnolla. Ihan yhtä helvettiä istua 11h ilman että saa kunnolla päätä edes taaksepäin. Toivottavasti palatessa parempi tuuri.
Koko kone oli muutenkin aivan ikivanha romu, mutta plussaa ystävällisestä henkilökunnasta ja ruoasta jota sai mun mielestä enemmän kun aikaisemmilla yhtiöillä 😀 Sai siinä onneksi katsottua 22 Jump streetin ja nukuttuakin muutaman tunnin. Kun pääsee reissuissa perille, niin aikaero- ja matkustusväsymyksessä kaikki tuntuu aina jotenkin niin epätoivoiselta, eikä ole yhtään innoissaan lomasta. Tiedättekö? Aina pakko saada nukkua yhdet kunnon yöunet lentokonekooman jälkeen kunnes pääsee kunnolla nauttimaan lomamoodista.

Ehdittiin eilen äkkiä kipaisemaan Hermosassa rantsussa ennen auringonlaskua ja haukkaamassa happea ennenkö vietiin tavarat kavereiden luokse ja kävin untenmaille pikasuihkun kautta. Ollaan vielä yksi yö kavereiden luona täällä ja huomenna sitten suunnataankin porukalla sinne Sayulitaan. 
Mutta! Kohta loput aamukahvit kurkusta alas, aamupalalle ja aurinkoon chillaamaan. Tämän kalpeanaaman nimittäin on saatava vähän väriä pintaan ja äkkiä! 😀
Ps. Tiedättekö muuten tän mysteerin, että vaikka kuinka lähtisi kotoa reissuun muka freessinä ja ”tyylikkäänä”, niin olo on perillä aina niin kertakaikkisen nuhjuinen että ällöttää. Sitten katsoo siinä tullijonossa niitä jotka oikeasti ovat freessinä perillä. Wtf! Miten joku onnistuu?! En vuosi toisensa jälkeen osaa ymmärtää. Pitäisi vissiin kokeilla reissata ykkösluokassa, niin voisi ehkä vähän auttaa asuaa hahha.

5 vastausta artikkeliin “Los Angeles, täällä ollaan!”

  1. P.S:n teksti on ainakin mulle tuttua! Kun saavuimme Santoriniin, olin niin väsyneen ja nuhjuisen näköinen, ettei mitään rajaa. Yksi kreikkalainen äijä yritti ängetä kainaloon, mutta väsyneenä tuli tuittuiltua. 😀 Miesparka. 😀

  2. Oikein mukavaa lomaa ja nauttikaa auringosta ja lämmöstä. Täällä keskisessä Suomessa on iskenyt joku prkl kaatosade vaihe 🙁

  3. Pystyykö teidän lennoille tekemään chekkauksen netissä etukäteen? Sieltä nimittäin pystyy itse valitsemaan paikan etukäteen 🙂 Mä käytän tätä yleensä kun matkustan, jotta saan sellasen istumapaikan kun haluan.

Vastaa käyttäjälle HellNo! Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.