Koukussa kreikkalaiseen

Olen ollut kreikkalaisen jogurtin suurkuluttaja jo enemmän tai vähemmän pari vuotta, mutta vasta tämän vuoden puolella musta on kuoriutunut oikein addikti! Rahkaan on iskenyt jo joku aika sitten totaalikyllästyminen, vaikka pönikkä Valion pinkkiä uppoaakin usein töissä aamupalaksi.

Rahka kuuluu vielä kylläkin kaapin vakiovarustukseen smoothie-aineksena, ihan paras prodepommi kyllä salin jälkeen, mutta muuten olen vähentänyt sen käyttöä ihan huimasti ja tilalle on astunut sitten kreikkalainen jogurtti. Ennen olin reissussakin aina aivan pulassa kun rahkaa ei tietty saanut mistään, mutta kreikkalaista on onneksi muissakin maissa kylmähyllyjen varustuksessa ja hyvä korvike rahka-addikteillekin 😉

Totalin kreikkalaisen jälkeen hurahdin Valion kreikkalaiseen, mutta nyt viime viikolla bongasin Lidlistä hinta-laatusuhteeltaan ehkä parhaimman jogun, kilon pönikkä kustansi nimittäin 1,99e ja olin aivan pöyristyä tuosta hinnasta. Otin testiin tuon vähärasvaisen, mutta perusversio on varmasti vielä tätäkin täyteläisempi, tuo Valion koostumus on nimittäin edelleen kaikkein täyteläisin ja uppoaisi kyllä aina ihan lusikkakaupalla 😀 Suosittelen lämpimästi, tuo oli kyllä ehdottomasti kahden euron arvoinen, ellei jopa kolmen hahah!

Lähiaikoina olen innostunut oikein olan takaa heittelemään sitä sun tätä tuonne jogurtin ja hedelmien sekaan. Aivan lempparit ovat suolaamattomat cashew-pähkinät ja gojimarjat, hedelmistä heitän sekaan taas satsumaa, banaania, päärynää tai mitä nyt sattuukaan löytymään kaapista. Ravintorikkaampaakin sen pelkän rahkan lusikoimiseen verrattuna, vaikka tietysti smoothieihin  tuppaankin laittamaan jos mitä sekaan. Vaihtelu kuitenkin virkistää 🙂
Onko teillä vinkata hyviä höysteitä jugun sekaan?? Pelkään kyllästyväni tuohon pähkinä-gojimarja-comboon, eilen kävin ostamassa testiin jotain lisäaineettomia ja ilman lisättyä sokeria kylmäkuivattuja mansikkalastuja kun en kaupasta oikein muutakaan keksinyt. Täytyy testailla tänään, että toimiiko! 😀 Ehkä olisi aiheellista tutkia netistä jotain vähän erikoisempia höysteitä, mutta jos teillä on vinkata jotain omaa herkkuanne, niin jakakaa toki!
Onko siellä muita kreikkalaiseen hurahtaneita?

10 Replies to “Koukussa kreikkalaiseen”

  1. kannattaa kokeilla paistaa päärynää ja/tai omenaa pannulla sen aikaa että pehmenee, ja antaa jäähtyä hieman ennen jugurttiin sekoittamista. kanelia ja hunajaa lisäksi 🙂

  2. Juuri tuo samainen Lidlin herkku täälläkin jokapäiväinen osa aamiaista (välipalaa, iltapalaa, herkuttelua… �� ). Perushöysteet on auringonkukansiemenet ja loraus hunajaa (varsin Lidlin metsäkukkaversio on hyvää). Saatavuuden mukaan lisäilen sitten banaania, persimonia (kakia), vadelmia, mustikoita, mansikoita (pakkasesta). Joskus ostan jälleen samaisesta kaupasta tuoreita pensasmustikoita, mansikoita, boysenmarjoja. Talvimansikoille pieni silaus hunajaa antaa lisämakeutta, jos sitä kaipaa. Erikoishedelmistä passion tuo kivaa pirteyttä joukkoon, tietty tuoreet ananas ja mangokin. Nopeuden vuoksi tuo banaani on ehkä yleisin, mutta siihenkin saa vaihtelua esim ripauksella kanelia! Susanna

    1. Joo, aivan paras löytö kyllä! ;D Tuota hunajaa täytyy myös käydä ostamassa, ihan huippivinkkejä tullut tänne! Täytyy passionia käydä myös pitkästä aikaa hakemassa ja jotain vähän erikoisempiakin juttuja piristämään syksyä. Kiitos vinkeistä! 🙂

  3. Kokeilepa rapeita, pakastekuivattuja marjoja.

    Tuo Lidlin kreikkalainen ei vaan ole aitoa, vaan Greek STYLE, paljonko mahtaa olla lisäaineita purkissa?

    1. Hmm, katsoin ravintosisältöä niin ainakin näytti lähes identtiseltä Valion kanssa, että ei varmaan ainakaan siihen verrattuna eroa ainakaan lisäaineiden suhteen. Ainoa ero, että Valion sisältää kermaa ja tämä ei.

  4. Ite tykkään laittaa vaihtelevasti sekaan esim. Macaa, mehiläisen siitepölyä, erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, kaakaonibsejä, agave siirappia, banaania, omenaa, passionhedelmää, puolukoita, mangoa, kookosöljyä, kaurahiutaleita..

    1. Tässähän tulikin hyviä vinkkejä! Joku muukin mainitsi passionin ja passion-fanina on kyllä mentävä ostamaan! 🙂 Täytyy tutkia mistä tuota mehiläisen siitepölyä saisi, on nimittäin kiinnostanut jo hetken!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *