Ajatuksia työnteosta

Yleensä en jaksa varsinaisesti jurnuttaa töistä tai töihin menemisestä, koska vaikka herääminen aamuisin nyt välillä onkin syksyisin ja talvisin vähän inhottavaa, niin on töihin kuitenkin lopulta ihan kiva raahautua. Alan jo illalla kaipaamaan aamukahvia ja rauhallisia aamuhommia koneen äärellä latte vierellä vielä kun muu maailma on puoliksi unessa. Tästä viikosta tulee kuitenkin jotenkin ihan superpitkä, joten kerrankin ihan tosissani toivon että olisi jo perjantai. Puolessavälissä viikkoa onneksi mennään jo.
Elämässä tarvitsee (tai ainakin itse tarvitsen) tiettyjä rutiineja. Töissä pakertaa läpi tietyt rutiinit, aikatauluttaa päivän ja tehtävät hommat, höpisee työtovereiden kanssa, kittaa (pahaa) kahvia, lounastaa ja siinäpä se päivä usein vierähtää ihan huomaamattakin ohi. Monet sanovat, että elämä kuluu aikalailla vain töitä tehden ja ettei aikaa oikein riitä muuhun kun työhön, kotiaskareisiin ynnä muuhun kotona kyhnyttämiseen ja nukkumiseen. Ja toki tottahan se on, useimmat suomalaiset viettävät joka päivä töissä
sen 8h, viikossa 40h, unohtamatta aikaa joka kuluu työmatkoihin.

Sen
vuoksi koen ainakin, että työn on oltava laadultaan itselleen sopivaa ja
mielekästä, että energiaa ja voimavaroja jää työelämän lisäksi
ylläpitämään myös sitä omaa henkilökohtaista elämää. Oma
mielipiteeni on, ettei kenenkään pitäisi joutua tekemään semmoista
työtä, joka pitkässä juoksussa syö vapaa-aikaa ja siihen käytettävää
energiaa.

Olen itse myös ollut työssä, joka ei ole aina ollut niin mielekästä, vaikka hyviä juttuja paljon on ollutkin. Olen myös ollut työssä, jossa olen pyrkinyt haalimaan liikaa hommaa ja yrittänyt pyrkiä täydellisyyteen sillä kustannuksella, että olen aikalailla ollut loppuunpalamisen partaalla. Töiden jälkeen ei oikein jaksanut tehdä mitään, tuntui etteivät aivot enää toimineet tai oikeastaan eivät enää palautuneet kaikesta informaatio- ja suoritusähkystä, itketti jatkuvasti aivan ilman syytä. Niska oli jatkuvasti niin jumissa ettei oikein saanut nukuttua, eivätkä kipulääkkeetkään auttaneet kun jumi oli ehtinyt kroonistua. Vasta jälkikäteen olen miettinyt kuinka huolestuttavia merkkejä nämäkin olivat ja että miksi ihminen jossain pisteessä aiva sokaistuu todellisuudelle. Olen vuosien saatossa oppinut, ettei itselleni sovi semmoinen työ, jossa työtaakkaa ei saa nollattua vaikka kuinka paljon tekisi hommaa. Työ, jossa itse työ ei siis lopu vaikka kuinka viettäisit työpaikalla viikossa tuntikaupalla yliaikaa. Mikään työ ei ylinpäänsä ole sen arvoista, että oma elämä alkaa kärsimään sen vuoksi.

Loppupeleissä tulisi kai miettiä, että mikä on työsi vaatimustaso ja mitä sinulta odotetaan työssäsi? Alisuoriudutko vai ylisuoriudutko tehtävistäsi? Palkitaanko sinua lyhyellä tai pitkällä aikavälillä tekemästäsi ylisuorituksesta, eli onko se kaiken sen arvoista? Teenkö enemmän kun minun oikeastaan kuuluisi tai enemmän kun työtoverini samalla työnkuvauksella? Luonteetkin vaikuttavat työelämässä, toinen ei stressaa vaikkei saisikaan hoidettua hommia, edes niitä jotka kuuluisi hoitaa kun taas toiset stressaavat jo pienestäkin työtaakasta. Toiset antavat sitten kuuliaisten tehdä myös omat hommansa ilman sen koommin tuntematta asiasta syyllisyyttä.

Eri asia on tietysti projektiluontoinen homma, jossa työllä on joku tietty päämäärä johon pyritään eikä se ole loputon jatkumo. Itselleni on tärkeää, että hommat saa pulkkaan edes viikon päätteeksi, jolloin voi hyvin mielin palata maanantaina takaisin töihin. Työpaikan sosiaalisilla verkostoilla on myös aivan ehdoton merkitys viihtymisen kannalta. Itselläni on useita hyviä ystäviä nykyisellä työpaikallani; eivät tosin kaikki fyysisesti läsnä samassa osoitteessa, mutta ainakin lync-yhteyden päässä. Kun tauoittaa työtä juttelemalla aivan muusta ystävien kanssa, niin saa ajatuksetkin välillä johonkin aivan muuhun ja aivot saavat lepoa 😉

Olen huomannut olleeni nyt kesän jälkeen jotenkin todella hyvällä tuulella ja saanut aikaiseksi vaikka mitä! Nyt olen vihdoinkin innostunut kuntosalinkin kanssa niin paljon kun tässä on pitkään ollut tavoitteena ja oikein odotan työmatkalla sitä kun pääsee ”laittamaan vapaalle” treenin pariin. Silloin kun ei jaksaisi lähteä salille, niin on onneksi tuo toinen potkimassa persuuksille. Illalla onkin sitten kiva katsoa koko poppoolla miehen ja hauvojen kanssa sängyssä Netflixiä. Eikai sitä voisi enempää toivoa elämältä, vaikka ihan tavallista arkea tämä onkin 🙂

Ja sitten ihan muuta asiaa. Tiedän että täällä on ollut nyt viikon sisään ihan hullunlailla yhteistyöpostauksia, mutta noita tarjouksia ja koodeja on sadellut sähköpostiin yhteistyökumppaneilta aika tiheään tahtiin, joten olen pistänyt sen myötä niitä teillekkin tänne vinkkinä ja varmasti niitä nyt joulun alla on tulossa lisääkin. Nyt yritän vaihteeksi keskittyä muuhun ja pahoittelen, toivottavasti te keitä nämä ärsyttää niin osaatte skipata ne sen koommin ajattelematta!

Mukavat keskiviikot!

3 Replies to “Ajatuksia työnteosta”

  1. Moikka, mun on pakko kysästä kun toi muisti pätkii pahasti. Muistanko ihan väärin vai ootko ollu joskus glitterissä töissä? Jos oot niin missä liikkeessä ja monituntinen olit? 🙂 uteliaana vaan kyselen kun itte oon tällä hetkellä kyseisessä ketjussa töissä 🙂

    1. Sori unohdin vastata aiemmin! Joo oon ollut Jkl liikkeessä reilu 3v, tosin lähdin sieltä veks jo 3v sitten kun muutin Jyväskylästä pois. Lisäks oon tehnyt invistä ja jotain paniikkituurausta Helsingin Forumiin sen jälkeen. Tein siis Jyväskylässä 10-20t/vko sopparilla 🙂

  2. Olen ollut töissä sekä paikassa, josta en kauheasti pitänyt että paikassa, jossa tein omien töideni lisäksi muutaman muun työt. Ja mikä koomisinta, työpaikka, jossa oli nuo molemmat haitat, oli sama työpaikka! Eikä pomoilta kuulunut sen koommin kiitosta kuin muutakaan kehua.. Tästä opin ainakin sen, että enää en tee muiden töitä – ainakaan, jos minua ei palkita siitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *