Kosmetiikkapommi kylppärissä

Mulla on kotona aamuisin aina aivan hullunmyllyä kun tekee sataa asiaa ristiin ja yrittää siinä tohinassa keksiä päälle vaatteetkin, yleensä kahden tai kolmen kokeilun taktiikalla 😀 Kylppäri varsinkin on aikamoinen pommi meikkisession jäljiltä! Siitä huolimatta, että hankin muuton yhteydessä Ikeasta pyörillä olevan oikean kärryn kosmetiikkahömpälle, niin tuntuu ettei mikään siltikään riitä! Peilikaapit ovat aivan kertakaikkisen täynnä kosmetiikkaa, samoin peilikaapin päällys, nyt tuo kärry, pesukoneenkin päältä löytyy tavaraa ja nykyään myös vaatekaapista. Pitäisi vissiin alkaa käyttämään vähän ahkerammin tavaraa pois 😀
Meikkipostauksiahan olen tehnyt vuosien varrella useita, eikä niiden sisältö tässä ajassa aivan kamalasti ole muuttunut.. Ripsivärejä vaihtelen silloin tällöin, mutta pääasiassa samoilla meikeillä mennään vuodesta toiseen.

Sain muuten joku aika sitten Lumenelta kulmasetin, eli kulmakarvageeliä ja kulmakyniä. Noita Lumenen kulmakarvageelejä olen itseasiassa käyttänyt jo vuosikausia, mutta uskokaa tai älkää mutta tuo kulmakynä on ensimmäinen kulmakynäni ikinä! Sillä olen nyt vähän yrittänyt ”harjoitella” tuota kulmien fiksaamista, kai se sitten ajan mittaan. Olen itseasiassa jo pari vuotta miettinyt, että pitäisi varmaan mennä jonnekkin kauneusammattilaisen puheille oppilaaksi, että miten kulmat ihan oikeasti meikataan 😀

Tuon Benefitin They’re realin ostin nyt taas reissusta pitkästä aikaa käyttöön sen Sensain ja Estee Lauderin jälkeen vaihteluksi. Ehdinkin jo meuhkata aiemmassa postauksesta tuosta ripsarista!

Lemppareina löytyy edelleen MAC:in aurinkopuuteria, Lancomen meikkivoide, Biothermin CC-voide ja tietysti noita heleyttäjiä lukuunottamatta!

Tuo meikin pohjustaminenkin on saanut nyt uuden ulottuvuuden tuon Beautyblenderin myötä, enää kun ei ole levityksen jälkeen aina kädetkään ihan noissa mömmöissä 😀

Mutta hups hei! Tämmöisiä tuotteita kuuluu aikalailla omaan aamuuni. Aina on jotenkin ylpeillyt selviävänsä vain muutamalla kosmetiikkatuotteella, mutta nyt kun asiaa oikein mietti, niin onhan noita melko monta. Oletteko te koskaan laskeneet kuinka montaa tuotetta käytätte aamuisin?

Ripsien tilanteesta on kyselty jonkinverran ja olen tosiaan nyt syksyllä käyttänyt ensin pois jotain vanhoja Neulashin jämiä, jonka jälkeen käytössä on ollut Maylash. Uusien juttujen testailu onkin lempparipuuhiani ja olenkin nyt miettinyt, mitä seerumia lähtisin testailemaan pian tuon Maylashin loputtua. Olen itse kuullut muista blogeista paljon hyvää Swiss Clinicin Swiss Lashesistä ja mietinkin, että pistäisin sen tilaukseen. Oletteko testanneet?! Oman kokemukseni mukaan ovat kaikki kokeilemani seerumit olleet toimivia, toki ne pari vuotta sitten myydyt Revitalashit ja Neulashit aivan extremetehokkaita, koska sisälsivät silloin vielä sitä ainetta joka tässä jo aikaa sitten kiellettiin. Oma kantani näille on, että jos seerumi maksaa, sanotaan yli 60 euroa niin sen olisi siihen hintaan parempi tepsiä!
Muistan 4v sitten kun ripset kasvoivat niin pitkiksi, että jouduin leikkaamaan niitä saksilla. Itse suosin mielummin omia ripsiä pidennysten sijaan, koska itse en jaksaisi sitä huoltorumbaa ja ripsien varomista. Tuon huoltoahdistuksen vuoksi luovuin silloin pari vuotta sitten geelikynsistäkin, vaikka välillä nyt olenkin niiden perään aina haikaillut. Tavoitteena olisi nyt seuraavaksi sitten luopua pidennyksistä, sanotaanko nyt tässä vuoden aikataululla. (Kaksi juttua joista kyllä en luovu, ovat ripsiseerumit ja heleyttäjät hahah! :D)

Mulle on aamuisin usein tosi vaikea keksiä, että mitä sitä tänne kirjottaisi ja usein alankin sitten vaan höpöttelemään jotain. Loppujen lopuksi tajuan kuinka sekamelskoja nämä aamupostaukset ovat, ilman mitään varsinaista pointtia. Jo pelkkiin näihin aamupostauksiin menee päivittäin vähintään tunti aikaa, joten viikossa sillä tuntimäärällä saisi ihan kivasti lisää yöunta! ;D Herääpähän ainakin paremmin tähän päivään kun joutuu ihan tosissaan vähän edes käyttämään aivojaan heti herättyä.
Eilen oli illalla 11h työpäivän jälkeen kyllä semmoinen olo, että olisipa jo viikonloppu. Eipä tässä tarvitse enää rutistaa kun yksi päivä ja illalla sitten lepoa. Jee! Onneksi päivät menevät aina nopeasti.
Ihanaa viikonloppua teille ja huomatkaa eilen illalla alkanut arvonta, joka jatkuu sunnuntai-iltaan!
Sisältää mainoslinkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *