Minua ärsyttää…

Lähiaikoina olen kiinnittänyt huomiota pieniin asioihin arjessa, jotka pistävät jotenkin ärsyttämään kerta toisensa jälkeen. Varsinkin jos on pitkän työpäivän päätteeksi matkalla väsyneenä töistä kotiin tai muuten vaan unenpöppörössä aamulla vajailla unilla heränneenä. Ei sillä etteikö tässä maailmassa nyt olisi aivan tarpeeksi valitusta ja negatiivisuutta, mutta jokaisella on kuitenkin oikeus edes joskus päästää vähän niitä höyryjä pihalle. Kiukun pitäminen sisälläänhän tunnetusti katkeroittaa ihmistä ja myrkyttää sielun hahah 😉 Välillä tekee mieli edes vähän heittäytyä lapselliseksi näitä ärsytyksiä kohdatessa, saahan sitä nyt joskus!
Asioita jotka saavat useimmiten ainakin minut ärsyyntymään ovat mm….
1) Bussikuskit jotka eivät tervehdi tai pahimmassa tapauksessa katso päinkään bussiin noustessa. Ihan superärsyttävää!! Mun omaa koti-työlinjaa 65A:ta ajoi ainakin ennen niin lopen työhönsä kyllästynyt ukko, jota ei tosiaan kiinnostanut edes tämä katsekontaktin luominen kun asiakas nousee bussiin (kyllä, tekin olette palveluammatissa….), jonka jälkeen aloin yrittämään uutta taktiikkaa! Tervehdin tätä kuskia ylipirteästi bussiin noustessa ja jäin usein äimäämään siihen kortinleimauslaitteen eteen, jospa tämä mörökölli edes pakon edessä tervehtisi, mutta EI! Noh, kiittelin myös kyydistä jäädessä pois, mutta lopulta menetin jo uskoni tähän tapaukseen. Sanokaa kamalaksi ihmiseksi ja lapselliseksi mutta viimeisellä kerralla kun tämän kuskin kyydissä matkustin, niin kipitin ylittämään tietä bussin eteen ennenkö tämä ehti vauhtiin ja näytin keskaria. Kylläpä helpotti vähän tuskaa, vaikka joku voisikin sanoa vajonneeni samalle tasolle tämän kuskin kanssa. Mikä tämmöisiä ihmisiä vaivaa??!! Kuka vaan voi hakeutua koodaamaan htlm-härpäkkeitä päätteen eteen, niin ei varmasti tarvitse ihmiskontaktia kokea!

2) Ihmiset jotka tulevat kävelytiellä vastaan minun oikealla puolella, eli omasta näkökulmastaan katsottuna vasemmalla puolella. Miksi?! ”Kävele aina oikealla” ja sitä rataa. Joudun töihin mennessä kävelemään semmoisen pitkän pätkän kävelytietä ja näitä ”oman tien kulkijoita” tulee ihan melkein joka päivä vastaan. Joskus teen niin, että kävelen niin kauan sitä omaa oikeaa, että vastaantulijan on pakko väistää 😀
3) Ihmiset jotka eivät voi laittaa sitä palikkaa kaupan hihnalla omien ostostensa taakse. Ihan vain edes toisen tai sen jonossa seuraavana olevan ihmisen mieliksi, koska se ei vaadi kovinkaan paljoa ja on ihan kohteliasta käytöstä…
4) Ja mitä näitä nyt on.. Ihmiset jotka istuvat ruuhkabussissa käytäväpaikalla varaten ikkunapaikan laukulleen, ettei kukaan nyt vaan tulisi viereen istumaan tai asiakaspalvelutilanteet, joissa myyjään tai muuhun palveluhenkilöön ei saa minkäänlaista kontaktia. (Ihan siis muutenkin kun bussikuskit hahaha :D). Kävin kuukausi takaperin DNA Kaupassa vaihtamassa rikkoontuneen modemin, astuin sisään liikkeeseen (jossa olin siis ainut asiakas) jossa kaksi päätteen takana istuvaa jannua eivät kiinnittäneet minuun siis kertakaikkiaan mitään huomiota, saati nostaneet katsettaan koneesta. Päättelin, että meneillään oli joku ”kumpi esittää pisimpään ettei huomaa, ettei tarvitse palvella”-juttu, mutta silti vähän raivostuttavaa ottaen huomioon että tuo Dna:n liike on meidän makuuhuoneen kokoinen, eli asiakkaan saapumista ei ihan oikeasti VOI OLLA HUOMAAMATTA (ellei ole liian keskittynyt Facebookin selaamiseen :D). Palvelu nyt oli loppujen lopuksi ihan ok-hyvää, mutta huomaa ettei noissa liikkeissä vissiin ole palvelun taso ihan se prioriteetti ykkönen, vaikka tosin Dna:n puhelinasiakaspalvelussa ihan huippua!
No mutta, mua kiinnostaisi tietää että ärsyttääkö teitä yhtään nämä sama asiat vai olenko yksin ärsytysteni kanssa?! 😀 Onko teillä lisätä jotain ärsytysjuttuja?
Kuvat lainattu täältä ja täältä

33 Replies to “Minua ärsyttää…”

  1. Kyllä. Samat asiat pyörivät päässäni jokapäiväisessä arjessa.. Meillä kaikilla olisi paljon kivempi olla jos vähän huomioitaisi kanssaihmisiä, hymy ja tervehdys ja kiitos kruunaavat omat päiväni. Olen itse ollut monta vuotta asiakaspalvelussa töissä enkä osaa kuvitellakkaan että sitä duunia tekisi sisäänpäinkääntyneenä ja olematta mukava ihmisille. Eihän siitä mitään tulisi muuta kuin paha mieli itselle. Hyvä asiakaspalvelu kaiken kaikkiaan on niin tärkeää, olen viime aikoina ollut erityisen pettynyt palveluun Aleksin HM:llä missä lähinnä tuntuu että asiakkaat ovat vihollisia sekä Stockmannilla. Minua arjessa ärsyttää eniten teennäinen palvelu, myyjä hoitaa hommansa kyllä mutta kaikki on niin feikkiä ja ei edes silmiin katsota.. No ei auta muu kuin levittää hyvää olemalla itse aurinkoinen ja ystävällinen, aidosti 🙂

    1. Juu, sama homma täällä ja jotenkin asiakaspalvelun prioriteetit ovat aivan itsestäänselviä! En voi kuvitellakkaan, etteivät ne kaikille ole! Ketjuliikkeissä myyjät ovat varmasti tosi väsyneitä siihen pyöritykseen, mutta sekään nyt ei selitä, aina voi sitten hakea muita hommia jossei kiinnosta 🙂

  2. Mua ärsyttää kans bussikuskit, jotka ei tervehdi. Asun Tampereella ja täällä kyllä yleisesti ottaen bussikuskit on tuhat kertaa kivempia kuin Helsingissä!

    Mua ärsyttää naapurit ketkä ei tervehdi. Ite tervehdin aina jos joku liikkuu samaan aikaan rappukäytävässä tai hississä ku mä, mut pikkuhiljaa alan iteki luopua tervehtimisestä kun KUKAAN ei vastaa. Tosi turhauttavaa! Ei luulis olevan niin vaikeeta! Ehkä ne pelkää, et alkaisin jutella enemmänki niiden kanssa. 😀

    Raivostun etuluista. Esim. aamusin töihin lähtiessä mun kanssa samalta bussipysäkiltä lähtee n. 10 tyyppiä ja pari niistä on aina kiilaamassa ekana bussin sisään vaikka kaikki muut seisois niitten edessä. Niin rasittavaa!! Tekis mieli kampata ne joku kerta ku ne aina säntää mun ohi. 😀

    Mä ärsyynnyn tosi monesta asiasta ja varmaa jostain ihan turhista jutuistakin, mut nyt ei tuu muuta mieleen. 😀

    1. Etuilu ärsyttää täällä myös joo, varsinkin jos etuillaan sieltä jostain kaukaa niiden "kauemmin ja lähempänä odottaneiden" edelle 😀 argh!

  3. Nyt on pakko puuttua…

    liikenneturvan sivuilla kerrotaan:

    "Ajoradalla jalankulkijan paikka on ensisijaisesti vasemmassa reunassa. Ajorata ylitetään suojatietä pitkin, jos se suinkin on mahdollista.
    • Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa.
    • Ajoradalla jalankulkijan on ensisijaisesti kuljettava vasenta reunaa. Jos oikean reunan käyttäminen on kuitenkin kulkureitin tai muiden syiden vuoksi turvallisempaa, käytetään sitä.
    • Polkupyörää tai mopoa taluttava saa käyttää ajoradan oikeaa reunaa.
    • Jalankulkija saa pihakadulla kulkea sen kaikilla osilla. Hän ei kuitenkaan saa tarpeettomasti estää ajoneuvoliikennettä.

    Eli jalankulkija kulkee aina vasenta reunaa. niin se on loogisinta myös kävelytiellä. Myös esim. kevyen liikenteen väylällä jalankulkoijoille on varattu aina se vasen reuna aina, ja pyöräilijöille oikea.

    1. Se kuitenkin pistää ihmetyttämään, että jos ja kun monilla kävelyteillä ei saa ajaa pyörällä, on aika kummaa että vasemmalla kävelyä sitten sovelletaan siitäkin huolimatta normaalin oikealla kävelyn sijaan? 😀

    2. Mutta tää "normaali oikealla kävely" on se, missä mun mielestä menee vikaan. Ei sellaista ole. MIssään tilanteessa jalankulkija ei kuulu lain mukaan kävellä oikealla. Autot kulkee oikealla, ei jalankulkijat. Kyllä mäkin esim. kuljen portaissa oikeaa renaa eteenpäin, mutta jalankulkija kuuluu yleisesti ottaen vasemmalle puolelle.

    3. Haloo, ajoradalla tarkoitetaan sitä tietä, jolla autot ajaa… Vai käveletkö aina autojen seassa. Kävelijä voi mennä kävelytiellä joko oikealla tai vasemmalla, mutta eiköhän kaikille oo opetettu, että käytä aina oikeaa, koska Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne… Mua ärsyttää kans sikana nää väärä puolella talsivat kävelijät! 😀

  4. Mua ärsyttää blogit, mitkä on muuttunu pelkästään mainostukseksi. Kymmenestä postauksesta kahdeksan on mainoksia…..

    1. No onneksi jokaisella on kuitenkin oikeus valita mitä blogeja lukee 😉 ja jos tätä blogia tarkoitit, niin eipä täällä nyt ihan noin usein mainoksia ole ollut, vaikka paljon lähiaikoina onkin (mitä olen pahoitellutkin kun yhteistyötä on sadellut joulun alla joka suunnalta).

    2. Mullakin ärsyttää yliampuva mainostus. Mulla on myös aika erikoisia ärsytyksen aiheita 😀 mm. Instakuvat jossa tägina ilman meikkiä, vaikka on ripsienpidennykset ja värjätyt kulmat.

  5. 1. ärsyttää täälläkin! Olenkin ottanut taktiikan, että jos kuski ei edes tervehdi, en tervehdi minäkään – en edes kiitä kyydistä.

    Mua ärsyttää myös ihmiset, jotka juoruavat keskellä kaupan käytävää ostoskärryt leväällään ja ne, jotka tukkivat jalkakäytävän pyörillään ja lastenvaunuillaan.

  6. Ei hitto että repesin tuolle keskarijutulle :D:D
    Mutta samat asiat ärsyttää kyllä täälläkin! ja vielä ite lisäisin: naapurit jotka ei moikkaa!! siis onko oikeesti niin vaikee sanoo moi 😀

  7. oon kaupan kassalla töissä ja kerran todistin asiakkaiden välillä kunnon riitaa kapulasta 😀 toinen väitti että on ihan sääntö että edessä oleva laittaa sen kapulan ostostensa jälkeen.. meinasi pokka hieman siinä tilanteessa pettää, hetken piti keräillä ennen ku pystyin pokkana toteamaan ettei siitä kyllä mitään sääntöä ole 😀

  8. Minä olen oppinut lapsena että tien oikealla puolella pyöräillään ja vasemmalla kävellään. Ehkä opetukset tässä asiassa vaihtelee vuosikymmenestä riippuen? 🙂

    1. Mä oon kans oppinut pienenä, että kävellään vasemmalla puolella. Selitys oli jotain, että sillon autot tulee sua vastaan eikä takaa ja on tietysti turvallisempaa kun näet auton eikä se yllätä takaa. 😀

    2. No aika outoa! Kuitenkin 99% ihmisistä kulkee kävelyteillä oikealla puolella! 😀 Todella hassua! Mutta tietysti jos jossain autotien laidalla kävelee? 😀

    3. Mulla ärsytti Helsingissä asuessa kun tiesin että vasemmalla puolella kävellään ja ihmiset vetää väärällä puolella…

  9. Mä ite ärsytän mua päivä päivältä enemmän..:) Muutin Helsinkiin viis viikkoa sitten. Asun ja työskentelen keskustassa, joten liikun siellä myös päivittäin-kävellen. Enkä millään opi sitä helsinkiläisten kävelen tästä ja nyt-meininkiä, vaan väistelen kaikki ihmiset kadulla. Jos mun kaupungilla kulkemisesta piirtäis kuvan, se ois varmaa aikamoinen sekasotku. Yks askel tonne ja väistö toiseen suuntaan, sit takas..;D Pitäis varmaa opetella vaa röyhkeemmäks ja kävellä suoraan päin, jos toinen ei väistä, mut en vaan osaa…

    1. Yritin pähkäillä että ärsyttikö mua samat jutut kun itse muutin tänne mutten muista kun siitä on niin kauan 😀 Taisin kyllä joo itse myös tosi kiltisti väistellä, kun nyt vaan painan menemään. Etköhän säkin siihen totu! 😀

  10. Ajoradalla kävelen vasemmalla eli vastaantulevien autojen kaistalla. Kevyen liikenteen väylällä puolestaan oikealla.

  11. Haha, toi palikkahomma muakin aina ärsyttää. Ja bussikuskit, joskin vähän eri syystä…viime aikoina, siis melkein jokaisella dösämatkalla, näkee ihan törkeän huonoa käytöstä bussikuskeilta. Joku juoksee ihan täysiä kauempana ja on selkeesti haluamassa bussiin, mutta kuski ei voi pysähtyä pysäkille, vaikka aivan varmasti näkee ja ei ei kyllä menis kauaa odottaa. Tai joku koputtaa bussin oveen että voitko vielä avata niin kuski viittoo että eiku hei myöhästyit, en voi enää avata ovea. Kaikkea tommosta idioottimaista, josta tulee tunne, että ne saa siitä vaan jotain ihmeellistä tyydytystä.

    Mä kyllä aina moikkaan bussikuskia ja katson silmiin, lähinnä huvittaa ne tapaukset, jotka vaan tuijottaa eteensä. 😀 Onneks useimmiten kuitenkin moikkaavat takas!

    P.S. Oli kiva, kun tulit eilen Avonissa jutskaamaan! 🙂 Mun piti ehkä hetki kerätä leukaani lattiasta, koska sun blogi on niitä ekoja, joita aikoinaan aloin seuraamaan ja tuntui jotenkin hassulta, että tunnistit mut! 😀

    1. Juu nuokin "bussiärsytykset" kyllä raivostuttavat, ihan kun olisi niin vaikeaa enää ottaa kyytiin.. 😀

      Ja oli tosi mukava jutskata! Mäkin vaanin Avonissa sopivaa tilaisuutta, kun olin siellä Livboxissa vielä tosi epävarma että ootko se sama kuka on joskus kommentoinut (kun sen "esittelytilaisuuden" jälkeen aloin pähkäillä että mistä hitosta sun blogin nimi/nimimerkki on tuttu!!) kun en kehdannut pöllähtää eteen, että "hei, ootko joskus kommentoinut mulle?" 😀 HAhah! Toivottavasti törmätään jatkossakin!

  12. Nyt puhut asiaa! Ihan täysin samat ärsytyksen aiheet omassa jokapäiväisessä elämässä!!! Miten ihmisille voi olla niin vaikeaa osata noita pieniä käytöstapoja?! 😀
    Eilen jäin tuijottamaan bussikuskia, kun olin sanonut hänelle hei. Hänen oli siis pakko sanoa siihen hei. Jos hän ei olisi sanonut, olisin tuijottanut lisää ja sanonut, että oletko kuuro vai oonko kussu sun muroihin?
    Alko kismittää nuo itseään täynnä tai työhönsä täysin kyllästyneet bussikuskit ja päätin että minuahan tervehditään stna! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *