Vinkki: Superhiusvitamiinit

Kun mun kaikennäköisistä hiuskriiseistä on jauhettu täällä jo aivan kyllästymiseen asti ja paljon on ollut puhetta myös noista käyttämistäni hiusvitskuista, niin ajattelin vinkata Jenkkeihin reissaaville muutamista hiusravinteista! Tuolla Atlantin toisella puolella on tullut nimittäin aikalailla koluttuja noita drugstorejen lisäravinnehyllyjä ja löydettyä sen myötä ihan lempparijuttuja 🙂

Kuten kirjoittelin aikaisemmin, niin raahasin nyt viime reissulta neljä pönikkää kalaöljykapseleita, reippaasti yli puolen vuoden satsi (käytettynä suositellun 3/pv) kustansi jotain varmaan 50 euron luokkaa ja ehdottomasti paras hinta-laatusuhte oli noissa CVS:n omissa Omega3:sissa.

Tuota Sundownin Hair, Skin & Nailsia olen syönyt viime maaliskuusta lähtien ja olen kyllä huomannut sen myötä, että tukka on kasvanut paljon parempilaatuisena. Toki tähän nyt on varmaankin vaikuttanut myös se, että olen vähentänyt hiusten vaalentamista ja kaikenlaista mekaanista käsittelyä. Ja vaikka tässä yhdessä vaiheessa kesän jälkeen onkin tullut aikamoinen hiuskato, ei näistä sen suhteen ole varmasti mitään haittaakaan ollut. Tukka on nimittäin ohentunut suunnilleen puolella ja pää on juuri nyt täynnä 4-5cm hiusta, maailman p*skamaisin juttu!! 🙁 

Pähkäilin alkusyksystä pääni puhki, että mistä moinen oikeasti johtuu ja mielessä kävi jo kaljuuntuminenkin ja varmaan kuukauden putkeen itkeä pillitin kylppärin peilin edessä ihan oikeasti jokaikinen päivä ainakin kerran. Nyt olen todennut, että kyse oli varmaankin ihan normaalista hiusten kasvusyklin vaihdoksesta, joka nyt sattui samaan aikaan niin suureen osaan hiuksista. Tai sitten vaan joku hormonaalinen juttu. Nyt onkin sitten toinen juttu yrittää kamppailla näitä törröttäviä haituvia vastaan! Kai tässä lohduttaa kuitenkin se, että tukka tosiaan kasvaa takaisin, eikä tilanne ole millään tapaa pysyvä ja että vajaan vuoden päästä on jo paljon parempi tilanne. Apua, niin pitkä aika! Ennen olen aina valittanut aivan megapaljon sitä kuinka lirun tukan omistan, mutta tämän jälkeen osaa kyllä sitäkin arvostaa.

Toinen hyvä löytö oli Sundownin lisäksi nuo Nature’s Bountyn biotiinikapselit, jossa yhdessä on biotiinia 10mg (!!!) kun taas noissa Sundowneissa on päiväannoksessa (3kapselia) 5mg. Erona kuitenkin se, että tuossa kolmen kapselin valmisteessa on sitten muitakin hiuksille, iholle ja kynsille hyödyllisiä ravinteita kuten A-, B-, C-, D-vitamiineja, foolihappoa, kalsiumia, sinkkiä ja vaikka mitä muuta joista en itse tiedä sen kummemmin.

Aikaisemmin olen nyt n. 4-5v aikana aina välillä vetänyt 4-5kk mittaisia Priorin-kuureja ja olen Priorinin kokenut todella tehokkaaksi, nythän valmisteeseen on lähivuosina lisätty vielä sitä Biotiinia. Priorinin osto kuitenkin aina kirpaisee jonkun verran lompakossa, joten onneksi olen nyt löytänyt tämän vähän edullisen kombon juurikin tepsimään ihoon, hiuksiin ja kynsiin (ja tietystihän nuo vitamiinit nyt yleisesti vaikuttavat muuhunkin kehossa).

Näitä kolmea napsin siis tällä hetkellä päivittäin ja jemmassa on ainakin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi näitä hiusjuttuja 😉 Purkki näitä pyörii jossain 10 euron luokassa jos sitäkään ja monissa Drugstoreissa saa toisen purkin kaupan päälle jos liittyy kantisasiakkaaksi, sillä verukkeella itse myös näitä hamstrasin!
Jos teillä on reissua Jenkkeihin päin, niin käykääpäs kurkkailemassa lisäravinneosastot! Nuo ravintosisällöt noissa ja muutenkin valikoima näiden suhteen on niin paljon laajempaa kun Suomessa, unohtamatta hintoja.
Itse olen kerran tilannut työkaverin kanssa iHerbistä myös näitä, joten sekin vaihtoehto löytyy jossei reissua ole tiedossa. Tosin olin itse vain maksumiehenä tuossa tilauksessa, joten yksityiskohdista en iHerbin suhteen osaa neuvoa, mutta kuulemani mukaan tilaus on näppärää ja toimitus nopeaa 🙂

4 vastausta artikkeliin “Vinkki: Superhiusvitamiinit”

  1. Iherb on hyvä paikka, tilausten kesto vaan voi vaihdella hyvin paljon, välillä viikossa, joskus menee neljä viikkoa.
    Ehkä eniten kuitenkin ärsyttää valtion ahneus, verovapaus tipahti reilusti.

    iHerb tullirajat 2014

    iHerb-tilauksesta välttyy maksamasta Tullille veroa, kun arvonlisäveron kantoraja (5 euroa) ei ylity
    – eli käytännössä tilauksen arvo toimituskuluineen ei ylitä seuraavia tullirajoja:

    Elintarvikkeita/lisäravinteita (ALV 14%) voi tilata verottomasti max. 35,70 eurolla ($44.05)
    Kosmetiikkaa (ALV 24%) voi tilata verottomasti max. 20,83 eurolla ($25.70)

    Valuutat on muunnettu Tullin käyttämällä joulukuun 2014 euro-dollari -kurssilla 1,234.

    Esimerkkejä arvonlisäverosta

    Esimerkkejä iHerb-tilauksen arvonlisäveron määräytymisestä:

    25 euron arvoinen lisäravinnetilaus (ALV 14%) olisi veroton, koska veron määrä ei ylitä arvonlisäveron kantorajaa, joka on 5 euroa (25 x 0,14 = 3,5)
    50 euron arvoisesta lisäravinnetilauksesta (ALV 14%) arvonlisävero olisi 7 euroa
    (50 x 0,14 = 7)
    50 euron arvoisesta kosmetiikkatilauksesta (ALV 24%) arvonlisävero olisi 12 euroa
    (50 x 0,24 = 12)

    Muista laskiessasi lisätä tuotteiden veron päälle toimituskulujen vero (ALV 24%), joka iHerbin postikulujen ollessa 4 dollaria olisi noin 0,70 euro

  2. Mä en oo ikinä joutunut maksamaan mitään tullimaksuja, vaikka paketit ovat olleet välillä kyllä selkeästi nuo rajat ylittäviä. On käynyt ilmeisesti todella hyvä tuuri 😀 Tästä lähtien kyllä tilaan rajojen mukaisesti, koska tuolta saa oikeasti niin törkeän halvalla lisäravinteensa! Ja voi tilata useammassa eri paketissa vaikka, koska postikulut eivät ole suuret.

    1. OKei! Hyvä tietää että noinkin päin voi käydä! 😀 Täytyy varmaan tässä lähiaikoina pistää tilausta menemään, olet kyllä oikeassa että tuolla on kyllä hinnat ihan kohdillaan! 😉

Vastaa käyttäjälle lillamy Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.