Uusi lempparipuuro chiasta, päärynästä ja banaanista

Chia-kaurapuurostahan olen postaillut jo aikaisemminkin ja nykyään puuro on ihan pakollinen juttu viikonloppuaamuisin! Vielä kun jaksaisi arkisinkin nähdä vaivaa sen muutaman minuutin, että ehtisi aamuhorkassa keitellä puurot 😉 Pitkään vakioni chia-puurosta oli banaanilla, mustikoilla, chashew-pähkinöillä, joskus goji-marjoilla ja kreikkalaisella jogurtilla höystetty.

Päätin nyt kehitellä jotain uutta ja keittelin viikonloppuna päärynä-banaani-chia-kaurapuuroa. Jotenkin tavallinen puuro alkoi tökkiä jo ajat sitten, mutta nyt olen innostunut puuroista taas aivan täysin näiden tuunausten myötä. Itselläni tulee todella helposti heikko olo aamuisin jollen syö esimerkiksi ennen salia tai lenkkiä kunnolla. Jotkut pystyvät vetämään aamutreenin tyhjällä vatsalla, itse olen yrittänyt vuosien mutta siitä ei tule kyllä mitään kun heikotus iskee. Ja iskee myös silloin jos syö yhtään liian pientä aamupalaa, kuten esimerkiksi rahkan.

Omalla kohdallani aamupalan täytyy olla kuitupitoinen ja juurikin hitaasti energiaa vapauttava kuten puuro, varsinkin jos meinaa yrittää mitään urheilusuoritusta. Muutoin pärjää rahkallakin, mutta kyllähän tämmöinen eri tavalla pitää nälkää pitkälle iltapäivään!

Chian siemenethän ovat aivan ilmiömäinen Omega 3 + 6-rasvahappojen sekä proteiinin
lähde ja käyttötapoja on lukuisia. Ennen käytin chiaa smoothien seassa,
nykyään puurona kaurahiutaleiden kanssa 50/50 suhteessa. Olen jo pitkään käyttänyt tuota Voimaruoan Chiaa ja nyt sainkin Voimaruoalta testiin suosittua Premium-laatuista kookosöljyä, jota oli itseasiassa ollut tarkoitus jo pitkään ostaa. Tuota kookosöljyä myy esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalo (täällä), myös Chiaa löytyy itseasiassa valikoimista (täällä). Itse myös pitäisi tilata uusi pussi 😀

Jotenkin harmittaa että on itse löytänyt Chian vasta tässä vuoden sisällä, vaikkei se tosiaankaan mikään uusi juttu ole! Siemeniähän voi käyttää todella monipuolisesti juurikin puurona, smoothieiden sekaan, leivontaan, salaatteihin.. Siemenet voi turvottaa vedessä geeliksi, itse olen heittänyt smoothieihin ja puuroon sellaisenaan ja antanut turvota samalla.

Heitän puuroon nykyään cashew-pähkinöitä ja nuo Pirkan maustamattomat ovat lemppareita, pieni pussi on ihmeen riittoisa kun käyttää puuron ja jugujen sekaan. 

Laitoin sekaan keittovaiheessa myös teelusikallisen kookosöljyä testiksi ja antoihan se vähän makua puuroon. Yleensä en välitä mistään kookoksen makuisesta, mutta tuossa meni itseasiassa yllättävän pehmeänä. Suosittelen ihmeessä testaamaan!

Tästä tuli kyllä kertaheitolla ihan lempparipuuro! Toimisi myös varmasti omenan kanssa, täytyypä testata seuraavaksi. Päärynä täytyy lisätä kattilaan hyvissä ajoin, jotta ehtii hieman pehmentyä, varsinkin jossei ole vielä aivan kypsä. Päärynöitä löytyy jostain syystä nykyään aina jääkaapista ja niitä tuleekin syötyä aikalailla päivittäin.

Myös kookosöljy on tosiaan varsin monikäyttöinen ja soveltuu niin ruoanvalmistukseen kuin kauneudenhoitoonkin ja kaikkeen siltä väliltä. Olen kuullut kookosöljystä paljon esimerkiksi ihonhoidossa ja ajattelinkin pakkasten palatessa kokeilla helliä ihoa tuolla. Huulirasvana olen ehtinyt jo kokeilla kun ei ole jaksanut juosta makkariin kaivamaan laukkua, hah! Syrjäyttäisiköhän Moroccanoilin hiustenhoidon saralla? 😉 Mitä nyt olen netistä tutkinut, niin kookosöljyn käyttötarkoitusten suhteenhan on vain taivas rajana, harvoja näin monikäyttöisiä tuotteita löytyykään.

Varmaan suuri osa teistä pääsee tänään (taas vaihteeksi) lötköttämään, itse suuntaan töihin! Loppuvat nämä pyhätkin ja joulu sitten virallisesti viimeistään tähän päivään.

Ovatko kookosöljy tai Chia jo teille tuttuja ja mihin te niitä käytätte?

Kookosöljy saatu blogin kautta
Sisältää mainoslinkkejä

21 Replies to “Uusi lempparipuuro chiasta, päärynästä ja banaanista”

  1. Chian syönti vei mut sairaalaan tuossa vuosi pari sitten 🙁 oon niille hirveen allerginen, eikä sitä tiedetty, koska näitä ei juurikaan tutkita. New Yorkissa chiaan tutustuin. Kookosöljyä käytän, ihan vaikka hiusten- ja ihonhoitoon. Kovin on hyvä tuote.

    1. Voi kamala! Sehän näissä onkin riskinä kun jotain erikoisempaa alkaa hyödyntämään ruokavaliossa, että miten käY! Onneksi nyt kuitenkin asia tiedossa 🙂

  2. Näyttääpä puuro hyvältä 🙂 Oon itsekin välillä heittänyt puuron sekaan chiaa, mutta vain pari teelusikallista. Miten paljon sä laitoit tuohon puuroon hiutaleita ja siemeniä?

    1. Hmm en ihan tarkalleen osaa sanoa kun en koskaan mittaa aineksia, kaadan vaan kiehuvaan veteen. Mutta sanoisinko että ainakin muutamia ruokalusikallista 🙂

  3. Kookosöljyä käytän paljon ruuanlaitossa (mm. puurossa ja esim jos teen salaattia missä vaikka papuja, sipulia ja halloumia niin käytän ne pannulla kookosöljyssä, tulee tosi hauska tatsi). Tarkoitus olisi kokeilla kanssa hiuksissa, iholla ja dödönä! 😀 Kuulemma toimii siinäkin ja oishan se hyvä että olisi luonnontuote eikä myrkkyjä niin lähellä rintoja jne.

    Mutta hei kiitos näistä puurochia-vinkeistä! Olin kuullut aiemminkin mutta jotenkin ollut kynnys käyttää tota chiaa. Nyt laitoin sun kirjoitusten innottamana ja eihän se sieltä mihinkään maistu! Mitenkään huonosti ainakaan. Tosi hyvä homma, saa vähän protskua puuroon ja siten täyttävämpää. Yleensä nakkaan vielä pellavansiemeniä ja/tai auringonkukansiemeniä päälle, kivaa "rouskuteltavaa" ja pitää nälkää pitempään. Puuro on mun lemppariaamupaloja, mut ei se pelkältään kauaa pidä nälkää, siksi kiva löytää näitä tuunauskeinoja.

    1. OIjoi, pitääpä itse myös alkaa hyödyntämään muullakin tapaa ruokavaliossa. Ja chia on kyllä ihan parhautta puurorintamalla, kiva että vinkki oli kertomisen arvoinen 🙂 Olen myös kuulut tuosta että kookosöljyä voi käyttää dödöä, vähän epäilyttää mutta kai sitä voisi testata ;D

  4. Chiansiemeniä olen käyttänyt jo pitkään, yleensä puuron tai smoothien joukossa. Kookosöljy mulla on ollut ostoslistalla ikuisuuden, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi hankkia 😀 Ja hei, kiitti vinkistä, taidankin ostaa noita Pirkan cashewpähkinöitä seuraavaksi, en tiennyt että niitäkin saa pienessä pussissa! Isommista pusseista tulee huomaamatta napsittua vähän liikaakin 😀

  5. Ihan kiva, että alkaa taas perusarki, itseäni alkaa jo melkein vituttamaan nämä yksi-kaksi työpäivää, pari vapaata päivät. 😀 Vaikea motivoitua töihin vain pariksi päiväksi kerrallaan..

  6. Itelläki chia-siemenet päivittäisessä käytössä, kun niitä tulee heiteltyä millon smoothien tai millon rahkan sekaan. En oo kyllä koskaan ajattellu, että puuroon niitä laittaisin, mutta tästä innoitettuna pitää kai sitäki kokeilla. Yks juttu muuten en oo ikinä tota geeliäkään niistä tehny, vaan aina vetässy suoraan, ku tykkään tavallaan miten ne vähän rouskuu hampaissa niinku vadelman siemenet! 😀
    Hei yks kyssäri vielä: viittitkö linkata sen postauksen, missä eri lukijat sai kommentoida ja kertoo itestään. Kommentoin itekkin ja sillon ei ollu viel muita kommentteja julkastu, niin tuli mieleen, että ois kiva lukee, että millasia muut sun blogin lukijat on. Kiitos jo etukäteen. 🙂
    Hyvää alkanutta vuotta! 🙂

  7. Chia-siemenet on kyllä kätsyjä ja puurovinkki kuulostaa hyvältä! Mietin vain, että mitenköhän omegat käyttäytyy kuumennettaessa, säilyykö suhteet samanlaisina vai kasvaako kutosten osuus tms.

  8. Iines…. Apua, kiitos vinkistä 🙂 nimim. Se joka Berliinissä kenkiä kuolas! 🙂 jos vähä paksumpaa sukkaa laittaisi… 🙂

  9. Sulla on ilmeisesti ollu joitakin Michael Korsin kelloja, niin mistä oot ne ostanu?:-)

  10. Tuttuja ovat molemmat. Kookosöljyä menee niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Käytän sitä puuroissa, teessä, ruokien kypsennyksessä, sekä ihon ja hiusten hoidossa. Chia siemenet menee hyytelönä, eli geelinä syön suoraan. Nuohan turpoavat aikalailla, eli ennemmin kannattaa turvottaa ne nesteessä/ruoassa, etteivät mahassa turpoa(saattaa osalla aiheuttaa mahakipua). Tämä on suositus 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *