Iho kuntoon!

Vaikka eilen vähän valittelin nuutunutta oloa, niin alkoi viikko kuitenkin ihan mukavasti kun piipahdin töiden jälkeen Lauralla Hakaniemen Dui Clinicillä kasvohoidossa. Edellisestä kerrasta nimittäin olikin jo varmasti melkein vuosi aikaa, pitäisi ottaa tästä ihan tosissaan vähän säännöllisempi tapa. Jotenkin tottunut pitämään hyvää ihoa itsestäänselvyytenä kun päinvastoin pitäisi pitää siitä paljon parempaa huolta, jaksaa puhdistaa huolella ja kosteuttaa tarpeeksi. Tässä iässä kun se nyt ei enää parempaankaan suuntaan mene. Jossei ole mitään tietynlaista varsinaista iho-ongelmaa, niin ihonhoidon tuppaa jotenkin unohtamaan.

Hyväkuntoinen ja kaunis iho kuitenkin luo pohjan esimerkiksi nyt sille virheettömälle meikille ja siitä tulisi pitää huolta kuin mistä tahansa elimestä. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio yhdessä laadukkaiden tuotteiden kanssa tekevät jo ihmeitä, unohtamatta tietysti sitten riittävää veden juontia. Yksi lupaus tälle vuodelle ja itselleni voisikin olla juuri panostaa entistä enemmän ihonhoitoon; erityisesti säännöllisen puhdistuksen ja ravitsemisen muodossa 🙂 Viime vuosina olenkin vähentänyt esimerkiksi auringonottoa aivan merkittävästi ja tehnyt muitakin pieniä parannuksia tässä asiassa, mutta ei kai koskaan voi liikaakaan ja on tämäkin jo alku! Seuraava on varmaan sitten virallisten ryppyvoiteiden säännöllisen käytön aloitus, hah!

Kuten myös viime kerralla niin myös nyt kiristi ihoa hoidon jälkeisen illan ja kasvoja sai olla rasvaamassa koko ajan. Iho on käsittelyn jäljiltä vastaanottavainen kosteutukselle ja ravintoaineille, vaikka niitä hoidon aikana imeytetäänkin ihoon useassa eri vaiheessa vaikka millä mitalla öljyjen ja naamion muodossa. Pakko sanoa, että on ollut maanantaisen jälkeen kasvojen iho kyllä niin hehkuva ja loistavassa kunnossa. En voi muuta kuin suositella! Laura kyllä osaa hommansa 🙂 Tuosta Dui-hoidostahan olen aikaisemmin kirjottanut n. vuosi sitten täällä.

Voisin ottaa näistä kaikki 😀
 

Sain muuten vinkkiä että tuo lempparivalmisteeni Colon cleanser uudistuu ja löytyy jatkossa OxyTarm-nimikkeellä! 

Samalla lähti pitkästä aikaa käyttöön myös tuo 30 daysin Waistline-kuuri ja sen jälkeen taas Cellulite-tabletit. Maailman kauhein juttu on huomata olevansa jo niin vanha että on alkanut saada selluliittia vaikka yrittää liikkua ja syödä suht. terveellisesti 😀 apua!

Sain Lauralta myös matkaan kosteusvoiteen ja öljyseerumin kasvoille. Näitä kahta olen käyttänyt myös aikaisemmin ja tykästynyt hurjasti! Tuota nuorentavaa yövoidetta voi kuivaihoinen käyttää myös päivisin, kuten myös itse teen. Lisätietoa voiteesta täältä. Youth formula-tehoseerumi palauttaa ihon kosteustasapainoa ja kohottaa ihoa. Parikin tippaa tätä riittää, jolloin iho ei jää ollenkaan öljyiseksi. Lisätietoa seerumista täältä. Aivan huippu tehokaksikko kasvojen hoitoon juurikin näin kolmenkympin nurkilla 🙂

Takana siis tosiaan elämäni toinen kasvohoito, jokohan tänä vuonna jaksaisi kunnolla skarpata tämänkin asian kanssa? Olisihan se ihanaa jos olisi iho aina yhtä hyvässä kunnossa kun hoidon jäljiltä!

Kuinka usein te käytte kasvohoidossa vai kuuluuko teidän ihonhoitorutiineihin lainkaan?

Postauksen tuotteet saatu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.