Maanantai 19

Huomenta! Näin jo aamuyöstä untakin siitä että jäin köllöttelemään sänkyyn vaikka kello jo soi.. Sittenhän se toki soi ihan oikeasti. Jotenkin niin ylitsepääsemätöntä lähteä ennen aamukuutta maanantaina lenkittämään koiria, aivot eivät kertakaikkiaan vaan toimi. Maanantaissa on se hyvä puoli, että sitten kun se on ohi niin useimmiten jo helpottaa. Ja mitä nyt ei aamussa kahvi korjaisi 😉 Alkuviikon väsymys tosin yleensä pysyy niin sinnikkäästi, ettei siihen kahvikaan auta. Ehkäpä sitten parin kuukauden päästä kun päivätkin ovat jo vähän valoisampia.
Varattiin muuten pari viikkoa taaksepäin matka sinne Portugaliin! Suunnataan siis toukokuussa Penicheen, joten täytyy vain toivoa että tuolloin on jo lämmin. (Tosin varmasti ainakin lämpimämpi kun Suomessa tuohon aikaan. Taisin kyllä itseasiassa viime vuonna ottaa ensimmäistä kertaa aurinkoa bikineissäkin Suomessa jo vapun tienoilla :D) Onpahan nyt kuitenkin taas jotain reissua mitä odottaa, vaikka tuo nyt onkin vain viikon minireissu. Menisipä viisi kuukautta nopeasti, kamalin juttu että odotus on ihan tosissaan melkein puoli vuotta! Apua!

Mietin juuri viime viikolla, että antaisin tällä hetkellä oikeastaan mitä vain jos pääsisin vaikkapa kuukauden päästä parin viikon rantalomalle jonnekin kauas. Ei edes pysty ajattelemaan kuinka tarpeeseen tulisi. Pari viikkoa pelkästään syömistä ja auringossa makoilua. Kelpaisi varmasti monelle muulle myös. Mulle olisi suurinta kidutusta ikinä se, ettei pääsisi vuoteen reissuun. Hyvä kun puoli vuottakin tuntuu aikamoiselta tuskalta. Toivottavasti en ole ainut!

Ostin viikonloppuna testiin uusia kahvimaitoja perinteisen Alpron kevyt-soijamaidon ohelle. En muuten enää vaihtaisi soijamaitoa tavalliseen ainakaan näihin latteihin. Maistuu niin paljon täyteläisemmältä ja pehmeämmältä nimittäin!
 
Vertailin vähän tuota makeuttamatonta soijamaitoa siihen kevyt-soijamaitoon ja vaikka siinä kevyt-versiossa onkin vähemmän kaloreita, on sitten taas tuossa makeuttamattomassa enemmän proteiinia ja vähemmän hiilareita (vähemmän vissiin sokeria), josta tuo kaloriero ilmeisesti tulee. Kyttään näitä ravintosisältöjä, koska en mielellään halua syödä ylimääräistä sokeria, josta saan usein huonon olon vaikka sitä näissä nyt onkin kovin vähän. Saapas nähdä miltä tuo maistuu. Onko teillä muuten kokemusta näistä ja Rainbow:n soijamaidosta? Onko eroa? Ainakin hintaero houkuttelisi testaamaan!

Tuo
hasselpähkinämaito houkutteli testaamaan. Maistoin eilen ekaa kertaa ja pakko todeta, että melko erikoista. Ei nyt lainkaan pahaa, mutta erilaista jokatapauksessa. Ehkäpä seuraavaksi täytyy maistaa sitä mantelimaitoakin!

 Toivotaan että neljä kupillista kahvia heti aamuun tepsivät myös tähän maanantaihin! ;D Eilen tuli taas katsottua iltamyöhään Sonsia, pakko alkaa menemään aikaisemmin nukkumaan. Huomaan että olen ollut perjantaisin aivan rikki vajaiden yöunien vuoksi.

Ja hei, sain teille taas jakoon alekoodia sinne NordicFeeliin, jos esimerkiksi taas ne Victorias Secret-jutut (tai miljoona muuta juttua joita tuolta löytyy) kiinnostavat. Koodi 9E5DXL3TF antaa 5€ alennuksen yli 40€ tilauksista ja on voimassa 1.2.2014 saakka. NordicFeelille tästä!
 
Kivat viikon alut teille ja jos tulee mieleen niitä postausideoita, niin ovat aina lämpimästi tervetulleita 🙂

11 vastausta artikkeliin “Maanantai 19”

  1. Rainbown soijamaito on ihan ok, mutta maistuu kyllä makealta… Onkohan siinä sitten sitä sokeria paljon, en muista olenko koskaan katsonut. Mantelimaito on hyvää, sen sijaan tuo hasselpähkinämaito on musta ihan kamalaa. En kyllä hasselpähkinöistä tykkää muutenkaan 🙂

    Mukavaa maanantaita!

    1. Hmm, täytyypä tosiaan vähän tutkia sitä seuraavan kerran kaupassa, ehkäpä siitäkin löytyisi joku kevyt-versio vähemmällä sokerilla! 🙂 Joo se hasselpähkinä on kyllä vähän erikoinen, tykkään itse tosin hasselpähkinästä mutta odotin ehkä jotain tosi hyvää 😀

  2. Rainbow:n soijamaito ei valitettavasti ole läheskään yhtä hyvän makuista. Käytän ainoastaan soijamaitoa joten nää on tullut testattua. GoGreen on muistaakseni ihan ok, mutta Alpro on silti parasta ja sitä käyttää esim. Starbucks – en voi ostaa lattea S-ryhmän kahviloista Suomessa käydessä kun siellä on juurikin tuota Rainbowta tarjolla. 🙂

  3. Itse olin viime vuoden toukokuun lopussa Portugalissa, ja silloin oli päivisin 25-30 astetta lämmintä. Ilallla ja yöllä oli vähän viileää (n.10-15. astetta), kun siellä oli kylmä merituuli. Mutta ruskettumaan pääsi todellakin 🙂

  4. Itse juon soijajuomia maidon kanssa maitoallergiani vuoksi. Testissä on käyneet kaikilta valmistajilta soija-, riisi-, sekä kaurajuomat. Ehdottomasti lempparini on juurikin tuo Rainbowin soijajuoma! Soijajuomilla on tapana paakkuuntua kuuman kahvin kanssa, mutta Rainbowin juoma ei sitä niin suurissa määrin tee. Vinkkinä myös että Rainbowilta löytyy myös erittäin edullinen luomu soijajuoma 😉

    1. Hahaa! En itse edes ollut huoannut 😉 Kuulinkin puolisolta että soijamaito paakkuuntui tavallisen suodatinkahvin kanssa, en itse ole huomannut kun en samanalaista kahvia litki. Nyt kun tuli Rainbowsta positiivinen palaute, niin ehkäpä uskaltaisin testata? 😀 Tuota luomua olenkin kaupasta bongaillut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.