Perjantai 23

Perjantai, wuhuu!! Huomenna suuntaan työkavereiden kanssa illallistamaan, joka tarkoittaa sitä että voisi siis tänään pitää sen perinteisen viikonlopun löhöillan 😉 Alkuviikko mentiin taas jotenkin niin sumussa, tunne on kun olisi lobotomia tehty. Yleensä vasta keskiviikkona alkaa olla ”oma itsensä” viikonlopun jäljiltä. Ihan kamalaa tämmöinen ”viikonloppu-krapula”! Voipi myös johtua siitä, että viime viikkoina on tullut nukuttua ihan ennätyshuonosti tai oikeastaan lyhyitä yöunia tuon SOA-maratonin vuoksi. Onneksi saa kuitenkin nyt pari aamua nukkua pidempään.
 
En tosissaan malta odottaa kevättä ja kesää. Saa nähdä millainen Käpylän kesä on, haha! Ja tietty sitä Portugalin reissu on myös mielessä 😉 Pitäisi vissiin jossain välissä alkaa miettiä seuraavaa suurempaakin reissua vaikka vasta tammikuussa mennäänkin. En vain malttaisi odottaa!
Taas vaihteeksi pientä instagram-pläjäystä kehiin!

Siis arvatkaa! Olen jäänyt lähiviikkoina aivan totaalisesti koukkuun granaattiomenaan. Nykyään niitä menee ainakin yksi päivässä, aivan taivaallista sekä kreikkalasen jugun seassa että pelkiltäänkin! Googlettelin tässä joskus jotain ravintosisältöä ja tuli ilmi että granaattiomenahan on oikea antioksidanttipommi. Eihän tässä enää mitään ryppyvoiteita tarvitse alkaa ostelemaan kun vetää tuommoisen päivässä 😉
 
Olen ollut ihan megatyytyväinen noihin Acnen Cypresseihin! Jokaisen sentin (tai ören :D) arvoinen ja en tosiaan muista mainitsinko jossain aiemmassa postauksessa, mutta Acnehan on Ruotsista ostettuna edullisempi kuin tilatessa Suomeen merkin omasta verkkokaupasta. Itse säästin näissä jo muistaakseni lähes 100 euroa Tukholmasta ostaessa, pienenä vinkkinä siis. Kävin teetättämässä noihin suutarilla semmoisen kunnon talvipohjan. Nyt kelpaa siis liukastella ulkona.
 
Mutta mukavat perjantain viimeiset rutistukset myös teille! Palataan viikonloppuna!

4 vastausta artikkeliin “Perjantai 23”

  1. Soa on kyllä koukuttava sarja, itse olen katsonut ne jo loppuun asti. Saa nähdä loppuko sarja kokonaan vai vieläkö meinaavat kehitellä jatkoa… Mukavaa viikonloppua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.