Meikkileikkejä Avonilla

Postiluukusta tipahti muutama viikko taaksepäin meikkipaketti Avonilta ja ajattelin esitellä myös teille muutaman lempparin näistä.

Kävin tosiaan ennen joulua piipahtamassa Avonin meikkitapahtumassa, jossa sain ammattimeikkaajan avustusta itse valitsemiini ”meikkiongelmiin”. Itselläni esimerkiksi kulmat ovat olleet aina ns. heikko kohta, enkä ole oikeastaan harrastanut kulmien fiksausta sen koommin kun vasta nyt puolen vuoden ajan. Kulmakarvageeli on tosin ollut läheinen tuttavuus jo varmasti 15v, mutta sillä sähläämistä en oikeastaan edes laske mukaan tähän.

Kulmakynän käyttö vaatii kuulemma eniten ”ammattitaitoa” kun taas puuterisella kulmavärillä saa helpoiten kulmiin väriä ja muotoa. Puuterinen värihän täyttää koloja kulmissa ja tietty samalla tummentaa kun kulmakynällä taas on mahdollista piirtää yksittäisiä karvoja tai muuten vain kulmiin muotoa. Itselläni ovat olleet nämä molemmat käytössä, mutta ehkä kokenut juurikin tuon puuterisen värin helpoimmaksi käyttää. Välillä tulee fiksattua lopuksi myös sillä kulmavahalla kaikki paikalleen, vähän kun kiinnittäisi hiukset lakalla.

Olen aiemminkin saanut blogini kautta muutamia Avonin juttuja ja olen ollut niihin kyllä oikein tyytyväinen! Lemppareitani tähän asti ovat olleet mm. Avonin huulipunat, mutta lähiaikoina olen kovin tykästynyt myös merkin luomiväreihin.

Tuo makeup setting spray muuten kiinnittää meikin lopuksi paikalleen 😉 Oiva esimerkiksi juhlameikkiin, jonka täytyy kestää moitteettomana tunnista toiseen.

Oikean kulmavärin löytäminen voi olla haasteellista kun markkinoilla on usein joko melko tummia tai sitten liian vaaleita sävyjöä. Avonin meikkaaja suosittelikin itselleni luomiväripalettia, josta löytyi omaan sävyyni juuri täydellinen kulmaväri! Ei ollut aikaisemmin tullut mieleen kaivella esiin luomiväripalettia josta löytyisi oikea sävy kulmaväriksi 😉 Toinen vaihtoehtohan on aina yrittää sekoittaa kahta eri sävyä, mutta voipi mennä aika kikkailuksi (ainakin itselläni heheh).
Minulle suositeltiin tuota yläoikean ”mocha latte”-palettia, josta olenkin käyttänyt tuota 2-väriä kulmien fiksaukseen. Noin yleisestihän olisi suosituksena, että kulmaväri olisi suunnilleen samaa sävyä oman tyvikasvun kanssa ja itselleni tämä paletti on ainakin aivan nappivalinta. Vielä olisi ostoslistalla hyvä kulmasivellin, aina unohdan käydä ostamassa. Mutta jokatapauksessa, tuo kulmien fiksaus alkaa olla jo melkein perusjuttu! Harmi että olen ollut tähän asti niin laiska meikkaamaan noin muutenkin. Meikkivoidettakin aloin käyttää vasta vuosi sitten.. 😀

Tuosta Luxe-luomiväripaletista (kultainen paletti) on ollut ahkerassa käytössä lähiaikoina tuo yläreunan ruskea sävy. En ole aikoihin käyttänyt luomivärejä, mutta tuon sävyn kanssa nyt oikein kunnolla innostunut! Tuon paletin sävy on Luxurious nudes. Pakko sanoa, että näissä on kyllä kesto luomella mitä mainioin!
Pakko muuten kehua noita Avonin geelilakkoja! Pysyy kynsissä tosi hyvin ja löytyy vaikka mitä kivoja sävyjä. Kuolasin noita jo viime vuonna työkaverin Avon-kuvastossa, mutta silloin lähti tilaukseen vaan läjä rasvoja ja muuta. Täytyypi kevääksi tilata joku uusi kiva sävy 🙂

Huulissa Avonin Luxe-huulipunaa sävyssä Designer red. Nuo Luxe-punat ovat todella täyteläisiä ja pigmenttisiä, tykkään kovasti! Kulmat fiksattu (ihan itte!) True colour-luomiväripaletilla ”mocha latte”.

Onko muita tunareita (tai entisiä) kulmien laiton suhteen? 

ps. en taaskaan ymmärrä miten Picasa, Blogger tai iPhoto tai joku mössää nuo kuvat aivan pikselimössöksi..

Tuotteet saatu blogin kautta.

6 vastausta artikkeliin “Meikkileikkejä Avonilla”

  1. Mäkin oon nyt vasta alkanut fiksailla kulmia kun havahduin siihen tosiseikkaan, ettei mun vaaleat kulmat näy kunnolla. Aika sähläri tässä vielä ollaan, mutta kai se pikkuhiljaa, kunhan vaan oppii ja ottaa sen kulmien laitonkin meikkirutiineihin 😀

    1. Kyllä se yllättävän nopeasti siitä lähtee vauhtiin, aluksi ainakin itse vain olin että mitä tässä tapahtuu kun ei kukaan ollut "neuvonut". Nyt onneksi sitten tuo ammattilainen auttoi 😀

  2. Oikean kulmavärin löytäminen tuntuu olevan haasteellista… Pitäisi itsekin kysyä ammattilaisen apua. 🙂 Meikkisi on todella onnistunut! Näytät oikein kauniilta! 😉

  3. Hei apua, mikä kaunotar!! :)) Tää blogi on kyllä todellinen inspiraation lähde ;)) Ja toi huulipuna,niin ihana! 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.