Ihon kuorinta keittiön raaka-aineista

Viime yönä tuli palattua Portugalista takaisin kotiin (möö) ja koska internet sekä nettailuun käytettävä aika oli lomalla hieman rajallista, en saanut rustailtua postauksia joita olin hieman miettinyt kirjoittavani tänne loman aikana. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan! 
Ennen matkaa oli tietysti tehtävä kotona pieniä esivalmisteluita, kuorimalla esimerkiksi iho jotta Portugalin auringosta saisi kaiken tarvittavan irti. Mitään todella tujuja vartalokuorintoja en enää kaapista löytänyt, joten päätin tehdä kuorinnan itse keittiöstä löytyvistä raaka-aineista; toisen kasvoille ja toisen vartalolle. Näihin molempiin kun yleensä ainakin itseltäni löytyy lähes aina tarvikkeet kaapista. Aikas kätevää (ja edullista)! 😉

Vartalokuorintaan tarvitset: 
– Kookosöljyä
– Merisuolaa (tai sokeria)
– Hunajaa
– Kahvipuruja (itse hyödynsin käytetyt purut)
Aineet mössätään yhteen ja hierotaan suihkussa ihoon pyörivin liikkein, jotta kuollut ihosolukko irtoaa ja aineenvaihdunta lähtee käyntiin 😉 Tuon kookosöljyn jäljiltä iho on aivan samettisen pehmeä!

Kasvokuorintaan tarvitset: 
– Oliiviöljyä
– Sokeria (meillä vain hedelmäsokeria, mutta passasi hyvin)
– Hunajaa
Sama juttu tämän kanssa, eli ainekset sekaisin ja hierotaan kasvoihin (tai miksi ei myös tätä vartaloon?) pyörivin liikkein. Itselläni on ollut lähiaikoina aivan megakuivat huulet, joten kuorin tällä myösh huulten ihoa. Mukaanhan voi ottaa avuksi vaikka vanhan hammasharjan. Ja jos nälkä iskee, niin tätä kuorintamassaahan voi lisäksi vaikka syödä! 😀
Itselläni toimivat omatekoiset kuorinnat ainakin vartalon kohdalla oikeastaan paremmin kuin kaupan, eikä näissä ole mitään lisättyjä myrkkyjäkään. Lisäksi valmistus tapahtuu ihan muutamissa sekunneissa ja iho on noiden öljyjen jäljiltä aivan taivaallisen pehmeä. Yksinkertaista ja helppoa!

Yksi vastaus artikkeliin “Ihon kuorinta keittiön raaka-aineista”

  1. Heippa! Olisi kiinnostavaa kuulla Olaplexin käyttökokemuksiasi, mikäli päädyit kyseisen käsittelyn ennen reissuasi ottamaan. Mukavaa viikkoa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.