Kesäiho Vaselinen sprayvoiteella + alennuskoodi Cosmeryaan!

Kokemuksen äänellä voin todeta, että kuivaihoiselle on ihon säännöllinen rasvaaminen varsinkin talvisin oikeastaan pakollinen lisä hoitorutiineihin ja yleensä ne oikeanlaiset voiteet ovat aina kiven alla. Osa on talvisin liian ohuita ja vähätehoisia kun taas tujummat sitten kesäisin liian paksuja ja jättävät vartalon ihon tahmaiseksi. Toki se tahmainenkin aina kuivan ja hilseilevän voittaa, ravittu iho on aina kauniimpi ja toki ihonhoidossakin osan tekee jo ruokavaliokin. Kun on elintavat kunnossa ja ruokavalio kohdallaan, niin säteilee se ehdottomasti myös ihon kuntoon. Omalla kohdallani on ihon kuivuuteen auttanut jonkin verran esimerkiksi kalaöljykapselit, joita tuleekin nykyään syötyä ihan ympäri vuoden. Hyvät rasvat ovat kuitenkin edelleen hakusessa aivan jatkuvasti.
Itse bongasin kuitenkin aivan loistavan uuden lempparin vartalovoiteiden saralla nimenomaan näin kesää ajatellen ja ajattelin vinkkailla tästä myös teille! Vaselinelta on nimittäin tullut markkinoille uudet ponnekaasulliset Intensive  care-vartalovoiteet (tai no suihkeet). Vaseline nyt toki heti ensimmäisenä tuo mieleen sen perinteisen vaseliinipurkin ja ajatuksia siitä, miltä se mahtaisi tuntua vartalolle levitettynä 😀 Tai ainakin itse kuvittelin näin heti alkuun, kunnes kokeilin ensimmäisen kerran tätä suihkutettavaa voidetta.

Kaikkein paras juttu tässä on ehdottomasti levityksen helppous ja tahmaamattomuus! Painepullo levittää voidetta iholle todella kevyenä koostumuksena, joka on tosi helppo levittää iholle ja nopea verrattuna perinteiseen levitykseen. Yleensä ainakin oman kokemukseni mukaan kosteutusteho on melko huono ”kevytvoiteissa”, joita ei varsinaisesti hierota purkista ihoon, mutta tämä on aivan eri juttu eikä iho ala kiristämään. Iho on nimittäin levityksen jälkeen todella pehmeä ja kosteutettu, eikä tosiaankaan tahmaa vaatteita. Paras keksintö kesäksi ehdottomasti. Varsinkin laiskoille rasvaajille!

Viime vuosina on muutenkin tullut markkinoille vaikka mitä helpottavia tuotteita rasvausta karsastaville, esimerkiksi se Nivean suihkussa levitettävä kosteusvoide joka muuten myös on aivan paras juttu kesähelteillä. Kohta ei voi enää kukaan vedota siihen tahmaisuuskorttiin! 😉

Sain muuten teidän toiveesta Cosmeryaan uuden alennuskoodin. Koodi HARDTOTELL10 antaa 30.6 saakka -10% alennuksen kaikista tilauksista mikäli esimerkiksi se hopeashampoo (postaus täällä) , ihonhoidon ihmesieni (postaus täällä) tai arganhoitsikka (postaus täällä) kiinnostaa. Cosmeryaan tästä!

Tuotteet saatu testiin blogin kautta. 
Sisältää kaupallisen linkin.

6 Replies to “Kesäiho Vaselinen sprayvoiteella + alennuskoodi Cosmeryaan!”

  1. Laiska ihon rasvaaja ilmoittautuu! Näin jollain purkin tätä ja innostuin ajatuksesta, mutten oo löytänyt tätä kaupoista 🙁 Oon etsinyt ainakin Prismasta, Anttilasta, Sokokselta jajaja. Väitän täällä itselleni että tää olis ratkaisu mun rasvausprobleemaan, vaikka tuskin tääkään kylppärin kaapista käsin kosteuttaa 😀
    -Jii

    1. No onpas kummaa ettei ole vielä löytynyt kaupoista! :O Luulisi että viimeistään nyt ihan lähiviikkoina tulee, kuitenkin aika tämmöinen "kesäjuttu". Toivottavasti tästä tulee sulle laiskan rasvaajan ratkaisu 😉

  2. Kumpi näistä sprayvoiteista on sun mielestä parempi? Vaikuttaa ihan täydelliseltä tuotteelta mulle! Taidankin mennä heti töiden jälkeen katsomaan, josko cittarissa olisi näitä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *