Ajatuksiani bloggaamisesta

Ajauduin eräänä aamuna kahvin lomassa pohtimaan vähän omaa bloggaamistani ja blogin pitämistä yleisesti, jonka myötä nousi mieleen muutamia ajatuksia. Yhden jutun olen pitkässä juoksussa huomannut, nimittäin että blogin pitäminen on muuttunut huomattavasti mielekkäämmäksi sen jälkeen kun lopetin tämän kanssa stressaamisen.

Voin kertoa, että bloggaaminen on kyllä hommaa joka voi pitkässä juoksussa kuluttaa ihan tosissaan loppuun! Kun puurtaa jopa vuosikausia jokaikinen päivä jopa kolmeen otteeseen blogipostausten vuoksi, voi helposti tulla ahdistus ja tunne siitä, että koko homma on pakkopullaa ja on pakko päivittää vaan sen päivittämisen ja tottuneen rytmin vuoksi. Ainakin itselleni iski pari vuotta taaksepäin aikamoinen someähky, jonka jälkeen muutuin jotenkin allergiseksi jo Facebookillekin.

Muistan vielä vuosia sitten kun käytin jopa tuntikaupalla aikaa päivässä blogiin ja silti tuo oli päivittäin hommaa josta oikeasti nautin, uusia postausideoita ja sisältöä suorastaan tulvi jatkuvasti mieleen. Liika nyt on liikaa ihan kaiken suhteen, eikä omaa jaksamista ja nollaavaa vapaa-aikaa todellakaan pitäisi vielä äärirajoille sen vuoksi että tarvitsee stressata siitä ettei ole ehtinyt juuri sinä päivänä päivittämään blogia, jaksanut ottaa asukuvia tai vastata kommentteihin. Koska? Ei se ole tosiaan niin justiinsa 🙂 Pian koko touhuun tulee niin totaaliähky, ettei saa enää kertakaikkisesti lauseita muodostettua.

Muinoin postailin vähintään kerran päivässä, joskus kaksi tai kolmekin, mutta nykyään en halua asettaa mitään lupauksia blogin päivittymisen suhteen. Muutama kerta viikossa on yleensä sopiva määrä ja ehkäpä tärkeintä on se, että päivittää nimenomaan silloin kun itsestään siltä tuntuu! Monille, kuten itsellenikin blogi oli pitkään (ja on edelleen) pakopaikka arjesta ja kuvittelisi, ettei hömppäsisällön vuoksi missään nimessä tarvitsisi kantaa stressiä ja monen ei-bloggaavan onkin vaikea sitä kuvitella. Harva blogiton myös hahmoittaa kuinka paljon blogin pitäminen ihan tosissaan vie aikaa ja kuvittelisi postauksen kun postauksen vievän parikymmentä minuuttia maksimissaan.

Mutta kun on se kuvien ottaminen, postauksen luonnostelu, kuvien siirtäminen koneelle ja karsiminen, valoituksen lisääminen, kuvien rajaaminen/koon muuttaminen, mahdollisen tiedon  etsiminen postaukseen, itse postauksen kirjoittaminen, oikoluku.. Kyllähän siinä saa hyvin menemään aikaa hömppäpostaukseenkin jopa useamman tunnin, vaikkei uskoisi! 😀 Noin 30-tuntista blogityöviikkoa joskus pitkään tehneenä voisin todeta, että tuolloin blogini oli oikeastaan semmoinen kun aivan todella halusin, eikä ihmekään kun aikaa meni yhtä paljon kun toiseen työhön, siis virallisesti!

Toisaalta, pidemmässä juoksussa täytyy miettiä, että mistä jutuista on sitten valmis vapaa-ajalla luopumaan sen vuoksi että voisi panostaa blogiin noin mittavasti. Itse olen jo jonkun aikaa ennemmin valinnut vapaa-aikani, KOSKA: sitä ei voi ensinnäkään mitata rahassa ja toisekseen, menetettyä aikaa ei saa koskaan takaisin. Blogin taas voi perustaa milloin vain tai sitä voi ylinpäänsä päivittää milloin vain. Olen muutenkin kiinnittänyt huomiota, että blogien päivitystahti on muutenkin yleisellä tasolla ehkä vähän laantunut, harva esimerkiksi enää päivittää useampaa kertaa päivässä. Usein kerran päivässä tai muutaman kerran viikossa on yleinen tahti. Oletteko huomanneet samaa?

Todettakoon kuitenkin loppuun, että onhan bloggaaminen kivaa ja ehkä kivoin juttu ikinä on vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa! Olen vuosien varrella oppinut tunnistamaan niin monta nimimerkkiä, että ilahtuu aina kun vakkarit ja toki kaikki muutkin kommentoivat. Pisimmät lukijat ovatkin roikkuneet mukana jo vuosikaudet ja viime syksyn ”kuka olet”-postauksessa meinasin kuolla nauruun kun jotkut teistä muistivat jotain ikivanhoja postauksia ja kuinka tilasin aina limsa-automaatista energiajuomaa tai chilikanan tai muita ihan höpöhöpöjuttuja 😀 😀 😀 Ja onhan noita vanhoja juttuja vaikka millä mitalla, vaikka ekan parin vuoden postaukset olenkin poistanut jo ajat sitten.

Kuvitus viimesyksyiseltä Meksikon reissulta 🙂 Matkakuume, blaah..

One Reply to “Ajatuksiani bloggaamisesta”

  1. Mielestäni blogia kirjoitetaan lähtökohtaisesti vain itseä varten – bloggaajat ovat vain kivaa ekstraa. Eli kirjoitat silloin, kun sulla on asiaa. Ei tarvitse miettiä meitä lukijoita kuin vähäsen – pysymme kyllä mukana, vaikka kirjoittaisit vaikka vain kerran viikossa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *