Viikonlopun asua ja höpinöitä

Kivaa tiistaita! Viikonloppuna tuli tosiaan vietettyä 28-v syndejä (iik!) pari päivää jälkikäteen illallisen merkeissä. Lauantaiksi sattui kohdalle ihan kivat kelitkin, pääsi jopa vähän heilumaan bikineissä pihaan. Mitään muuta kovin ihmeellistä ei viikonlopun agendalla ollut ja hyvä niin! Ehti vähän lepuuttelemaan 🙂

Oon nyt parina päivänä kuvaillut lainaan saadulla Canonin EOS M3-minijärkkärillä ja olen aivan rakastunut!! Juurikin tämmöistä kameraa olen etsinyt ja kuten aikaisemmin kerroin, niin joku totaalikyllästyminen on iskenyt vanhaan Olympukseen ja sillä otettuihin kuviin. En vain osaa selittää miksi, mutta jostakin syystä Canonilla otetut kuvat miellytävät enemmän omaa silmääni. Eron esimerkiksi näillä allaolevien kuvien kohdalla huomaan HETI! Ja vielä ihan automaattiasetuksilla. 

Voihan tietty olla, että ikäkin jo on tehnyt Olympukseen tehtävänsä, tosin se ei vielä selitä sitä miksi 6v vanhalla Canonin G12-kamerallakin tulee jotenkin parempia kuvia 😀 Tuon EOS M3:sen kyllä tahdon! Uuden kameran yksi tärkeimmistä kriteereistä onkin nimittäin juuri pieni koko, jotta kameraa ei tarvitse kantaa erillisessä kameralaukussa mukana.

Kävin parin neuletakin lisäksi nappaamassa tuon neulemekon BikBokilta. Tavoitteena oli löytää tämä maastonvihreänä, mutta sitä väriä ei löytynyt ollenkaan joten harmaa saa kelvata. Aivan superhelppo vaate muuten! Kesällä voi pitää juurikin mekkona ja kylmemmillä keleillä legginsien tai farkkujen kanssa. Ja väljä muoto peittää kaikki ruokaturvotuksetkin mukavasti 😀 En ole varmaan tehnyt hetkeen näin nappiin osunutta vaateostosta, jeejee! Olispa tätä olemassa myös mustana.

Nyt elellään kaikkein raivostuttavinta vaihetta tuon otsatukan kanssa! Se on liian pitkä jotta pystyisi millään tasolla pitämään otsatukkana, mutta sitten taas liian lyhyt että yltäisi korvan taakse tai mukaan ponnariin. Todella rasittavaa! Nämä sitten taisivat olla niitä otsatukan miinuspuolia 😀 Joku heikkohermoinen varmaan juuri nyt sortuisi vain leikkaamaan sen otsiksen uudelleen (toisaalta olihan se ihan kiva), mutta vahvana sinnittelen edelleen. Parin kuukauden päästä sen saa jo kunnolla sivuun.

Otin pitkästä aikaa mukan nuo Ray-Banin turkoosilasiset aviatorit. Mallailin ensin noiden ja tavallisten aviatoreiden kanssa peilin edessä, mutta nuo vihreänturkoosit ovat ehdottomasti kesän juttu 😉

Neulemekko, Bik Bok
Aurinkolasit, Ray-Ban täältä
Kengät, Isabel Marant täältä
Laukku, Rebecca Minkoff täältä

Syksyksi olisi kiva löytää pari muutakin kivaa neulemekkoa, jotka voisi yhdistää helposti vaikka printtileggareiden ja tennareiden kanssa. Niiin pitkään on arkivaatetukseen kuulunut aikalailla farkut, joten jonkinlaista vaihtelua olisi kiva saada. Ennen mekot ja hameet kuuluivat enemmän itselläkin vaatetukseen, mutta niin paljon on tullut myytyä vaatteita kirppiksellä ja yksinkertaisesti raivattu pois, että taitavat aikalailla kaikki arkimekot olla jo historiaa. Hyvä tekosyy siis shoppailulle 😀

Nyt workworkworkwork!!
Sisältää kaupallisia linkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *