Loppukesän lempparipuna

Hellurei! Kuinkas teillä on vierähtänyt alkuviikko? Itse vietin viikonlopun melko aktiivisissa merkeissä Kallion block partyissä, sekä sunnuntaina Sandron brunssilla ja terassipyörähdyksellä yhteisten ystävien kanssa. Kai sitä syksyn reissuakin tuli vähän suunniteltua ja treenattuakin kahdesti, vaikka pitikin vietää viikonloppuna lepopäiviä.

Muutenkin ollut todella aktiivista kuntosalitreenien puolella lähiaikoina ja sen huomaa kyllä puntarissa käydessä kun paino vain nousee. Ei ole nimittäin aivan kamalasti tullut lähiaikoina mitään aerobista harrastettua, ehkä kerran pari viikkoon kevyesti. Tekisi mieli pitää syksyn alkajaisiksi joku lenkkispurtti ja vähennettyä joksikin aikaa salia ja katsottua miten käy.

Ja kappas, nythän on jo elokuu. Tuntuu että siitä on vain muutama viikko kun kirjoittelin tännekin tavoitteita tälle kesälle, hupsis vaan. Kuinkas se kesä kerta toisensa jälkeen yllättää lyhyydellään? (Joku tosin voisi kysyä, että mikä ihmeen kesä?!) Minulle elokuu on aina tarkoittanut syksyn alkua, milloin alkoi koulu tai muuten vaan palasi takaisin töihin lomilta, aina elokuu on ollut jollain tapaa uuden alku, vähän samaan tapaan kuin uusi vuosi. Mieltääköhän kukan muu elokuuta samalla tavalla, vai onko jollekin esimerkiksi vasta syyskuu vastaavanlaisesti uuden alku?

Ja sitten ihan muihin juttuihin, haluan nimittäin esitellä teillä tämän hetken lempparipunan joka on päässyt huulille nyt parin viikon ajan.
Tiettyjä meikkejä tulee käytettyä vähän kausiluonteisesti ja esimerkiksi huulipunat ovat eräs esimerkki! Niitä löytyy nurkista vaikka millä mitalla, vaikka useimmiten tuleekin käytettyä vain muutamaa eri sävyä. Nyt löysin omista kätköistä (tai oikeastaan käsilaukusta, vai työpöydälläkö tämä lojui :D) aikaisemmin keväällä vähemmälle käytölle jääneen YSL:n Rouge Volupte shine-punan ja tajusin, että tämä on kesään aivan täydellinen! Tosin tämä oivallus tuli ehkä ajankohtaan nähden hieman myöhässä 😀 

YSL:n punat ovat kyllä yksi lemppareistani, vaikka hintavia ovatkin!

Sävy on tässä nr. 12. Jos tätä sävyä pitäisi kuvailla jollain tapaa, niin en kyllä osaisi! Ei nimittäin ole tavallaan pinkkiin taittuva eikä tavallaan kirkkaanpunaiseenkaan, hmm.

Tavoite oli ehtiä kirjoittaa jotkut aivan totaalisen höpöhöpöhöpinät aamuun ja onnistuin! Nyt yritän tsempata itseni töihin ja siihen, että jaksaisin tänään kävellä töistä kotiin….
 

Yksi vastaus artikkeliin “Loppukesän lempparipuna”

  1. Juu, täällä sama juttu, että syksy on uuden alku- enemmän jopa kun vuoden vaihtuminen. Johtunee osittain siitä, että olen töissä päiväkodissa ja koulussa ja tosiaan ens viikolla töihin pitää palata uusien innokkaiden lapsien sekaan. 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.