Yltäpäätä collareissa

Asia jota kertakaikkiaan rakastan on pukeutua rennosti ja lempparivaatteisiini kuuluvat aivan ehdottomasti collegehousut ja collegepaidat. Oikeastaan olen kyllä aina ollut niiden kannattaja ja tällä hetkellä kovin iloinen tästä rentoiluvaatetrendistä kun tennareita ja collareita löytyy joka suunnasta 😀 Lisäksi nyt syksyllä pääsee kivasti kerrospukeutumaan, joten ainakin se mukavuus on taattu!

Vaikka collareihin ei (toisaalta onneksi) voikaan ihan päivittäin pukeutua, niin on vapaa-ajalla kuitenkin mukava pukeutua rentoihin vaatteisiin. Nykyään ei tarvitse enää työpukeutimisen kanssa panostaa läheskään niin paljoa kun ennen ja olen huomannut selvästi kuinka tämä on vaikuttanut muutenkin tyyliini! Ennen oli melkein arkipäivää olla töissä koroissa, hameissa, jakkutakissa joka yhdistettynä siisteihin farkkuihin oli jo ”melko rento” vaihtoehto. Nykyään olen tottunut läksimään töihin 80% ajasta tennareissa, farkuissa ja t-paidassa/rennossa neuleessa. Toisaalta harmittaa, koska tuntuu että harvemmin enää jaksaa samalla tavalla panostaa pukeutumiseen, vaan valitsee laittoman aikaisina aamuina lähinnä helpoimmat ja mukavimmat vaatteet päälle.

Onneksi ne collarihousut eivät kuitenkaan kuulu vielä mihinkään vakituiseen arkipukeutumiseen ja olen toisaalta iloinen syksystä kun pääsen ihan piakkoin jo kaivamaan varastosta kaikki kivat syysnilkkurit! Kyllä sitten kelpaa taas tepastella astetta asiallisempana! 😉

Sain yhteistyön tiimoilta valita joku aika sitten pari vaatekappaletta DefShop.fi:n valikoimista ja intouduinkin selailemaan verkkokaupan valikoimaa. DefShop on saksalainen urheilu- ja katumuotiin erikoistunut verkkokauppa, jonka valikoimista löytyy yli 250 eri merkkiä. Keski-Euroopassa DefShop on markkinoilla kovin tunnettu, mutta Suomessa vielä tuloillaan. Itselleni on aina ilo tutustua uusiin verkkokauppoihin, varsinkin jos myytävistä merkeistä löytyy juuri itselleni mieleisiä rentoja merkkejä. DefShopilla nimittäin löytyy valikoimista todella kivasti esimerkiksi Nikea ja Adidasta, sekä Urban Classicsiä, Neffiä, Volcomia ja Billabongia.

Valkkasin valikoimasta itselleni tuon maastonvihreän tikkikuosisen lentäjäntakin Urban Classicsiltä ja nuo harmaat Niken vintagecollarit. Tuota takkia löyty muuten muutamassa muussakin kivassa värissä ja hinta oli reilut 50 euroa, eli ei paha 🙂 Suosittelen muutenkin kurkkaamaan tuolta mm. tuota Niken valikoimaa, joka on tosi kiva sekä miehille että naisille!!

Urban Classicsin takki löytyy DefShopin valikoimista täältä 

 Niken collegehousut taas DefShopista täältä

Vansin collegepaita tilattu Zalandolta täältä 

Kuinkas teillä muuten hurahti tämä viikko? (Ja lakkopäivä?) Tuntuu että koko viikko hurahti jotenkin todella nopeasti ja sumussa, olin vielä tänään jotenkin ihan jossain torstai- tai keskiviikkofiiliksissä. Pääseepähän nyt lepuuttelemaan viikonlopuksi syysmyräkän pauhatessa pihalla 😀 Omalta osaltani meni muuten myös tämän päiväinen liikennelakko yllättävän sujuvasti! Meiltä on tosiaan työpaikalle aikalailla juuri 4km, joten se taittui kävellen ennen aamuseitsemää, koska pakkohan sinne työpaikalle on kuitenkin talsia paikalle! 
Voin kyllä kuvitella, ettei asia varmasti ollut yhtä yksinkertainen kauempana asuvien autottomien kohdalla (tosin osa bussiliikenteestä Helsingissä ilmeisesti kuitenkin kulki?), mutta en kyllä rehellisesti sanottuna itsekään kyllä kovin nauti urheilla vielä tuohon kellonaikaan.. 
Kivaa viikonloppua teille!! 🙂
DefShopin tuotteet saatu blogin kautta.
Sisältää kaupallisen linkin.

12 vastausta artikkeliin “Yltäpäätä collareissa”

  1. Oli kivaa olla etänä tänään. No eipä tuo silleen olisi edes haitannut kun pyörällä kuljen mutta tänään kun oli luvattu sadetta ja mitä lie myrskyä niin parempi oli olla etänä.

  2. Ihanat pökät! 🙂 olis muuten kiva saada sult lisää ruokapostauksii..vaik joku arjen ruokapäiväkirja? 🙂 ja päivä sun kaa? 🙂

  3. Hei noi housut on upeat, pakko saada itsellekin :)! Osaatko antaa kokovinkkejä, lähinnä mietin xs vai s…? Mun mitat on 160/55.

    1. Hmm no veikkaan että xs voisi mennä? Nämä xs itselleni vähän lököt ja joustavathan tietysti, olen siis itse 157cm. Ja muutenkin aavistuksen väljä malli 🙂

  4. Katselin itelle myös tuota takkia niin mikähän koko sulla mahtaa olla? 🙂 Itse pohdin xs ja s välillä..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.