Viikonlopun kuulumiset

Muhun pääsi iskemään syysflunssa ja muutama päivä tulikin tässä lepäiltyä. Jonain päivänä en päässyt oikeastaan sängynpohjalta ylös eikä puhettakaan että olisi jaksanut pestä esimerkiksi hampaita ennen iltaa. En ymmärrä miten voi kertakaikkiaan vetää kaikki voimat veks?! Kai tässä aletaan jo voiton puolella onneksi olemaan ja ehtii tänään alkaa tekemään alkuvalmisteluita vaikkapa tulevan reissun pakkailun suhteen 😀
Reissulukemiset ovat itselläni aivan pakollinen juttu, eikä ilman 2-4 kirjaa voisi kyllä lähteä mihinkään lomalle! Mikä onkaan parempaa kun köllötellä rantsussa hyvän kirjan kanssa, eikös? Tällä hetkellä ykköskirjailija on ehdottomasti Lars Kepler johon olen koukuttunut niin pahasti. Nukkumatin kanssa kävin koko kirjan ajan niin ylikierroksillä ja omasta mielestäni se oli kyllä Keplerin parhain tähän asti! Olen sitä uusinta Vainoojaa odotellut pokkariksi jo keväästä asti, mutta nyt näyttää siltä ettei se ainakaan pokkariversiona ehdi matkalle mukaan. Harmittaa kun kovakantisena on ilmestynyt myös mm. Liza Marklundin uusin, sekä Millenium-trilogian ”feikki jatko-osa”, mutta ihan kilokaupalla en meinannut kirjoja kantaa mukaan eli nyt saavat kyllä pokkarivalikoiman kirjat riittää. 
Löysin Suomalaisesta Jens Lapiduksen uusimman, joista aikaisemmat Stockholm Noirit onkin tullut luettua, sekä Jo Nesbo:ta. Noita Nesboita on tullut vuosia sitten luettua pari, mutta jostain kumman syystä ne eivät vaan oikein imaisseet mukaansa, en ymmärrä miksi! Nyt oli tosiaan vähän ongelmia kirjojen valitsemisen suhteen ja päätin antaa sille uuden mahdollisuuden. Jos nyt kokuttuisin näihin, niin olisi ainakin roppakaupalla luettavaa noissa. Onko teillä muuten mitään Kepler/Marklund/Wallander-tyyppisiä koukuttavia kirjoja suositella? Muutama Läckberg myös löytyy hyllystä, mutta jotenkin en niidenkään kanssa ole päässyt ihan niin syvälliselle tasolle kun noiden kovimpien lemppareiden 😀

Pikkuhiljaa alkaa olla aika kaivella kaapeista oikeanlaiset varustuksetkin mukaan reissuun! En yleensä varsinaisesti pakkaa kun vasta pari päivää ennen lähtöä, mutta nyt kartoitin vähän juttuja valmiiksi. Jostain kumman syystä kun esimerkiksi aurinkorasvoja ei viime kesänä aivan kamalasti tullut käytettyä, joten nyt onkin sitten reissuun voiteet valmiiksi. Nuo Aco:n ja Lumenen voiteet on blogin kautta saatuja ja Acon kasvojen aurinkorasvoja tulikin kesällä testattua, aivan huippukamaa. Ei tahmaa yhtään. Odotan myös innolla että pääsee noita Lumenen rasvoja testailemaan. 
Maitohappobakteereja en yleensä ikinä syö reissuilla, mutta nyt ajattelin turvata selustani senkin suhteen. Nimittäin ainut paikka josta olen ikinä saanut mitään kunnon vatsapöpöä yms on juurikin viimeksi Indonesiasta tuliaisena kampylobakteerin joka nyt itsessään oli melko harmiton ja alkoi oireilla vasta kotona, mutta.. Jos nyt voi noilla tableteilla yrittää ihan mitä tahansa ehkäistä, niin siinä ei ainakaan mitään häviä.. Käsidesi myös plussaa 😀 Kuukauden aikana kun ehtii pyöritellä käsissään vaikka mitä pöpöä 😀

Yksi juttu mitä kertakaikkiaan odotan innolla varsinkin reissun Gili-osuudelta on että pääsen taas keräilemään rannoille noita pikkusimpukoita! Tavoitteenahan olisi tietty saada tuo purkki noita täyteen, mutta vaikka viimeksi keräilin tuntitolkulla, niin sain kahdesta tollaisesta purkista vaan pohjat täytettyä. Nyt siis taas hommiin. Harvoilta reissuilta lähivuosina on muutenkaan löytynyt juuri noita simpukoita. Ihan parasta lomapuuhaa, ihan oikeasti simpukoiden kerääminen jotenkin rentouttaa, vähän kun tekisi jotain käsitöitä 😀 (Eikä muuten ihan mitkä vaan simpukat kelpaa, vaan pitää osata etsiä nimenomaan ehjiä ja nättejä yksilöitä ;))

En muista mainitsinko, mutta lähikuukaudet on tullut taas litkittyä nopeuden vuoksi noita Dolce Guston nappikahveja ja uusin lempparitulokas on tuo Kiinassa viljellyistä pavuista jauhettu Yunnan Espresso. Nuo espressonapithan on luonnollisesti tarkoitettu espressoshottina juotavaksi, mutta itse teen niistä aina ainakin viiden pykälän suuruisia ja juon maidon kanssa. Kivaa vaihtelua niille tavallisille Zoegas-napeille. Saa nähdä missä vaiheessa alkaa pitkästä aikaa taas ne omatekoiset lattet houkutella..

Nyt kaurapuurot tulille, kivaa lauantaita! 🙂
Ps. Jossette ole vielä katsoneet, niin suosittelen todella lämpimästi Netflixistä Interstellaria. Katsottiin eilen ja olen edelleen aivan totaalisen hämilläni ja pökerryksissä. Paras leffa vuosiin jonka olen nähnyt! En siis pysty edes käsitämään kuka kykenee ohjaamaan tuommoisen leffan?? Apuaa 😀 Moni juttu siinä jäi niin mietityttämään että pistin aamulla googlen pauhaamaan. Joitakin juttuja ei nyt vaan ole kyllä luotu ihan tämmöisten tavallisten talliaisten ymmärrettäväksi 😀 Joku on varmasti jo nähnyt? Mitä tykkäsitte?

6 Replies to “Viikonlopun kuulumiset”

  1. Itekin tykkään tosi paljon Keplereistä! Muita hyviä on esim. Karin Slaughterin -kirjat, aivan parhaita ja koukuttaa kans! Muakaan noi Jo Nesbot ei oikein imaissut mukanaan, pitäskö antaa uus mahdollisuus… ja Gillian Flynnin (Gone Girlin kirjoittajan) kaks muuta on myös huippuja mut niitä ei taida olla vielä suomeks pokkarina.

    1. Ne on kyllä aivan parhaita! Karinin kirjoista en olekaan kuullut, täytyypä tutkia.. Mikäköhän Nesboissa mättää jos jollakulla toisella on käynyt vähän sama juttu niiden kanssa? 😀

  2. Interstellar oli aivan super hyvä!! Pitkästä aikaa sellanen oikeasti wow-elokuvakokemus. Kävin vielä joku 5 vuotta sitten melkein viikoittain elokuvissa mutta nykyään rakasta harrastusta rajottaa paljon se, ettei oikein ole tarjolla sellasia kiinnostavia. Tykkäisin katsoa myös romanttisia komedioita mutta se tuntuu genrenä kadonneen kokonaan. Hyvää viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *