Lombokin terkut

Moiks ja terveiset Indonesian Lombokilta! Nettiyhteydet eivät reissun aikana ole olleet ihan parhaita mahdollisia, joten vasta oikeastaan täällä on päässyt kunnolla nettailemaan. Toisaalta lomalla kun on niin mielellään tekee jotain muutakin kun istuu netissä. 

Suomen marraskuu on kuulemma alkanut varsin harmaissa merkeissä, joten eipä oikeastaan harmita että tuli jemmattua omat vuosilomat loppuvuoteen 😀 Tähän mennessä ollaan siis vietetty muutamia päiviä Balilla, Jaavalla ja nyt ollaan toista päivää Lombokilla, josta vielä Gilin kautta ennen paluuta Balille. Onneksi lomakin on vasta puolessavälissä vaikka tuntuukin että olisi ollut jo ikuisuuden reissussa! Tähän mennessä Lombok voittaa kyllä matkan muut kohteet, itseäni nimittäin miellyttää enemmän nuo valkoiset hiekkarannat, hyvä ruoka ja lämpö verrattuna Jaavan alkeellisempaan ruokatarjontaan ja mustaan hiekkarantaan. Onneksi vielä oma lemppari Gili Air edessäpäin. Muutama kokonainen päivä on mennyt täällä itse reissaamiseen, mutta loppuloman on etäisyydet sen verran lyhyempiä että pääsee kutakuinkin keskittymään siihen rentoutumiseen ( ja auringonottoon) 😉 Sadekausikaan ei ole vielä alkanut täällä joten auringosta on päässyt nauttimaan aikalailla joka päivä.
Alla muutama kuva viime päiviltä täältä Lombokilta (jossa muuten on huomattavasti kuumempi kun Balilla!!) ja riittää muuten autioita hiekkarantoja vaikka muille jakaa! 😉

2 vastausta artikkeliin “Lombokin terkut”

  1. Oi näyttääpä ihanalta! Voisitko tehdä koko reissusta postauksen, missä olitte, missä majoituitte ja kauan olitte? Olisi tarkoitus varata matka, ja tämä näyttää lupaavalta! Varasitte ilmeisesti itse lennot ja hotellit? Saisiko matkalle about hintaa, paljon tuli maksamaan? Kiitti 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *