Raskaus ja ruoka (ja vähän myös siihen liittyvä panikointi)

Nyt kun on viimeinkin päässyt ”nauttimaan” tästä keskiraskaudesta kaikkien alkuvaiheen vaivojen jälkeen niin voisin hieman listailla omia ajatuksiani vaikka nyt ruoan suhteen. Tietty kaikkien oireiden lisäksi elämää mullistaa kaikki muutkin suuret muutokset, kuten nyt vaikka venkslailut juuri sen ruokavalion kanssa, muuten vaan lähitulevaisuuden organisointi tai sitten ihan puhdas (ja jatkuva) huoli siitä onko kaikki kunnossa. 
Ehkä itselläni eniten päänvaivaa tähän asti on aiheuttanut juurikin tuo ruokavalio. Nettihän on pullollaan keskusteluita siitä mitä saa ja mitä ei saa syödä ja voin ihan kokemuksesta sanoa, että jos ihan tosissaan alkaa tutkimaan kaikkea niin siitä ei saa muuta kun itsensä hulluuden partaalle. Sain esimerkiksi keskellä reissua selville, ettei lempparihedelmiäni (raakaa) papaijaa ja ananasta suositella syötävän raskaana, koska hedelmien entsyymit voivat aiheuttaa ennenaikaista synnytystä tai supisteluja. Siihen päälle sitten vielä jotain ensimmäisiä harjoitussupistuksia ja vatsa pitkäksi aikaa aivan kovaksi ja inhottavaksi, niin miettii että tätäkö se papaija nyt sitten teki. Onneksi kaikki taisi kuitenkin olla aivan sattumaa ja täysin normaalia. Suomessahan esimerkiksi ananasta suositellaan syötävän juuri turvotukseen, mutta joissain maissa sitä taas syödään abortin tekemiseen.

Tietysti nuo määrät ovat varmasti melko suuria, mutta voin kertoa että pienikin asia tämmöisten asioiden suhteen saa kyllä vähänkin stressailuun taipuvaisen odottavan äidin pois raiteltaan. Voinko saada tästä tai tuosta listerian tai toksoplasmoosin? Onkohan tässä ravintolan pöydällä kävellyt kissa? Ette tiedä kuinka paljon päänvaivaa nuo ruoka-asiat aiheuttivat reissussa! Erään ravintolan keittiössä näin ravaavan eestaas kissoja, joten tuossa ravintolassa ruokailu jäi tosiaan itseltäni väliin. Oikeastihan jonkun pöpön saamisen todennäköisyys on yhtä suuri kun jääminen auton alle, mutta ei sille pelolle välillä voi mitään. Itse söin koko reissun maitohappobakteereja, jotka varmaan auttoivat myös siihen etten saanut edes tavallista vatsatautia, vaikka se muissa meidän porukassa kiersikin.

Muutenkin tuli aikalailla keskityttyä juurikin paistettuihin ja yleisesti kypsennettyyn ruokaan, eikä salaattia tullut syötyä reissussa koko kuukauden aikana ollenkaan. (Kylläpä muuten maistui kun pääsi kotiin…) Voin siis sanoa, että omalla kohdallani stressailu nyt vaikka mahdollisten listeriaruokien kanssa on ollut aivan mahdotonta. Ja miettii kuinka epätodennäköistä listerian tai toksoplasmoosin saaminen kuitenkin loppupeleissä on vaikka kuinka söisi noita riskiluokkiin kuuluvia elintarvikkeita.

Omalla kohdallanihan ei tilannetta helpottanut ainakaan neuvolatädiltä kuultu kommentti siitä kuinka listeriabakteeri ei muka tuhoutuisi edes pizzauunissa! Itsehän olin siis tietysti luottanut siihen että pizzan päällä voi huoletta syödä juustoja ja ilmakuivattuja kinkkuja, pizzathan paistetaan kuitenkin yli 200 asteessa. Noh, tarkistin sitten itse että listeriabakteeri tuhoutuu 70asteessa, joten aina nyt ei voi noihin ammattilaisten kommentteihinkaan luottaa. Työkaverille oli myös kerrottu neuvolasta, että tuorejuustot (esim. nyt vaikka Valion) ovat ok jos sen syö ”nopeasti avaamisen jälkeen”, koska listeria hyppää helposti jääkaapissa muihin tuotteisiin (??!!), tämän perusteellahan myös maito ja kaikki muu varsinkin avattu maitotuote pitäisi syödä sitten heti kun on purkin avannut 😀

Välillä tuntuu, että tämä  hyysääminen ruokavalion suhteen menee jo aivan överiksi. Ja sitten kun listeriasta ja toksoplasmoosista ja ruokarajoituksista paasataan niin paljon, niin saa sen kuvan että uhka on oikeasti todennäköinen. Itse esimerkiksi kävin labroissa testaamassa kummatkin vasta-aineet, enkä ole koskaan edes sairastanut kumpaakaan vaikka tilastojen mukaan ainakin viidennes väestöstä on joskus saanut toksoplasmoosin esimerkiksi lemmikkikissojen kautta. Pitäisi olla todella huono tuuri, että sairastuisi jompaan kumpaan sitten juuri nyt!

Vältettävien ruokien listallahan on nyt esimerkiksi raa’an kalan ja lihan lisäksi pastoröimattomasta maidosta tehdyt juustot, mutta itse en esimerkiksi ollut ensimmäisten kuukausien aikana tullut edes ajattelleeksi, että esimerkiksi parmesan-tyypiset pastajuustot (kuten Grana Padana) ovat valmistettu usein raakamaidosta ja no-no vaikka ovatkin ”kovia juustoja”. Kaikkea ei kertakaikkiaan tule edes ajatelleeksi, muutenhan sitä ei muuta edes tekisi kun lukisi elintarvikkeiden ravintosisältöjä. Ehkä vain parempi pitäytyä sen neuvolalistan parissa ja jättä kaikki mahdolliset googlettelut väliin (ihan siis muissakin asioissa kun näissä ruokajutuissa). Jälkeenpäin olen jutellut tuttujen kanssa näistä ruokapaniikeista ja todennut sen olevan melko yleistä. Pitäisi vaan olla stressaamatta turhaan. Toisaalta ihan hyvä että tuli jo alkuun tutkittua kaikki melko tarkkaan, niin ei tarvitse enää nyt jälkikäteen paljoa miettiä mitä voi syödä ja mitä ei kun kaikki tulee automatic.

Itselläni eivät ruoka-rajoitukset aivan kamalasti vaikuttaneet ruokavalioon, mutta esimerkiksi chian siemenet, spirulina, chlorella, graavilohi, pellavansiemenet, jotkut juustot (kuumentamattomina) ja medium-paistetut pihvit tulikin heti alussa jätettyä pois. Myös sushia on ollut tässä syksyn mittaan kova ikävä.. Toki esimerkiksi ravintolassa tulee tutkittua vähän tarkemmin mitä syö ja kiinnitettyä huomiota vaikka nyt siihen onko salaatissa kypsää vai raakaa lohta. Ja syynättyä juustot tarkemmin kaupassa.

Mitään erityisiä ruokahimoja en ole alun jälkeen oikeastaan kokenut. Silloin pahimman pahoinvoinnin kourissa himot olivat lähinnä kaikkeen raikkaaseen, kuten tomaattiin, kurkkuun, paprikaan ja satsumiin.. Mitään herkkuja ei oikeastaan tehnyt mieli, edes sipsejä! Siis kertakaikkiaan historiallinen ilmiö 😀 Muutamaa alkupahoinvoinnin aikana syötyä ruokaa ei ole sen jälkeen kertakaikkisesti tehnyt mieli ja tulee edelleen jostain syystä ällötys jo pelkästä ajatuksesta. Nuo ruoat vielä olivat aiemmin lemppareitani!

Ainiin ja ps. Itsehän en ole mennyt siihen ”kahden edestä syömisen”-lankaan 😀 En ole muutenkaan tietoisesti lisännyt ruoan määrää, tuo lisäenergiantarvehan on tässä vaiheessa suurinpiirtein yhden hedelmän ja maitolasillisen verran. Aikalailla mennään sen mukaan kuinka on nälkä, ei sen enempää tai vähempää 🙂

Onko siellä ketään kuka tunnistaa saman neuroottisuuden ruokajuttujen suhteen? 😀

10 vastausta artikkeliin “Raskaus ja ruoka (ja vähän myös siihen liittyvä panikointi)”

  1. Hei! Itsellä kaksi lasta (4/14 ja 9/15), ja nuo samat ruokamietiskelyt tuli käytyä läpi. Itse söin aika hyvällä ruokahalulla aivan kaikkea mitä mieli teki, no sushin jätin syömättä ja A-vitamiinia sisältävät ruoat. Myös noita juustoja, en todellakaan alkanut selvittämään mistä ne on tehty. Kauheasti liioitellaan Suomessa näitä asioita, muualla maailmassa syödään mitä sattuu ja hyvin sielläkin pärjätään 🙂 Maalaisjärjellä pärjää. Aika huvittava tuo lausahdus, että syödä tuorejuustot heti avaamisen jälkeen 😀

    Mitenkäs muuten teidän koirat? Meinaatteko asua tuossa samassa asunnossa vauvan syntymisen jälkeen? 🙂

  2. Juu siis aivan järjetöntähän tuo hössötys on ja menee jo pelkästään siitä paniikkiin kun saa kuulla noita "suosituksia" joka tuutista. Pitäisi vaan yrittää olla suht normaalisti ja ehdottomasti juuri maalaisjärkeä käyttää 🙂

    Tarkoitatko miten koirat sitten kun vauva tulee? Toivottavasti kaikki menee ok ja vauva+koirat menevät hyvin yhteen. Vielä kai ainakin vuosi olisi tarkoitus asustella tässä ja sitten katsoa jatko 🙂

    1. Joo, tarkoitin just noin tuota koira-asiaa, mutta näköjään jäi puolet ajatuksista kirjoittamatta 😀

  3. Kyllä niillä suosituksilla kuitenkin on tarkoituksensa. Ei tietenkään kannata lietsoa mitään paniikkia, mutta vaikka todennäköisyys on pieni, on se silti olemassa. En itse aio esimerkiksi lähteä raskausaikana reissuun, sillä ruokaongelmien lisäksi on sairaalahoito eri tasoa monessa maassa ja voi joutua erittäinkin ikäviin tilanteisiin, jos vaikka todella alkaa supistella 🙁 Raskausaika on lyhyt aika olla kotimaassa, välttää suositeltuja ruoka-aineita ja pitää muutoinkin itsestään extrahyvää huolta. Näitä asioita miettii toki eri näkökulmasta silloin kun takana on jo vaikeampi raskaus, ennenaikainen synnytys tai muu ikävä kokemus. Neuvolaan ei kannata muutenkaan liikaa tukeutua, vaan ottaa asioista itse selvää.

    1. Juu olet täysin oikeassa! Onhan se hyvä että asioista annetaan suositukset ja huolehditaan ettei nyt mitään kävisi vaikka todennäköisyys kuitenkin on pieni 🙂 Itse olen käyttänyt näiden ruokajuttujen selvittämiseen niiiiin paljon aikaa ja pidän jotenkin pöllönä, että miten voisi mitenkään olla koskaan kaikesta selvillä? Tai että varmasti olisi pitänyt vain luottaa siihen neuvolan listaan (kala, juustot, maksatuotteet jne..) eikä alkaa googlettelemaan mitään papaijaa sun muita, jos oikein tutkimalla tutkii niin kaikesta saa "kielletyn" 😀 Kyllä itse kuitenkin olen sitä mieltä, että neuvolahenkilöstön pitäisi tietää perusasiat!! Ja varsinkin paremmin kun asioihin ei-perehtyneen ensisynnyttäjän!

  4. Moikka, tuli mieleen kun sanoit että jouduit alkuraskaudessa olemaan muutaman päivän sairaslomalla kotona niin kerroitko esimiehellesi todellisen syyn jo heti vai miten hoidit asian?

    1. Hmmm kyllä melko aikaisin kerroin, koska olin muutenkin niin "vajaatehoinen" töissä sen olon kanssa niin ajattelin että parempi tuoda asia ilmi kun että ihmetellään onko joku vialla. Mutta en muistaakseni vielä noista saikuista sanonut, ilmoitin vain että olen sairaana kun se diagnoosi ei virallisesti edes esimiehelle kuulu 🙂

  5. Paljon onnea tulevan perheenlisäyksen johdosta!! 🙂 Täytyy sanoa, että yllätyin kyllä todella paljon, kun tulin kurkkaamaan blogiasi ja huomasin uutisen 😀 Olen seurannut juttujasi jo monen vuoden ajan, Jkl-ajoilta asti ja jotenkin en ole ollenkaan osannut ajatella, että tämä asia olisi sinulle ajankohtainen. Mutta tosiaan, eipä sitä blogista tule esiin kuin pintaraapaisu. Jokatapauksessa olen varma, että sinusta tulee hyvä äiti ja odotan innolla kaikkia mammajuttuja! 🙂

    terkuin; kahden pienen lapsen mamma Jklstä 🙂

    1. Kiitos!<3 Juu enpä ollut täällä paljon vauvahaaveista kirjoitellut 😀 Kiva että niitä odotellaan, tulee varmasti nimittäin lisääntymään tässä kevään kuluessa. Mukavaa viikon alkua sulle!

  6. Hei. Itse juuri terveen tyttövauvan synnyttäneenä voin kertoa, että ei kannata liiallisuuksiin stressailla noita ruokajuttuja. Olin kyl itekkin alkuun aika tarkka, että mitä söin yms, mutta raskauden edetessä söin juustoja aika huoletta ja nautin raskaana olosta. Siitä saa itelleen hirveän stressin, joka varmaan todennäkösemmin aiheuttaa vauvalle harmia kun se, että saat listeria. Oikein mukavaa odotusaikaa <3

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.