Banaanipannarit ♥

Yksi päivä puheenaiheeksi nousi banaanipannarit ja hoksasin, etten ole vielä koskaan jostain syystä kokeillut tehdä noita paljon puhuttuja ”terveyslettuja”. Meillä tuppaa aina jäämään jääkaapissa kananmunia vaille käyttöä ja viikonloppuna olikin hyvä sauma testailla jotakin uutta. Näihin kun ei niitä aineksiakaan ihan kamalasti tarvitse.. 
Huonona kokemuksena on neljän vuoden takaa proteiiniletut, joihin tuli aineksina muistaakseni rahka, muna, makeutusaine ja mantelijauho. Nuo olivat kyllä jotain niin karmeaa, etten sen koommin ole paistellut muuta kun ihan perinteisiä lettuja. Itsehän en välitä ollenkaan esimerkiksi paistetuista munista tai munakkaista, joten kaikki josta paistaa läpi se munakkaan maku on no-no. Näille banaanipannareille ajattelin kuitenkin antaa nyt vuosien traumojen hälvettyä mahdollisuuden 😉
Aineksiahan näihin tarvitsee:
4 munaa
2 isohkoa banaania
Mantelijauhetta (en osaa sanoa annostelua, mittasin kai pari ruokalusikallista)
Jossain ohjeesa annettiin vinkkinä myös hyppysellinen vaniljasokeria aromin vuoksi
Kaikki ainekset sekaisin blenderissä!
Paistamiseen käytin itse kookosöljyä
Tuolla yllämainitulla reseptillä saa siis aikalailla 12-14 kpl pikkupannareita, toki taikinan voi myös puolittaa jos haluaa pienemmän satsin. 

 Oli aivan pakko laittaa näistä ”mättöletuista” kuvaa niiden sijaan jotka söin granaattiomenan ja banaaniviipaleiden kanssa 😉
Letuista kannattaa tehdä melko pieniä, jotta kääntäminen pannulla on helpompaa. Näissä on kuitenkin hieman erilainen koostumus kun perinteisissä letuissa. Itselläni ei ole virallista ohukaispannua, mutta kaadoin taikinaa pannulle aina pienen letun verran ja onnistui hyvin niinkin. En ollut itse aikaisemmin käyttänyt kookosöljyä paistamiseen ja itseasiassa siitä tuli oikein kiva, aavistuksen makeahko aromi. Huomasin muuten, että nämä tulee paistaa todella alhaisella lämmöllä.
Itse tykästyin näihin ihan valtavasti!!! Kun syö pannareita lisukkeiden, kuten hedelmien marjojen tai jälkkärinä vaikka jäätelön kanssa, niin ei erilaista makua huomaa muuta kun vähemmän makeuden muodossa. Ihan superjuttu ja niin helppo valmistaa! Harmittaa että hoksasin nämä vasta nyt. Ja eipä maistu se kananmunakaan läpi 😀
Nyt tiedän ainakin mitä itse paistan kotibrunsseilla munakkaan sijaan 😉

6 vastausta artikkeliin “Banaanipannarit ♥”

  1. Looking good! Toinen hyvä resepti pannareihin on pari banskua, kaurahiutaleita, pari munaa ja pari valkuaista, vähän leivinjauhetta ja kardemummaa/kanelia. Blenderissä myös sekasin ja kookosöljyssä paisto. NIIN hyviä ja koostumus on ihana!! Etenkin vaahterasiirapilla ja mustikoilla, mmmmm. Kannattaa joskus kokeilla. Ja hei piti kiittää lohikeittoreseptistä, testasin ja rakastuin 🙂

    1. KIva että lohikeitto maistui, se on niiin herkkua kyllä! Testailin eilen vinkilläsi leivinjauheesta ja kaurahiutaleista, tuli kyllä ihan superhyviä 🙂 Harmi ettei ollut kanelia. Kiitos vinkistä!

    1. No periaatteessa kai millä tahansa jauholla. Ainakin tuossa ylemmässä ohjeessa/kommentissa on mainittu kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Itse laitoin eilen vähän kumpaakin ja tuli ihan superhyväää!! 🙂

  2. Itse olen tehnyt noita banaanilettuja siten, että vaan puolikas banaani ja yksi muna ja siitä on tullut ehkä yksi lettu:D Tosi usein menee lettu aamu- tai iltapalaksi:P nam! ja lisukkeeksi hunajaa ja jäisiä marjoja esim. mustikoita. Ja just kardemumma ja kaneli sopii hyvin! Joskus olen käyttänyt omenasiivuja pannulla kanelissa ja laittanut ne ja hunajaa lisäkkeeksi. Nykyään olen laittanut tuohon "taikinaan" vähän riisiproteiinijauhetta, helpottaa paistamista. Mutta voisi kyllä mantelijauhoakin kokeilla:) kiitti vinkistä!

    1. Ooh kuulostaa ihan superhyvältä myös tuo ohje omenoiden kanssa!! kiitti vinkistä! En ole riisiproteiinijauhetta itse taas hoksannut, pitääpi sitä kokeilla seuraavaksi 😉

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.