Happy Valentine’s!

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Onkos teillä tänään tiedossa jotain erityistä ohjelmaa? Meillä oli alunperin suunnitelmissa järjestää ainakin kotibrunssi, mutta brunssitarvikkeet taisivat perjantaina unohtua ostaa kaikkien muiden ruokaostosten ohella ja suunnitelmat muuttuivat sitten siihen että käydään tänään jossain keskustassa syömässä. 
Kävin eilen ensin salilla tekemässä kevyen jalkatreenin ja vielä hauvojen kanssa kävelemässä kun oli kerta kiva kelikin. Meillä on lauantai-iltaisin perinteinen oma saunavuoro, niin tulee todella harvoin oikeastaan lähdettyä mihinkään. Muutenkin on viikonloppuisin kiva pitää koirille kotona seuraa kun joutuvat viikolla olemaan päivät täällä kahdestaan, olisi jotenkin epäreilua huidella viikonloput jossain omilla asioilla. Olen muutenkin äärimmäisen laiska ikinä meikkaamaan tai fiksaamaan tukkaa viikonloppuisin, joten on ihana pitää päiviä jolloin ei tarvitse stressata niistä lainkaan ja voi ihan oikeutetusti pukeutua lököhousuihin 😀

Leivoin perjantaina pitkästä aikaa noita mustikka-valkosuklaamuffinseja, jotka on ihan mun bravuureja! Edellisestä kerrasta olikin jo jonkun aikaa, yhdessä vaiheessa näihin jo melkein kyllästyi kun tuli leivottua ainakin jokatoinen viikonloppu. Pieni paussi siis tuli ihan tarpeeseen. Lisäksi testasin noita Havaiji-pannareita, nami!

Löysin K-kaupan pakastehyllystä viime viikolla tuommoisen uuden jäätelön, maidottoman mango-passionjäätelön, joka on tehty mm. kookosrasvasta. Ihan superhyvää!! Ajattelin ensin että maidoton jäde olisi ihan liurua, mutta sen kookoksen myötä tuo on ihan supertäyteläistä ja samettista. Lisäksi vielä tehty Suomessa. Suosittelen testaamaan 🙂 Olin muuten niiiin pettynyt kun kaupoissa ei enää tänä viikonloppuna myyty laskiaspullia! Onneksi ehdin viime viikonloppuna sentään hamstraamaan vuosittaisen pullan. Ja Minkoffin laukusta puheenollen, tässä siis se uusi. Pitää räpsiä ensi viikolla vähän tarkempaa kuvaa 😉

Ainiin ps. Sain teille jakoon alennuskoodin NordicFeeliin. Koodi LOVE antaa tänään 10euron alennuksen vähintään 60 euron tilauksista 🙂 Nordicfeelillä on myös tänään ystistarjouksia, jotka löytyvät täältä.
Ja vielä ehtii käyttää myös sen Yves Rocherin ystistarjouksen joka voimassa tänään viimeistä päivää. Eli vielä tänään saat ensimmäiseksi ostoskoriin klikatun tuotteen tilaajalahjaksi. Yvesille tästä!  
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *