Miten haluan kasvattaa?

On sanottava suoraan, etten rehellisesti sanottuna tiedä lapsista oikeastaan mitään. Saati sitten miten niitä pitäisi yrittää kasvattaa, syöttää, pukea, kylvettää tai mitään. Tähän asti olen urkkinut kaiken tiedon netistä ja THL:n Meille tulee vauva-oppaasta. Kamalaa myöntää, etten ole koskaan oikeastaan edes erityisemmin pitänyt lapsista tai ollut kiinnostunut mihinkään niihin liittyvästä. Välillä joudun pienen pelon ja ahdistuksen valtaan jos ajaudun paikkaan jossa on paljon pieniä lapsia, en vain oikeastaan tiedä miten päin olla. Samalla pelkään että joku huomaa sen ja pitää huonona ihmisenä siksi etten vaan tajua tai osaa.

Lapsihömpötykset esimerkiksi facebook-kavereiden päivittämänä ovat useimmiten skrollautuneet salaamaakin nopeammin ohi ja osaan kyllä samaistua niihin kavereihini jotka varmasti ajattelevat nyt minusta samalla tavalla kun höpötän jotain ruokarajoituksista tai oireista. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että suurin osa asioista varmasti tulee sitten aikanaan luonnostaan. Eihän äitiyteen varmasti voi ihan täysin opetella valmiiksi. Ja eikai se tarkoita ettei ole hyvä äiti vain siksi, ettei omaa mitään mammanvaistoja jo syntyessään.

Musta tuntuu että ainakin osan tuntemistani ihmisistä voi sijoittaa aikalailla karkeasti muutamaan eri ”mammaryhmään”:

1) Ihmiset jotka tietävät paljon lapsista ja ovat lasten kanssa tosi hyviä, mutta eivät välttämättä halua niitä omia lapsia. Se riittää, että saa leikittää muiden naperoita.

2) Ihmiset jotka eivät erityisemmin välitä lapsista tai ymmärrä niistä mitään, jotka eivät oikein tiedä ainakaan jossain vaiheessa elämäänsä haluavatko omia lapsia.

Joillakin ihmisillä kuten itselläni ei vain kertakaikkisesti ole sitä jotain ”lapsijuttua”, muunnoksena tästä nyt nykyään minä itse lisäyksenä loppuun ..”ellei ole oma”. Itse en missään nimessä vihaa lapsia, en vain ole erityisemmin koskaan viettänyt lasten kanssa aikaa, joten ovat itselleni ehdottomasti epämukavuusalue. Ilmiön huomaa heti jos samassa tilassa on koira ja lapsi. Sen koiran kanssa nimittäin tulee heti juttuun 😀 Välillä noloa oikeastaan kun ei osaa reagoida muiden lapsiin sillä tavalla kun ehkä haluaisi.

3) ”Extremet” aka supermammat vs. lastenvihaajat. Eli luontaiset äidit, joilla nyt vaan on ”se joku” äidinvaisto jo ennestään ja ehdottomasti haluavat omia lapsia tai lastenvihaajat, jotka yksinkertaisesti eivät vain tykkää lapsista tai halua omia.

 
Pingviini rannalla 😀

No jokatapauksessa koko postauksen pointti oli listata asioita, joita haluaa oman lapsensa oppivan tai kokevan. Koska en luonnollisesti osaa miettiä valmiiksi ”miten lasta tulisi kasvattaa” mistään kasvatusmetodeista mitään tietämättä, olen omalla tyylilläni miettinyt mitä haluaisin oman lapseni kokevan.

Itselleni tärkeitä asioita ovat esimerkiksi..

Että lapsi pääsee näkemään jo pienestä saakka paljon maailmaa ja eri kulttuureita. Itse olen reissannut todella paljon aivan pikkuvauvasta saakka ja haluan myös, että oma pienokaiseni näkee maailmaa mahdollisimman paljon ja ymmärtää eri oloja, kulttuureita ja ymmärtää että asiat ovat erilaisia eri maissa.
Erityisesti monikielisyyteen ja kielten opiskeluun kannustaminen. Itse olen huomannut, että paljon reissanneena ja lapsena ruotsalaista koulua käyneenä on kielten opiskelu ja hallinta vanhempana ollut todella helppoa. Vieraiden kielten hallitsemisesta on nimittäin aikuisiällä todella paljon hyötyä!
Järkevään rahankäyttöön opettaminen. Mielestäni kultainen keskitie rahan annon suhteen on järkevämpää kuin ylenpaattinen rahan syytäminen tai toisaalta pihistely, jolloin pienen pienen viikkorahan ansaitseminen tehdään niin vaikeaksi että lapsesta varmasti kasvaa supertuhlaaja siinä vaiheessa kun saa omaa rahaa. Opetetaan, että raha ei toki tule itsestään, että tulee säästää ja käyttää rahaa kohtuudella harkittuihin menoihin.
Liikuntaan kannustaminen ja lapsen kanssa liikkuminen. Itse en ollut pienenä kovin liikunnallinen, eikä perheessäni uintia lukuunottamatta kovinkaan kannustettu liikkumaan. Sen huomasi myöhemmin siitä, että esimerkiksi koululiikunta ja joukkuelajit ovat olleet todella epämiellyttäviä juttuja! Itse olen löytänyt liikkumisen ilon kunnolla vasta teini-iän jälkeen. Se on täysin varmaa, että vanhempien liikunnallisuus tarttuu kyllä lapsiinkin ja varsinkin yhdessä tehtävät liikuntaharrastukset auttavat tuomaan mielekkään kuvan eri lajeista. Ei sillä etteikö liikunta olisi sitten hyödyllistä lukuisten muiden asioiden kehityksen suhteen, kuten motoriikan, kehonhallinnan, ylipainon ehkäisyn tai sen suhteen miten käyttäydytään ryhmässä tai joukkueessa.
Kiltiksi kasvattaminen. Tein syksyllä töissä erään persoonallisuustestin, jossa yksi kysymyksistä oli että haluaisitko ennemmin kasvattaa lapsesi kiltiksi vai älykkääksi. Nyt jälkeenpäin tunnen kamalaa oloa siitä miksi edes jäin pohtimaan näiden kahden vaihtoehdon välillä. Toki jokainen vanhempi varmasti haluaa että oma lapsi on mahdollisimman älykäs, mutta älykkyys ei taas tarkoita sitä että olisit hyvä ihminen. Voit olla vaikka kuinka älykäs, mutta kohdella muita ihmisiä kuin roskaa ja olla tunteellisesti vajaavainen. Ehdottomasti itse haluaisin siis kasvattaa lapseni ennemmin sydämeltään kiltiksi kuin älykkääksi, jos näistä kahdesta pitäisi valita.

Eihän kasvatus varmasti mene ihan niin kun suunnittelisi, kuten ei moni muukaan asia tässä maailmassa. En osaa ajatella onko edes normaalia miettiä tämmöisiä asioita ennakkoon? Ehkä sitä pyrkii kuitenkin suunnittelemaan parhaansa mukaan, että oma lapsi saisi hyvän lapsuuden ja elämän niiltä osin joilta se on itsellään jäänyt puutteellisemmaksi, oli se sitten liikunnallisuus, jollain toisella musikaalisuus, hyvä matikkapää, yleinen koulumenestys, mitä tahansa! Kai se on ihmiselle ihan normaalia käytöstä? 🙂

Onko teillä ollut samanlaisia juttuja mielessä? Kuulisin mielelläni teidänkin ajatuksia aiheesta!

Kuvat Ronja Rajala

22 vastausta artikkeliin “Miten haluan kasvattaa?”

  1. tuntuu vähän ikävältä että jos ei pidä lapsista tai halua koskaan omaa niin olisi heti LASTENVIHAAJA 😀 siitä tulee mieleen joku joka ois valmis tai halukas vahingoittamaan lapsia. en pidä lapsista mutta en VIHAA, en vain halua olla niiden kanssa tekemisissä ikinä ja välttelen niitä 😀 yhteiskunnassa on niin normi että kaikkien naisten pitää haluta äideiksi että jos ei lähde siihen rooliin on heti ekstriimi lastenvihaaja… luulen että aika moni mies on just samanlainen mutta heitä kukaan ei kutsu lastenvihaajiksi.

    1. No mutta, en itsekään ennen halunnut tai saati sitten pitänyt lapsista, enkä silti pitänyt itseäni todellakaan lapsivihaajana! 🙂 En siis tietysti tällä tarkoittanut että olisi noin mustavalkoista ja kaikki jotka eivät välittäisi lapsista vihaisivat, vaan lähinnä ääripäitä joita ainakin itse huomannut 😀 Haha ja apua, ei nyt puhuta mistään vahingoittamisesta kuitenkaan vaikka dramaattiselta kuulostikin 😀

  2. Mä teen töitä päiväkodissa ja sitä kautta on nähnyt paljon erilaista vanhemmuutta. Mun mielestä tärkeitä asioita on aito läsnäolo, positiivinen kannustaminen, kiireettömyys ja hyvät käytöstavat 🙂

  3. Katsoisin itseni mieluummin tuohon kakkos- kuin kolmosryhmään. En halua omia lapsia, mutten voi sanoa lapsia vihaavanikaan…

    Mäkään en ollut lapsena liikunnallinen, mutta viimeiset 10 vuotta on tullut liikuttua enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Lapsuudesta tosin on jäänyt sellainen vaihe, että vihaan kaikkia joukkuelajeja… Menen mieluummin yksin metsään istuskelemaan mättäälle ja kuuntelemaan lintujen ääniä. 🙂

    Muutenkin samaistun tähän postaukseesi melko paljon – vaikka mulla ei siis lapsia olekaan.

    1. Juu no viha on melko voimakas sana, en tietysti itsekään lapsia vihannut vaikken niistä välittänytkään tai tiennyt haluaako omia 🙂 En vaan ehkä keksinyt parempaa sanaa kuvaamaan!

  4. http://www.menaiset.fi/blogit/tunteita_ja_tuulihattuja Tuolla on juuri julkaistu hyvää pohdintaa vanhemmuudesta, kannattaa käydä tsekkaamassa 🙂 itselläni ei vielä ole lapsia, mutta armottoman vauvakuumeen vallassa aihe kiinnostaa. Olen varmaankin vähän sekoitus tuota kakkosta ja kolmosta, sillä olen aina tiennyt haluavani lapsia, mutta kokemusta pikkuisista ei ole, enkä voi sanoa olevani luontaisimmillani pienten seurassa 🙂

  5. Mä vannoin aina ennen vakavaa parisuhdetta, etten halua ikinä synnyttää tai omia lapsia, adoptoida ehkä, vaikka lapsista (esimerkiksi veljeni) olen aina pitänytkin. No, oma 2v nukkuu tuolla päikkäreita ja numero kakkonen on yrityksen alla, joten… mieli muuttuu.

    Mä en tiennyt kovinkaan paljon lapsista ennen kuin oma syntyi, mitä nyt raskausaikana tuli luettua kirjoja, jotka olisi ihan hyvin voineet jäädä lukematta. Ikinä en ollut vaihtanut vaippaa tai esim. pukenut vauvaa. Onneksi Siperia opettaa. 😉 Nyt uhmakkaan taaperon kanssa uskon edelleen maalaisjärkeen, tiedä sitten miten pieleen menee haha.

    Raskausaikana tuli itsekin mietittyä ja ehkä jopa stressattua tulevasta. Jälkikäteen voisi sanoa, että arki muotoutuu varmasti luonnostaan oman näköiseksi, josta ne omat arvot kumpuaa ja tarttuu lapseen. Tuo sun tärkeiden asioiden lista pitää sisällään monta hyvää juttua. 🙂

    1. Niin mäkin! Ja olin sitä mieltä vielä seurustellessa, mutta niin se mieli muuttuu.. Tai sitten..hormonit ja ikä 😀 Itse myös todellakin luotan siihen, että Siperia opettaa, eihän vanhemmuutta nyt loppupeleissä voi kirjoista opetella, koska harvoinhan kasvatus yms on ihan niin johdonmukaista. Kiitos tsempistä, luotan myös siihen että kaikki varmasti sitten tulevat itsestään luonteviksi ja pääasia että oppii ne omat niksit ja tavat tehdä asioita ja hoitaa sitä arkea 🙂 Ihanaa kevättä!

  6. kiinnostaisi tietää, että kerran et ennen ole juuri pitänyt lapsista etkä edes haaveillut omastani niin mikä sai sinut nyt hankkimaan lapsen? halusiko miehesi lapsen ja päädyit näin itsekkin sen hankkimiseen? olen aina kuvitellut sut urasuuntautuneeksi ihmiseksi, enkä olisi voinut arvata että sulle onkin vauva tulossa. mutta siis todella ihana asia ja oon onnellinen puolestasi 🙂 ymmärrän täysin että mielipiteet voi muuttua elämän eri käänteissä.

    1. Siis eihän lapsen hankkiminen ja perheen perustaminen mitenkään poissulje uraa ja sillä etenemistä 🙂 Itsekkin olen erittäin urasuuntautunut ja haluan edetä urallani vielä korkealle, mutta ehdottomasti seuraava steppi on perheen perustaminen jos minulta kysytään 🙂 Ja lasten jälkeen ehdin vielä vuosikymmenten aikana hyvin saavuttaa urallani asioita.

    2. Kiitos! Ja en oikein osaa itseasiassa sanoa 😀 Kai siihen osittain on vaikuttanut ikä ja joku hormonaalinen juttu, koska en olisi ikinä voinut kuvitella että kärsisin minkäänasteisesta vauvakuumeesta esimerkiksi !!! Eikä meistä kumpikaan oikeastaan aluksi edes halunnut lapsia. Yllättäviä juttuja! Ja ehkä juuri uralla on semmoinen vaihe, ettei ihan heti jaksa enää kamalalla vauhdilla mihinkään edetä ja oli sitten muuten vaan "helppo sauma". Toki olen edelleen mielestäni urasuuntautunut, mutta onhan se eri juttu olla pois töistä vuosi kun useampi vuosi kotimammana (vaikkei siinäkään toki mitän vikaa jos tykkää!), ehkä vuoden äitiysvapaata voisi enemmänkin ajatella semmoisena henkisen kasvun vuotena, oppiihan siinä varmasti asioita joilla on oikeasti työelämässäkin paljon hyötyä jatkossa ja muutenkin sitten varmasti suhtautuu työhön uudella innolla kun palaa.

      Eli kuten Sofiakin sanoi tuossa alempana, niin ei perheen perustaminen tosiaankaan ole mikään este sille uralla etenemiselle. En ehkä itse lopullisesti kotiin, mutta odotan innolla että pääsee vuodeksi puuhailemaan jotain muuta 🙂

  7. Haa, nyt kuulostaa tutulta. 🙂 Mä en ole koskaan erityisesti pitänyt lapsista. Edes kavereiden lapset ei (valitettavasti) kiinnosta mua erityisen paljon. Ne on ihan kivoja, mutta se siitä. En ota syliin huvikseni. Nyt olen huomannut että omien lasteni kavereissa on ihan ok tyyppejä, kun ne on jo sen verran isoja että niiden kanssa voi keskustella. En todellakaan ole mitään lässyttäjätyyppiä.

    Silloin kun lapset olivat nuorempia, tietäväisimmät kasvatusneuvot tulivat niiltä kavereilta, joilla ei ollut omia lapsia. En kuunnellut kovin pitkään 🙂

    1. Joo no kuulostaa juuri siltä että mulle voisi käydä juuri noin 😀 Kai ne kasvatustavat sitten itse oppii sen mukaan mikä nyt on juuri sille omalle naperolle sopivin! 🙂

  8. Oon kuulemma äidille joskus sanonut, että turha toivoa multa lapsenlapsia 😀 ja parikymppisenä olin vielä sitä mieltä että JOS nyt ikinä lapsia haluan niin ei vielä piiiitkään aikaan! Sitten tapahtui se, että Herra Oikea tuli vastaan eikä mennyt montaa vuotta niin mieli alkoi muuttua.

    Nyt heitä on jo kaksi <3

  9. Hmm. Toivottavasti et loukkaannu mut jotenkin sun pohdinnat kuulostaa aika.. En löydä sanaa. Itsekin mietin toki kasvatuksesta eri lailla ennen kuin olin äiti mutta nyt nuo luettelemasi asiat tuntuvat jotenkin naiiveilta? Ja tuo että vuosi lapsen kanssa kotona.. Kukaanhan ei suosittele että laitat vuoden vanhan lapsen tarhaan. Et tiedä vielä yhtään millainen lapsi teille tulee ja onko hän valmis. Kaikki vuoden ikäiset eivät esimerkiksi kävele ja tuskin haluta lastasi konttaamaan muiden tallottavaksi tarhaan. Toivoisin että heittäytyisit äitiyteen etkä suorittaisi sitä niinkuin tämä teksti antaa ymmärtää, vähän pakosta. Minuakin kiinnostavat syyt lapsen hankinnan taustalla, sillä olin oletuksessa että haet kouluun? Ja muuutenkaan en koe että pursuaisit sitä iloa mitä tulevat äidit pursuavat tai sitten se ei näy täällä. Olisi kiva kuulla miten olette valmistautuneet vauvan tuloon. Halusit tai et, se mullistaa kaiken. Se on myös jotain mitä et voi kontrolloida, se mitä tulee niin tulee.

    1. Olipas melko tyly kommentti suoraan sanottuna! En oikein osaa sanoa millä tapaa sitä ylitsepursuavaa iloa sitten pitäisi ilmaista? Melko paljon kuitenkin täälläkin olen asiasta hehkuttanut, joten melko paljon postauksia asiasta josta en iloitsisi. Tuntuu tosi ikävälle että kukaan edes voi sanoa toiselle noin, olettaen että tosissaan jakaisin kaikki yksityisemmätkin tunteeni ja ajatukseni täällä? Jos olisit lukenut blogia tarkemmin, niin olisit myös huomannut sen, ettei lasta suinkaan ole tarkoitus tyrkätä vuoden iässä hoitoon vaan tehdä kotona vaihto isän kanssa, onko sekin mielestäsi sitten väärin? Muihin arvuutteluisi esimerkiksi lastenhankinnan syistä en luonnollisesti edes alennu kommentoimaan.

    2. Iines, anteeksi. Ihan kamalaa että loukkasin sinua, tahtomattani. Tekstini on kirjoitettuna vauva-arjen kiireessä, väsyneenä, mutta tarkoitus ei aidosti ollut paha kuten jo alussa kirjoitin. Tarkoitin, että ne kuulostavat naiiveilta nyt, kun olen jo itse äiti ja kaikki omat ennakko-oletukseni on kumottu arjen myötä ja ajatteluni kääntynyt päälaelleen. Halusin ehkä sanoa, että varaudu siihen, että ajattelusi voi muuttua paljonkin. Esim. tuo tarhaanlaitto, en ole asiantuntija mutta voi tulla joku ihan käytännön estekin esim. haluat imettää pidempään (en olisi kuvitellut tätä itsekään ennen äitiyttä), tai vauvasi ei vieläkään nuku niin hyviä öitä että jaksaisit töihin! Tai alat olla niin sisällä siinä jutussa että haluatkin ihan eri asioita kuin ennen, haluatkin olla kotona pidempään ja tehdä niitä asioita joita tehdä kun lapsesi on ihan pieni, tämä aika kun menee nopeaa ja on ainutlaatuista. Jokainen on juuri oikea ja omanlainen äiti lapselleen <3 Todellakin toivoin hyvällä että osaisit nauttia etkä suorittaisi sitä ennalta mietittyjen ohjeiden mukaan, pahoittelut kurjasta ilmaisusta. Se miksi kysyin syitä hankintaan, oli että halusin herättää keskustelua. Mielestäni aihe on mielenkiintoinen. Todella harvat nykyään tuntuvat hankkivan lapsia ts on paljon nuoria jotka eivät niitä halua. Halusin kuulla millä tavalla tuo ajatus nousi esiin? Itsellänikin se nousi aika "yllättäen" ja voimakkaasti aikoinaan. Muistelin nimittäin tuota kouluunhaku juttua, että muuttuiko mieli sen suhteen. En tarkoittanut vihjailla ilkeästi mistään vahingosta! Sehän olisi vain ihana vahinko, mitä väliä sillä olisi jos on onnellinen. Seuraava lauseeni on tylyn kuuloinen, myönnän ja olen pahoillani.Tarkoitin että vaikutat nimenomaan pidättyväiseltä täällä blogissa tuon aiheen suhteen. Se on toki sallittavaa ja henk koht juttu mutta itse aiheesta innostuneena kuulisin mielelläni enemmänkin. Surettaa surkea ilmaisuni, jos annat osoitteesi lähetän sinulle kukkia pahoitteluksi. 🙁 Paljon onnea odotukseen! Nauti! <3

  10. vaikutat todella suloiselta ja herttaselta tyypiltä iines 🙂 onnea odotukseen, ja uskon että sinusta tulee loistava äiti lapsellesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *