Keskiviikkoväsy

Alkviikko on menty kamalassa kiireessä ja olen päässyt kotiin vasta illansuussa. Jotenkin ei ole ehtinyt keskittymään kunnolla mihinkään eikä armoton väsymys kyllä auta asiaa yhtään. Aamut ovat kaikkein pahimpia kun yrittää nuokkua ja pysyä hereillä kahvikuppi kädessä. Tuntuu oikeasti melko kidutukselta jo tiistaina tuumata, ettei tiedä miten jaksaa ihan tosissaan hereillä ja töissä perjantaihin saakka 😀

Meinasin taas vaihteeksi nukahtaa töihin varmaan viidesti ja iltapäivästä oli pakko mennä hetkeksi sohvalle makaamaan ja selata instagramia yksi silmä auki. Jossen olisi saanut pian työkavereita sosiaaliseksi seuraksi, niin olisin vieläkin varmaan siellä sohvalla nukkumassa. Tänään viikon eka päivä kun ei ole mitään ”pakollista” mielessä illalle. Mitä nyt piti valita kotihommien ja ruoanlaiton tai kuntosalin välillä. Valitsin siivoamisen ja kotihommat, koska joskushan nekin on tehtävä. Ainiin ja tämän postauksen tekemisen. Aina ei voi ehtiä kaikkea!

Salillakin pitäisi jaksaa käydä ja varmasti toisi vähän energiaakin, muttei yksinkertaisesti jaksa piiskata itseään liikaa jos oikeasti tuntee olon superväsyneeksi, pian väsähtää vielä enemmän. Muuten olisin lähtenyt kävelylenkille, mutta sen jälkeen kun on meinannut kymmenesti kaatua koirien kanssa (ja oikeastaan kolmesti kaatunut) niin olen todennut, että ehkä parempi olla varovainen noiden liukkauden kanssa. Tänään yritän kyllä ihan oikeasti nukkumaan jo vaikka kahdeksan jälkeen, ehkä megayöunet vähän auttaisivat ja toisivat virtaa loppuviikkoon!

Vauvakin on nyt viikon sisällä muuttunut kunnon pahikseksi ja tuntuu että se välillä potkaisee ilmat pihalle, toisinaan sitten muuten vaan tuntuu että vatsa oikeasti meinaa revetä niiden potkujen ansiosta ja välillä niistä jo melkein hyppää pystyyn, istuit sitten työpöydän äärellä tai kävelemässä bussiin, hui! Hankala selittää, mutta vatsan ihossa on välillä outo tunne, ihan kun vatsassa olisi joku teräväkulmainen metallinen esine joka välillä meinaa tulla ihon läpi (ne potkut). Olipas vertaus 😀

Koska kuvaton postaus olisi ollut melko tylsä, kaivoin jostain jotain unohdettuja kuvia kun testailin piiiitkästä aikaa pinkkiä huulipunaa tuon Lumenen True Passion Lip Colorin muodossa. Kohta on taas kevät ja pitäisi itseasiassa hommata joku uusi kiva korallinen huulipuna vaihteluksi noille kaikille nudeille! 🙂
Semmoiset pölinät, ehkä huomenna jotain vähän järkevämpää! 
Ps. Onko teillä muilla odottajilla ollut mitään megaväsymyksiä siinä vaiheessa kun toinen kolmannes on loppunut/loppumassa?
Pps. Patistan itseni vastailemaan kommentteihin NYT!


Huulipuna saatu blogin kautta.

4 Replies to “Keskiviikkoväsy”

  1. Hah voi ei… En oo pitkään aikaan lukenu sun blogia ja mietin kun laitoit joku aika sitten instagramiin kuvan jossa istut rannalla, että ihan ku oisit vähän pulskistunut.. Nyt vasta älysin että oot raskaana, tuhannesti onnea ja anteeksi!! 😀 enkä sitä "pulskistumista" pahalla ajatellut, tuli vaan mieleen siitä kuvasta. Nyt on pöljä olo ku en aikasemmin tajunnut. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *