Kotona vai töissä?

Syksyn mittaan aloin paljon pohtimaan sitä, että millaista kotona olo mahtaa olla työelämän jälkeen? Varsinaisesti kun ei ole mitään mihin verrata kun opiskelut+työ tai työelämää kokopäivätyössä on tullut harrastettua aikalailla melkein 10v putkeen. Suhtautuminen kotona olemiseen varmasti vaihtelee todella paljon ihmisten välillä ja vaikuttaahan siihen toki oleellisesti myös se, millainen vauva sieltä sattuu syntymään, superhelppo vai toisena ääripäänä supervaikea. Ensimmäisen vauvan kohdalla kaikki tavallisetkin jutut kotona vauvan kanssa tuovat varmasti alkuun haastetta ja kuvittelisin, ettei moneen asiaan varmaankaan pysty keskittymään yhtäaikaisesti ihan entiseen tapaan. Luulisi, että se luontainen arkirytmi sieltä melko nopeasti muovautuu?
Itse olen aina kuvitellut, että lapsen kanssa kotona oleminen olisi kohtuullisen haastavaan ja rasittavaan työhön verrattuna helpompaa, mutta kuten sanottu, pelkkä ennakkokuvitelma jolla ei välttämättä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Olen aiemmin ollut haastavissa töissä, joiden jälkeen ainakin luulisi selviävänsä mistä vain. Niiden jälkeen onkin lähinnä tullut mietittyä, että mihin sitä onkaan itsensä heittänyt kun esimerkiksi työaika ja tavoitteet eivät ole olleet palkan kanssa edes samassa universumissa. Siinä ei ole päivän mittaan päässyt 10min kahvitaukoa lukuunottamatta päässyt hengähtämään oikeastaan lainkaan ja lounastauotkin on ollut lähinnä minuutin tarkkuudella tikutusta. Kiire ja hektisyys nyt eivät vielä ole edes paha yhdistelmä, mutta kun siihen lisää vielä järkyttävät paineet ja tavoitteet, niin ei huhheijaa. Luonnollisesti kotona ovat aina odottaneet omat arkihaasteensa. Silloin olisi varmasti ollut milloin tahansa valmis vaihtamaan ympärivuorokautiseen vaippojen vaihtoon.

Mutta voiko kotona olemista edes ollenkaan verrata työelämään? Tuntuuko kotielämä vaikeammalta ”helpon työn” jälkeen tai helpommalta ”vaativan työn” jälkeen vai voiko näitä asioita edes verrata? Musta tuntui jossain vaiheessa, ettei kotona ehtinyt välillä muutenkaan edes istumaan ennen iltamyöhää kotiaskareiden ja muiden hommien kuten kuntosalin, kaupassakäynnin ohella, joten olen miettinyt eroaako se kotielämä siitä loppupeleissä kovinkaan paljoa? Varmasti nyt ainakin siltä osin, ettei sitä kotona yksin ollessa voi oikein puuhailla mitään ilman pikkuista, joka on joka hetki mukana menossa.

Ehkä suurimman osan niistä vanhoista askareista tulee sitten korvattua uusilla, mutta toisaalta sitä on kotona kuitenkin koko päivän tai ainakin suurimman osan ajasta. Juttelin joskus päiväkodissa työskentelevän kaverini kanssa, joka toisaalta suoriutuu ties kuinka monen vieraan lapsen hoidosta joka arkipäivä koko päivän ja hänen mukaansa yhden kanssa kotona olo vasta olisikin helppoa! Riippuuko tämä siitä mihin juurikin on tottunut vai suhtautuvatko eri ihmiset asiaan niin eri tavoin?

Omalla kohdallani on vaikea kuvitella, että miltä kotona olo tulee tuntumaan, koska en ole ikinä varsinaisesti lukion jälkeen ollut pitkiä aikoja ”kotona”. Jos eteen osuu todella helppo vauva, voiko kotona ajanmittaan tylsistyä vai riittääkö sitä hommaa jokatapauksessa aina? Itseäni ainakin jännittää se miten tulee suhtautumaan kotiin jäämiseen, eletään jännittäviä aikoja 😀 Pakko sanoa, että itse ainakin odotan innolla kotiin jäämistä vaikkei työssäkään missään nimessä mitään vikaa ole! Pientä vaihtelua ja pääsee totisesti keskittymään aivan erilaisiin juttuihin!

Mitä mieltä te olette aiheesta? Voiko kotona olemista (lapsen/lasten kanssa) verrata työssä olemiseen ja onko teillä kokemusta siitä mikä on ollut teille ”helpompaa”?

18 vastausta artikkeliin “Kotona vai töissä?”

  1. Olen kolmen lapsen äiti ja voin sanoa, että haastavassa johdon taloustyössä on paljon "helpompaa" kuin kotona oleminen. Aina helpottaa päästä töihin "lepäämään", keskittymään omiin ajatuksiinsa jne. Kotona ollessa ei sitä omaa aikaa ole ja vastuu on todella suuri. Ennen lapsen syntymää vastuun määrää ei oikeasti osaa kuvitella, elämän muutos on totaalinen, eikä vanhaan ole enää paluuta.

    1. Niin, tuota juuri tarkoitin että todellisuus on oikeasti varmasti täysin eri kun nuo kuvitelmat ennen lapsia! Itse olen myös miettinyt, että kotona oleskelun jälkeen sinänsä varmasti myös "helpotus" palata töihin taas keskittymään aivan muihin juttuihin 🙂

  2. Mun kaverilla on 3 pientä lasta ja hän sanoo useasti että työpaikan lyhyt kahvitauko alkaa tuntua luksukselta kun kotona ei koskaan ehdi juoda kahvia kuumana 😀 ootko ajatellut mennä vauvan kanssa perhekerhoon, eka vauva kerhoon tms? 🙂

    1. No jep! mutta toisaalta voisin kuvitella että kolme (varsinkin pientä lasta) työllistää hurjasti enemmän kuin yksi! Toisaalta kuka olen sanomaan 😀 Ja juu varmasti kyllä mennään johkin kerhoihin ettei ihan höplisty kotona päivisin! 🙂

  3. Meillä ainakin töissä perheelliset työkaverit aina naureskelevat, että he tulevat töihin lepäämään! Kotona oleilu ja lapsen ehdoilla meneminen, oman ajan puute yms. vievät kuulemma kaiken energian. Vaikka töissä onkin kiire, niin siellä kukaan ei kuitenkaan jatkuvasti "roiku lahkeessa" kiinni. Tiedä sitten, miten itselle kävisi vastaavassa tilanteessa:D Ainakin vuosia sitten vietetty vuosi au pairina opetti sen, miten rankkaa "yksinhuoltajuus" olisi. Tuo pesti avasi kyllä silmäni ja lupasin itselleni, etten omia lapsia hankkisi ennen kuin olisin täysin varma itsestäni, parisuhteen tilasta ja valmis elämään tuota koti-keskeistä elämää ainakin ne 18 vuotta. Karisi ne kulissit idyllisestä lapsiarjesta kerralla 😉

    1. Töissä kyllä pääsee aivan eri tavalla eroon kaikista omaan elämään liittyvistä ajatuksista ja varmasti juuri monille helpotus! En itsekään osaa kuvitella mitä itse sitten tuumaa, mutta oikein innolla odotan! 😀

  4. Yhden lapsen kanssa helpompaa kuin töissä! Saa nukkua päikkäreitä 🙂 kahden kanssa sitten vähän eri jos eivät satu nukkumaan samaan aikaan..
    Muistelen kaiholla esikoisen vauva aikaa, kerkesin siivoilemaan ja rentoutumaan hänen nukkuessa ulkona 3 h päikkäreitään.

  5. Kuvittelin ennen lapsen saamista viihtyväni kotona hyvin. Nyt reilun puolen vuoden jälkeen odotan niin paljon, että pääsen taas töihin. Työni on haastavaa, hektistä ja stressaavaakin, mutta silti helpompaa kuin kotona oleminen. Kotona ollessa ei ole hetkeäkään ns omaa aikaa. Jatkuvasti on oltava valmiina vastaamaan lapsen tarpeisiin. Meillä on aika helppo lapsi, enkä edes halua kuvitella millaista arjen pyöritys olisi vaikeamman vauvan kanssa.

    1. Ihmiset varmasti suhtautuvat niin eri tavoin kotona olemiseen! En toisaalta itse osaa kuvitella miltä tuntuu ettei sitä omaa aikaa ole, nytkin tai yleisesti itselläni on omaa aikaa (eli netflixin katsomista yms) ehkä max 1h päivässä illalla kun on saanut kaikki muut hommat tehtyä, en osaa miettiä miten tilanne vauvan kanssa eroaisi siitä. Nyt on ehkä yrittänyt ottaa itselleen sitä omaa aikaa senkin vuoksi että on ollut raskauden vuoksi väsyneempi eikä voi odottaa itseltään liikoja :/ Mutta en kyllä osaa kuvitella muuttuuko tilanne vauvan kanssa tästä mihinkään kun tuntuu ettei nytkään ehdi istahtaa alas vasta kun illalla 😀

  6. Kommenttini ei nyt mitenkään liity aiheeseen, mutta haluaisin kysyä neuvoa… Miten olet saanut tähän blogiisi valkoisen taustan? Haluaisin nimittäin vaihtaa blogini taustan lilahtavasta valkoiseksi. Itse asiassa kokeilinkin sitä jo, mutta noilla Bloggerin yksinkertaisilla malleilla siitä tuli tylsä…

    1. Olen muokannut siihen html-koodiin valkoisen värikoodin taustakoodi-pätkään muistaakseni. Mutta älä kysy miten!! Siitä on jo niin kauan etten muista itsekään 😀 Se koodien kanssa säätäminen on aina yhtä tuskaa!

  7. Se riippuu varmaan niin monesta asiasta! Silloin kun mun esikoinen syntyi, olin tosi yksinäinen. Kaikki kaverit oli päivät töissä/koulussa ja mä olin aina yksin vauvan kanssa. Kävin vaunuttelemassa ja sen sellaista kyllä mut aina yksin. Tai siis vauvan kanssa 😀 Mies teki pitkää päivää eli en iltaisinkaan ehtinyt mihinkään ilman vauvaa. Töissä näin sentään paljon ihmisiä ja oli tekemistä. Mutta mä kai olin jotenkin masentunut sillon, inhottavaa sanoa mutta ei oo mitkään hyvät muistot esikoisen vauva-ajalta 🙁 mut uskon että sielläpäin on jotenkin paljon enemmän tekemistä, mä asun pikkukaupungissa missä ei juuri mitään oo. Sit toista kun aloin odottamaan niin aloin käydä esikoisen kanssa muskarissa ja perhekerhossa ja siinä vaiheessa oli jo kavereillakin vauvoja niin oli paljon helpompaa. Nyt oon ollu yli 3 vuotta kotona ja kaipaan niin hitosti töihin välillä, mut toisaalta on ihanaa kun on mahdollisuus olla lasten kanssa kotona 🙂 mut sellanen pari kertaa viikossa jotain puuhaa olis kiva 😀 mä oon nyt näköjään ihan urakalla alkanut purkamaan omia patoutumiani tänne, sori 😀

    1. Saa avautua 😀 Niin, kai se on riippuvainen niin monesta asiasta! En jotenkin itse osaa kuvitella miten saan päivät kulumaan alkuun, tai siis että mitä muuta puuhaa sitä riittää syöttämisen, vauvalenkkien yms vaipanvaihdon lisäksi, jotenkin kuvittelisi ettei niihin ihan koko päivää mene? 😀 Mutta juu, se varmasti ainakin helpottaa asiaa jos on vastaavassa tilanteessa olevia ystäviä niin saa edes vähän "vertaistukea" päivisin!

  8. Mä oon ollu vauvan kanssa nyt 8kk kotona ja onhan tää välillä rankkaa mut myös mun elämäni parasta aikaa. Ja joo ei oo paljon omaa aikaa mut mitä äitiyslomalta voi odottaa? Vauvan takiahan sä oot kotona:) tää ensimmäinen vuos on vaan niiiiin korvaamaton että toivon että osaat nauttia siitä. Mä kävin alkuun vauvakerhossa mut sit huomasin että päivisin vaan jotenkin onkin tosi paljon puuhaa yms että jätettiin se pois. Eikä tylsää oo tullut. Ihana hakee kahvia ja käydä kävelemässä vaunujen kanssa ja vaan haahuilla ilman kiirettä. Tai sit vaan kölliä vauvan kanssa päikkäreitten ajan<3 ei kannata liikaa miettiä ja suunnitella kaikkea, voin vannoa että ajatukset muuttuu kun vauva syntyy ja näkee sen kaiken arjen miten lähtee muokkautumaan.

    1. Ihan varppina on ihanaa ja korvaamatonta aikaa, vaikka vaativaa olisikin! Riittääkö sulla aika kuitenkin ihan kunnolla kävelyihin ja "haahuiluun"??? Omaan korvaan ne kuulostaa jo todelliselta luksukselta, jotenkin on ajatellut sitä vauva-arjen kiirettä ettei ehdi suurinpiirtein edes ulkoilemaan tai mitään tuommoista haahuilun tyyppistä tai päikkäreillä makoilua 😀 En kyllä jotenkin malta odottaa! Ihanaa kevättä sinulle 🙂

  9. Kokemuksia on varmasti juuri niin paljon kuin on äiteja ja lapsiakin. Meillä vain yksi lapsi mutta todella vaativa. Söi vauvana noin 1,5 tunnin välein, usein tiheämminkin. Ei nukkunut päivisin kuin sylissä tai vaunuissa 5 kertaa päivässä puolen tunnin pätkiä. Oli todella itkuinen ja no, vaativa vauva. Meillä ei edes vielä ollut mitään sairauksia vaan lapsi oli monien tutkimusten jälkeen aivan terve. En halua pelotella tai kauhistella mutta kertoa, että pienen vauvankin kanssa päivät pitkät kaksin oleminen voi tuntua raskaalta. Jopa tuskaiselta välillä. Ite koin, että missään ei oltu kerrottu realistisesti elämästä pienen vauvan kanssa. Tietty asiaa ei välttämättä edes pysty tajuamaan kunnolla ennen sitä omaa vauvaa mutta kavereilta kuuli vauva-ajasta vain juuri näitä monen tunnin päikkäreitä ja leppoisia lököttelyhetkiä ja vauvakerhoja ja ihanaa vauvan tuhinaa. No, meillä oli kovaa rääkynää ja jatkuvaa imetystä, joten ei todellakaan käyty kerhoissa. Pelastus oli läheltä löytynyt uusi ystävä, jolla paljon samoja kokemuksia ja jolle uskalsi puhua suoraan. Usein tuntuu, että vaikeista tilanteista tai tunteista vauvan kanssa ei saa puhua. Pitäisi pitää yllä sitä kuvaa ihanasta mamma-ajasta. No, kaikille se ei ole sitä.

    Vauvasta kasvoi hyvin herkkä, vaativa ja omapäinen lapsi, jonka kanssa olin kotona yli kaksi vuotta. Halusin kokea niitä kivojakin hetkiä lapsen kanssa, koska se vauva-aika ei ollut kivaa millään muotoa. Lapsen herkkyyden ja arkuuden vuoksi olen tyytyväinen, että olin kotona sen ajan mitä olin. Lisäksi ensimmäisen 1,5 vuoden pätkäunien aikana ei minusta olisi työntekijäksi ollutkaan. Siihenkin kannattaa jollain tasolla varautua, että väsynyt on koko ajan. 🙂 Toiset kestävät sen paremmin kuin toiset ja pysyvät toimintakykyisempinä univelasta huolimatta. Valitusvirttä ei pitänyt kirjoittaa mutta itse kotona huomasin, että olen enemmän lapsi- kuin vauvaihminen ja sain paljon enemmän kotona olemisesta kun lapsi selviytyi ensimmäisestä vuodesta. 🙂 Ihanaa odotusta ja toivon leppoisaa kotonaoloa! 🙂

    1. Hei kiitos kommentista! Hauska kyllä huomata näistäkin kuinka erilaisia kokemukset tosiaan ovat, eivät kyllä auta ainakaan yhtään itseäni miettimään ennakkoon että millaista se kotona olo mahtaa olla. Sinun kohdalla kuulostaa kyllä todella rankalta tuo vauva-aika, onneksi kuitenkin kääntyi vaavin kasvaessa parhain päin! Se kuinka kauan pysyy kotonakin, riippuu varmaan tosi paljon juuri lapsesta. Voi olla että moni ennakkoon mietitty juttu ei menekään ihan niin kuin suunniteltu, saapi nähdä. Täytyy vaan mennä babyn ehdoilla 🙂 Kiitos kun kommentoit ja ihanaa kevään alkua!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.