TJ4!

Tänään jäljellä 4. Työpäivää nimittäin! Jouduin aikaistamaan mammiksen alkamista ja tänään tulikin soiteltua ympäriinsä ja säädettyä noiden päivien kanssa. No miksi sitten näin? Alunperinhän mammiksen piti alkaa vasta reilun parin viikon kuluttua. Kuulin viikonloppuna aivan sattumalta 1.4 voimaantulevasta lakimuutoksesta, jonka myötä äitiyslomalle 1.4 jälkeen jäävälle kertyy vuosilomia vain 6kk vapaan ajalta. En ollut moisesta kuullutkaan, eikä ollut kyllä kovin moni muukaan palkanlaskenta mukaanlukien. 
Kun eroa oli vain viikko siihen että loma olisi oikeastikin alkanut ja tarkoituksenahan oli muutenkin pitää loppuun lomapäiviä, niin jälkeenpäin olisi varmasti alkanut ensi vuonna harmittamaan ettei tullut haettua muutosta noihin päiviin kun kuitenkin ihan tuntuvista lomista kyse.. Olisi voinut olla tuskaiset 9kk sinnitellä ensi vuonna suunnilleen parin viikon lomalla 😀 No mutta, meinasi jo iskeä pieni paniikki kun tajusi että maaliskuuhan loppuu tosiaan ensi viikolla ja tässä on vielä pääsiäinenkin välissä! 
Kai tässä täytyy alkaa suunnittelemaan, että mitä kaikkea sitä sitten ensi viikon jälkeen puuhailisi. Yksi juttu joka on ollut mielessä jo ikuisuuden on lipastojen järjestely ja tavaroiden siirtäminen, onhan vauvalle nyt oltava tarpeeksi tilaa omille vaatteille ja tarvikkeille. Tähän asti ne ovat vaan lojuneet kasseissa ympäriinsä odottamassa lomaa kun ei kertakaikkisesti ole ollut aikaa järjestellä tavaroita muun arjen keskellä. Ensi viikolla sitten pesukone pauhaamaan vauvanvaatteista ja kaapit kuntoon!

Lähiviikkoina olen bongaillut uudenveroisia ja loistokuntoisia vauvanvaatteita läheisten alueiden Facebook-kirppiksiltä. Tämäkin nyt varmasti on melko kaksipiippuinen juttu ja jonkun mielestä lähes tuomittava rikos, mutta itse en koe että vauvanvaatteisiin syntyisi mitään sen kummempia tunnesiteitä ja muutaman viikon käytössä pysyviä vaatteita on omasta mielestäni aivan turha ostaa kaikkia uutena! Sitäpaitsi kierrättäminen näissä on muillakin tavoin melko järkevä ratkaisu. 
Äitiyspakkauksen sisällön lisäksi olen ostanut uutena ihan vain muutamia vaatteita, loput on tutuilta ja tosiaan noista ryhmistä ostettuja. Varmasti vielä muutamia perusvaatteita täytyy hamstrata nurkkiin sitten kun saan nuo pestyä ja kartoitettua tilannetta. Eikös pikkuvauvan pitäisi aikalailla selvitä kun löytyy niitä perusvaatteita vähintään kolmet per vaate? 😀 Meille on tulossa niin miniminivauva, että varmaan senkin vuoksi pakko lähteä vielä kaupoille kun kaikki äitiyspakkauksenkin vastasyntyneen vaatteet ovat varmasti aivan liian reiluja.

Mitään varsinaista hifistelymoodia ei noiden vaatteiden suhteen ole vielä iskenyt ja ehkä ihan hyvä, varmasti nekin alkaa kiinnostaa enemmän siinä vaiheessa kun vaatteiden käyttöikä on edes vähän pidempi kun se pari viikkoa. Eihän sitä tosin tiedä millainen innostus sitä iskee noiden vaatteiden kanssa siinä vaiheessa kun on enemmän aikaa kierrellä kaupoissa ja kun itse vauva syntyy. Nyt tuntuu että kaikki ajatukset ovat vielä pyörineet tässä arjessa ja töissä. En malta odottaa ensi viikkoa!! Ihan älytöntä, nyt alkaa vasta oikeasti tajuamaan että kohta ei ole vuoteen töihin menemistä haha!

Ovatko muut kuulleet tuosta lakimuutoksesta ja miten olette itse järjestäneet vauvanvaatehankinnat? Kaikki uutena, kaikki käytettynä vai sekä että? 🙂

11 vastausta artikkeliin “TJ4!”

  1. Tuo lomankertyminen ei koskea kaikkia aloja (esim kvtes alaiset) 🙂
    Vielä… ?

    1. Joo, onneksi ei vielä koske kaikkia! Mäkin olin heti viikonloppuna tutkimassa omaa TES:iä, mutta siinä ei oltu sovittu erikseen äitiysvapaan lomista ja tänään varmistui että koskee itseäni myös :/

  2. Heippa! Onpa ollut kivaa lukea näitä sun äitiysjuttuja. Ollaan aikalailla samoilla viikoilla sun kanssa ja meidän la on 15.5. Samanmoisia raskausoireita ja mietteitä ollut täälläkin suunnalla…?
    Mukavaa loppuodotusta sinne!☺️

    1. Kiva juttu että postauksille on ollut kysyntää! 🙂 Mulla on ´la 14.5 joten ihan samoissa mennään!! 😀 Tosin en usko että ihan vielä silloin syntyy kun on niin pikkuinen, mutta katsotaan. Ihanaa loppuodotusta sinulle myös <3

  3. Itselläni on kaksi lasta ja vaatteita on ollut vähintään 5kpl kutakin, reilusti enemmänkin 😀 (bodyt, housut jne) Vaatteita voi likaantua useempikin päivän aikana ja ainakaan itse en jaksanut olla pesemässä ihan koko ajan. Emme myöskään omista kuivausrumpua joten siksikin vaatteita tuli hankittua enempi niin oli sitten ainakin kaapissa puhtaita vaatteita jemmassa. Järkevää kyllä etsiä käytettynä vaatteita, ne menee kuitenkin niin vähän aikaa ettei ole mitään järkeä mennä ostamaan kaikkia uusina. Hyvää tulevaa mammalomaa ja tsemppiä loppuraskauteen! 🙂

    1. 5kpl on vielä maltillinen ja järkevä määrä! Onhan sekin kivaa että ehtii muutakin tehdä kun pyykätä niitä vaatteita haha. Olen kuullut että jotkut hamstraavat niin, että vauvalle riittäisi eri vaatteet joka päivälle useammaksi viikoksi 😀 Kiitos tosi paljon ja ihanaa kevään alkua sinulle myös 🙂

  4. Meillä riitti hyvin tuo 3 kpl per vaate, mutta tietysti asiaa auttoi se, että poika ei ollut kova puklailemaan tai vääntämään niskakakkoja 😀 Ja kyllä niitä perusvaatteita voi sitten vaikka mies käydä ostamassa, jos pahalta näyttää. Ne äitiyspakkauksen vaatteet ovat ihan valtavia! Meillä käytettiin 50-kokoisia bodyja vielä koossa 62 😀 Jostain syystä ne 56/62-kokoiset bodyt olivat pienempiä…

    1. Se jää nähtäväksi sitten mitä niskapaskoja meillä väännetään!! 😀 Niin olen kuullut että ne on ihan megaisoja! Pakko käydä juuri niitä ihan miniminejä hakemassa ekoiksi viikoiksi 🙂

    1. En ole saanut mitään siis lopullista arviota kun vaavi ehtii vielä kasvaa tässä, mutta ei kyllä varmaan päästä edes 3 kiloon vaikka saisi minkä superspurtin jos tämänhetkiseen painoon peilaa. Saa nähdä sitten 🙂

  5. Hei!
    Ompa ihmeellistä, että noin kuitenkin radikaaliista muutoksesta ei ole melkeimpä kukaan tietoinen. Onneksi sait kuitenkin asian selville ja saat pitää lomapäiväsi.
    Uskon kyllä, että ajan saa kulumaan, vaikka mammaloma onkin pidempi. Hyvin saa ainakin järjestystä tehtyä pienokaisen tuloa varten!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.