Mammalomalla !!

Tuore äitiyslomalainen täällä kirjoittelee, moimoimoi! Istuskelen tässä ihmeissäni aamukahvilla ja mietin, että mitäs nyt sitten! Eilen oli tosiaan viimeinen työpäivä ja oikeastaan olo oli töistä lähtiessä vähän sama kun olisi tavalliselle parin viikon lomalle lähtenyt. Jotenkin sitä ei vieläkään tunnu tajuavan, ettei töihin ole menemistä kun vasta ensi vuonna. Toisaalta tuntuu suurelta helpotukselta kun ei ole edessä oikeastaan mitään velvoitteita moneen viikkoon, eihän sitä ole aikaisemmin näin pitkään kotona lomailtukaan 😀 Täytyy nyt ensin lepäillä muutama päivä, siivoilla ja järjestellä kotona. Sen jälkeen voikin sitten alkaa kehittelemään jotain puuhaa ettei käy aika ihan pitkäksi. Sen olen ainakin päättänyt, että myöhään en aio nukkua ettei mene rytmit aivan sekaisin. Ylös viimeistään kahdeksan-yhdeksän maissa ja hääräilemään!

Lisää listausta muuten pukkaa myös oirepäiväkirjan puolelle! Nimittäin nyt on alkanut aivan järkyttävä käsien ja sormien kipu. Nukkuminen ja kaikki käsillä puuhastelu on aivan tuskaa kun sormet ovat aivan voimattomat, kipeät ja yöllä vielä aivan puutuneet. Aamulla huomasin ulkona, että esimerkiksi koiran flexin lukon kanssa temppuilu on näillä käsillä oikeasti täyttä tuskaa. Tottakai olen jo googlettanut tämän(kin) vaivan ja on aivan normaalia, mutta silti tosi inhottava vaiva! Onneksi niistä iskiaskivuista on nyt edes toistaiseksi päästy eroon. Jess!

Lisäksi mun ripset ovat lyhentyneet varmaan puolella. Aluksi luulin että niissä on vaan kasvukausi vaihtumassa, mutta sitten aloin ihmettelemään kun ripsiväri levittyy viikko toisensa jälkeen niin huonosti ja tulos on ruma. Ihan superärsyttävää! Olenkin ihmetellyt jo viime syksystä saakka kun alaripset ovat jotenkin lyhentyneet hurjasti ja ovat muutenkin tosi hauraat entiseen verrattuna. Vaikken ole mitään ripsiseerumeita käyttänytkään viime syksyn jälkeen, ovat omat ripset aina olleet todella pitkät ja vahvat. Ennen tätä siis.. Eron aiempaan huomaa kyllä tosi selkeästi. Tämänkin tosin tiesi google kertoa olevan ilmeisen normaali vaiva 😀

Tänään 33+5
Jos vielä pari kuukautta sitten kehuskelin kuinka olo on kaikinpuolin hehkeä ja pirtsakka, niin nyt alkaa olla jo vähän eri ääni kellossa. Aivan suoraan sanottuna on jo useamman viikon ollut tukalat oltavat kun liikkuminen on jo hankalaa, joka paikka on turvonnut ja naamakin näyttää pöhöttyneeltä. Tai siis ei vain näytä vaan ON! Ennen mulla ei ollut silmäpusseja ikinä, nyt nuo Vesa Keskiset ovat ihan jokapäiväinen kaveri 😀 
Varsinkin näiden viimeisten työviikkojen aikana alkoi jo olla aivan masentunut olo kun kaiken muun väsyneen olon lisäksi katsoi peilistä takaisin juurikin se pöhöttynyt haamu rasvaisilla hiuksilla! Ihan totta! Juuri sitä kun tässä vielä kaipasikin hehe. Onhan tässä painoakin tullut jo joku 13kg josta varmasti suuri osa nestettä, mutta onhan se iso kuorma kantaa päivittäin ”normaalin” painon päälle kaikkien näiden muiden vaivojen lisäksi. Tai ylinpäänsä superiso painonnousu jos miettii lähtöpainoa.
En tietysti valita, koska kaikki tämä on aivan varmasti kaiken arvoista, mutta onhan se täysi tosi ettei varmasti kovin moni säteile loppuun saakka Naantalin aurinkona ja tunne oloaan oikeasti kaikinpuolin ihanaksi. Tai siis kai niitäkin löytyy? Ei tosin täältä päin Käpylää ainakaan 😀 Onneksi kuitenkin suhteellisen helpolla päästy tähän saakka ja suurin osa ajasta mennyt vaivojen ja oireiden suhteen helpolla. Eiköhän tässä moni muukin asia helpotu nyt kun pääsee ottamaan vähän rennommin kotona ja puuhailemaan kivoja juttuja. 
Eiköhän tämä lomailu tässä konkretisoidu viimeistään ensi viikolla. Siihen saakka jatketaan tätä ihmettelyä 😀
Ainiin! Ajattelin vinkkailla teille myös Ninnin Lifestyle & Living-verkkokaupasta, jonka ystäväni on pistänyt pystyyn. Tuolla valikoimissa on tuotteita, jotka kuuluvat Ninnin omiin suosikkeihin ja joiden takana seisoo, kuten esimerkiksi Fake Bake-itseruskettavat. Itse olen kuullut noista itseruskettavista vain hyvää, suureksi harmikseni en tosin voi niitä nyt testailla vaikka haluaisinkin. Kannattaa käydä kurkkimassa jos kiinnostaa! 🙂

10 vastausta artikkeliin “Mammalomalla !!”

  1. Ihana masu ja ainakin mun silmään näytät oikein hehkuvalta vielläkin ?

    Nauti mammiksesta!!

  2. Höpöhöpö, näytät vieläkin hehkeältä ja oikein hehkut äitiyden onnea ❤ ihana masu muutes 🙂 Jännittävää odotusta, kohta saatte pienen nyytin syliinne

  3. Itse just katoin kuinka hyvältä näytät noissa kuvissa, mutta ymmärrän että oma olo voi kremppoineen tuntua toiselta. Hyvää mammaloman alkua!! ?

  4. Nautinnollista mammalomaa täältäkin 🙂 Lueskelin tuossa 10.2.2016 kirjoittamasi jutun matkojesi suunnittelusta. Olisin vielä kysynyt neuvoa, että mitkä sivustot yleensä käyt läpi kun varaat lentoja? Momondon mainitsitkin.
    Niitä löytyy sen verran monta, että tällainen pakettimatkoja harrastanut on aika suossa noiden keskellä 😀

    1. Kiitos kovasti!! 🙂 Siis nykyään käytän ainoastaan Momondoa lentojen hakemiseen kun se on hakukone, käy läpi ne kaikki varaussivustot ja etsii halvimmat. Ennen käytin myös esim. Supersaveria, mutta kun Momondo tavallaan hakee senkin hinnat, niin ei enää järkeä! 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.