Maailman parhaat muffinsit

Olen joskus ikuisuus sitten jakanut tänne lempimuffinssieni ohjeen, joka tosin on tässä matkan varrella jonkin verran muuntautunut tuosta alkuperäisestä eikä tosiaankaan sinne terveellisempään suuntaan. Vadelmatkin ovat jo yli vuosi sitten vaihtuneet mustikoihin. Vaikka näitä tuleekin leivottua suhteellisen usein, joudun silti kerta toisensa jälkeen kaivamaan saman ohjeen täältä blogin syövereistä! Ajattelinpa samalla tehdä näistä myös sen päivitetyn ohjeen tänne.
Alunperinhän nämä lähtivät liikkeelle tosiaan vadelma-valkosuklaamuffinsseina, jotka muuntautuivat pian mustikka-supervalkosuklaamuffinseiksi. Kyseessä on ihan ylivoimainen lempiherkkuni nykyään!! Aikamoinen rasva- ja sokeripommi kuitenkin on kyseessä, joten mitä harvemmin näitä leipoo niin sitä parempi, ainakin nyt siis terveyssyistä. Muutenhan näitä syödessä pysyy varsin onnellisena, ainakin hetken 😀

Näiden salaisuushan on ehdottomasti tuo valkosuklaasydän joka jokaiseen upotetaan ennen paistoa. Alunperin laitoin muistaakseni vain joihinkin muffinsseihin suklaasydämen jämäpaloista, mutta nykyään se on ihan vakiovaruste ja maailman suurin pettymys jossei suklaata jostain syystä sisältä löydy. Tai itseasiassa tuo vakiokäytäntö on nykyään suklaanappi tuplana 😀 
 Aivan ehdoton juttu näihin on myös nuo Amerikan muffinivuoat, joita on ainakin Pirkalla. Niihin tavallisiin pikkuvuokiin on nimittäin maailman raivostuttavin tehdä yhtään mitään! Nuo ovat tarpeeksi jämäköitä (ja isoja) tähän tarkoitukseen.

Tästä taikinasta tulee siis tuo kuvan pellillinen niihin reilun kokoisiin Amerikan vuokiin tehtynä, eli noin 12 kpl megamuffinsia! Ja huom! Mitään laihduttajan ruokaa nämä eivät todellakaan ole, joten näitä kun leipoo niin on suositeltavaa kutsua ihmisiä kylään (ainakin joskus ;)) niin ei tule mussutettua ihan kaikkia itse.

Ainekset

 
4dl vehnäjauhoja
1-2 dl sokeria (itse käytän hedelmäsokeria, laitan n. 1dl)
2-3 tl vaniljasokeria
 
2tl leivinjauhetta
300g valkosuklaata
 
4kananmunaa
 
200g rasvaa (itse laittanut vähän vähemmän esim 170g)
2dl purkki kuohukermaa
Pussillinen pakastemustikoita
 Tässäpä ohje: 
Raasta noin 200g valkosuklaata ja sekoita raasteeseen kaikki kuivat aineet. Itse ostan näihin siis 3 levyä leivontaan tarkoitettua valkosuklaata, joista raastan 2. Jätän molemmista levyistä viimeisen rivin hajapaloiksi muffinssien sisään jemmattavaksi, vika rivi kun on aina vähän hankala raastaa..
Sulata rasva, sekoita siihen kananmunat ja kerma. Yhdistä seos kuiviin aineisiin vain kevyesti sekoittaen. Täydellisten muffinien salaisuus piilee siinä, että taikinaa ei saa sekoittaa liikaa. Lisää lopuksi pakastemustikat ja sekoittele tasaiseksi. Laita taikina muffinivuokiin, älä laita vuokia liian täyteen sillä se kohoaa uunissa aavistuksen. Piilota jokaiseen muffinssiin kolmannesta levystä ”suklaaylläri” eli 1-2 palaa valkosuklaata, tuo nappi kruunaa ehdottomasti tämän herkun!
Paista 200-225 asteessa n. 20-35 minuuttia uunista riippuen. Itse en katso niin tarkkaan kelloa, nostan uunissa siinä vaiheessa kun ovat yhtä kauniin ruskeita kun tuossa viimeisessä kuvassa. Kaikkein otollisin hetki  syödä näitä on joko jonkin aikaa jäähdyttyä, jolloin valkosuklaanapit sisällä eivät ole enää aivan niin sulia tai seuraavana päivänä kevyesti lämmitettynä.
NIIN HYVÄÄ!! 🙂
Olen yrittänyt jo pitkään miettiä, että millä aineksillä muffinseista saisi (omaan mieleeni) vieläkin parempia? En ole kuitenkaan vielä tullut keksineeksi. Nämä kun ovat oikeasti aika lähellä täydellisyyttä. Kerran kokeilin banaani-valkosuklaa-versiota joka ei ollut siellä päinkään näihin verrattuna. Lähiaikoina täytyy kuitenkin ehkä pitkästä aikaa testata näitä tuolla alkuperäisellä vadelma-ohjeella!
Jos innostutte testaamaan näitä, niin tulkaa ihmeessä kertomaan mitä olitte mieltä! 😀 

8 vastausta artikkeliin “Maailman parhaat muffinsit”

  1. Sun muffinssit näyttää superherkullisilta!

    Mä taas oon tykästynyt kovasti pätkis- ja mokkapalamuffinsseihin. Turha varmaan ees sanoa, mutta tykkään todella suklaisista muffinsseista. Ne on myös kokeilemisen arvoisia, jos suklaasta pitää. Saa mokkapalatkin vähän perinteisestä poikkeavan muodon. Täytyy kuitenkin kokeilla vaikka tulevana viikonloppuna tätä sun reseptiä. Vaikuttaa hyvältä kombolta ja ehdottomasti tuplavalkosuklaalla 🙂

    1. Ihan suklaisia en olekaan testannut kun mies ei tykkää, mutta itselleni kyllä maistuisi! Laitatko pätkikset ihan hakkelukseksi taikinan sekaan? Kiitti suklaavinkistä, täytyy ehdottomasti kokeilla suklaamuffareitakin! 😉 Ja testaa ihmeessä noita jos tykkäisit marjaisemmistakin! 😀

  2. Poikaystävällä on nimipäivät sunnuntaina, suurena marjojen ystävänä voisin leipoa hälle näitä, mitä luulet, miten kuningatar sekoitus toimisi? Eli vadelma-mustikka? 🙂

    1. Hyvä idea! En ole testannut, mutta voisin itse myös joskus kokeilla! Vadelmamuffareista tuli kirpeämpiä kun näistä mustikka, mutta itse kyllä tykkään kirpsakasta niin nuo kaksi voisi olla hyvä yhdistelmä! 😀 Kerro sitten mitä tuumasit.

  3. Oiiii, Namnam! Menee kyllä heti kokeiluun. Pätkiskuppikakut olleet tähänastinen suosikkini mutta kyllä valkosuklaa ja mustikka kuulostaa myös vastustamattomalta kombolta!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.