Urakeskeinen(kö?)

Omat vauvauutiseni aiheuttivat monessa lukijassa hämmästystä. Suurimmassa osassa ihmetystä aiheutti se kuinka ja miksi ennen niin vuosia työnteon ja urakeskeiyyden puolesta liputtava teki näinkin radikaalin takinkääntötempun? Eikös minun pitänyt panostaa työntekoon? Opinnoistakin oli monesti ollut puhetta.

Vielä muutama vuosi sitten oikeastaan ainut asia joka päähäni mahtui oli työnteko. Työt, työt, työt. Olisin voinut viettää aikaa työpaikalla vaikka vuorokauden ympäri. Mietin aivan jatkuvasti, että mitä seuraavaksi ja kokoajan oli rattaat pyörimässä kaikenmaailman suunnitelmien tai itsensä kehittämisen suhteen. Blogiakin tein tuolloin ihan superaktiivisesti, joten aikaa omille ajatuksille ei oikein edes tainnnut olla. Olin tosi itkuherkkä, koska useimmiten olin todella väsynyt. Ajatus esimerkiksi itsestäni lykkäämässä lastenvaunuja lähinnä etoi, eikä tuo ajatus ollut oikeastaan koskaan edes käynyt mielessä. Ja ei missään nimessä yleisesti ihmisistä lykkäämässä niitä vaunuja, vaan minä tekemässä sitä. Enhän oikeastaan edes tiennyt mitään lapsista.

Siitä on aikaa varmaan reilu vuosi tai pari kun ensimmäisiä kertoja aloin miettimään, että haluanko ihan tosissani kuluttaa koko elämäni vain työntekoon keskittyen. Tokihan vaikkapa matkustelu tuo arkeen ja elämään ihanaa vaihtelua, mutta tietysti ne vuosilomatkin ovat  aina rajalliset. Unohtamatta tietty sitä arkeen paluuta aina lomien jälkeen..

Ehkä se pohjimmainen ajatus siellä kaiken takana oli se, että mitä sillä vuosien ”raatamisella” mahtaa ihan oikeasti saavuttaa elämässä? Siis konkreettisesti? Onko se loppupeleissä todella sen arvoista saavuttaa urallaan tietty asema jos kaikki on tehty oman elämän uhrauksella, pahimmassa tapauksessa terveyden? Oman elämän joka eletään vain sen yhden kerran. Nyt jälkeenpäin tuntuu, ettei itselläni ole ollut oikeasti kunnolla aikaa itselleni ja omalle elämälleni sen jälkeen kun aloitin 2008 opiskelut osa-aikatyön lomassa. Veikkaan, että joku tietty vaihde jäi päälle siinä tohinassa kun piti valmistua, löytää työpaikka, muuttaa, aina jotain meneillään.

 kuva täältä
Nyt raskaana olen tehnyt aivan ennenkuulumattoman jutun, joka ei olisi tullut vanhalle Iinekselle kysymykseenkään ja kieltäytynyt stressaamasta mistään töihin liittyvästä, ihan puhtaista terveyssyistä. Välillä olen herännyt jopa pieneen  huoleen siitä, että missä kaikki se kunnianhimo oikein on, mitä minulle tapahtuu? Sitä on vaan yrittänyt takoa päähänsä, että stressailla ehtii myöhemminkin ja jos tässä jotain ehtii tehdä vielä myöhemminkin kymmeniä vuosia niin se on työ!!

Tietysti omat hommat tehty niin huolellisesti kun vaan pystyn ja kykenen, mutta mikään ylisuoriutuminen ei ole kertakaikkiaan käynyt mielessäkään ja vauva on ollut siihen ihan hyvä syy. Miksi stressailla turhaan jossei siihen kertakaikkiaan ole ylimääräistä energiaa? Tokihan ne ajatukset ovat muistakin syistä olleet välillä aivan muualla kun siinä työnteossa. Ennenvanhaan pyrin ylittämään itseni työssä jokainen päivä ja ylisuoriutumaan vain sen vuoksi ettei kukaan voisi ikinä tulla sanomaan laiskaksi tai huolimattomaksi. Toisaalta, miksi omaa suoriutumistaan pitäisi todistella muille? Eikö sen pitäisi riittää että itse tiedät tekeväsi parhaasi ilman ylimääräistä hössötystä?

Kyllä itseäni voisi pistää ahdistamaan keski-ikäisenä siinä vaiheessa kun tajuaa ettei oikeasti ole edennyt mihinkään, varsinkaan josseivat ne tulevaisuuden näkymätkään näyttäisi ihan kamalan hyviltä. Mutta toisaalta mitä sitten loppupeleissä? Pääasiahan on kuitenkin että on itse onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Aika harvan ihmisen hautakiveen kuitenkaan kaiverretaan upeita urasaavutuksia, joten onko se oikeasti se tärkein juttu johon panostaa? Kai se pointti tässä pohdinnassa oli enemmänkin se, että kuinka ylös ja nopeasti täytyy edetä että voisi hetkeksi pysähtyä? Onko kaikki saatava alle kolmekymppisenä? Mihin sitä oikeasti on kiire?

 kuva täältä
On itselleni työ edelleen tärkeä juttu ja varsinkin nyt on huojentavaa tietää että on kuitenkin mukava työ johon palata takaisin kun tietää ettei joudu päivästä toiseen tekemään jotain oikeasti inhottavaa ”paskaa” jota vihaa, joka veisi elämästä kaiken muun ilon ikinä palkitsematta. Vaikkei oma työnikään loppupeleissä mitään rakettitiedettä ole, on siinä monia hyviä puolia ja ehdottomasti edellytykset edetä, kehittyä ja menestyä jos vain halua ja kiinnostusta löytyy. 
Olen myös iloinen, että olen saanut opiskeltua itselleni monipuolisen ja oman kokemukseni pohjalta oikein hyvin työllistävän tradenomitutkinnon, vaikkei jatko-opintojen jano sekään ole missään nimessä laantunut. Sen aika nyt vaan on myöhemmin. Olen itse vaan lähivuosina huomannut sen, ettei se koulutuskaan missään nimessä ole avain menestykseen. Omalla työpaikalla on päinvastoin tullut nähtyä huomattavasti enemmän niitä menestystarinoita, joissa nimenomaan se työkokemus painaa akateemista koulutusta huomattavasti enemmän kupissa. 
Toki itsekin ottaisin KTM-paperit käteen ihan milloin vain riemusta kiljuen, mutta ehkä luottaminen siihen että ne paperit ovat tie onneen on ehdottoman väärä, ainakin tässä taloustilanteessa ja mitä on itse tullut nähtyä. Tietysti vaihtelee varmasti huomattavasti yrityksestäkin (ja huom alasta!!), että mitä rekrytoinneissa arvostetaan, itselleni on kuitenkin ollut todella positiivista nähdä kuinka ainakin oman työnantajani leivissä voi edetä hienosti ”ihan vaan niillä tradenomin papereillakin”. Siksi en itse jaksa kantaa tällä hetkellä mitään ylitsepääsemätöntä huolta jatko-opintojenkaan suhteen.

Toisaalta tämä vuosi on varmasti juuri itsensä kehittämisen puolesta todella merkittävä. Kyllähän äitiys varmasti kasvattaa henkisesti hurjasti ja voipi olla että olen tämän vuoden jälkeen vielä entistä erilaisempi Iines 🙂

8 Replies to “Urakeskeinen(kö?)”

  1. Moni taisi yllättyä vauvauutisesta kun ostitte pienen asunnon! Useimmat miettisi jo isompaa, jos suunnitelmissa on vauva pian.

    1. Hmm no en kyllä jaksa uskoa että asia siksi ihmetytti. Kyllähän Helsingissä monet asuvat todella pienissä asunnoissa lapsenkin kanssa, joten ei ole tosiaan mikään uusi juttu että eletään kaksiossa jopa vuosia lapsen kanssa. Ja ostettiinhan me tämä asunto jo melkein 2v sitten, joten ei asia ollut mitenkään ajankohtainen..

  2. Tämä oli tosi kiva, pohdiskeleva postaus. Itse olen pienen tytön, syksyllä töihin palaava äiti, joten nämä asiat on aika ajankohtaisia. Äidiksi tulo ja nämä pari sen jäkeistä vuotta ovat kyllä olleet parhaita koskaan, ja uskon että tämän jälkeen pärjää paremmin työelämässäkin, koska henkistä kasvua on tapahtunut niin paljon. Aurinkoista kevättä! 🙂

  3. Melko samoissa mietteissä itse pyöriskelen täällä, laskettu aika minulla taitaa olla muutaman viikon sinun jälkeesi :). Olen aina ollut tosi urakeskeinen ja työ on ollut minulle tosi tärkeä juttu. Nyt raskauden aikana on ollut ihana huomata että ei maailma kaadukaan siihen jos ei aina stressaa, ylisuorita ja paina ylitöitä. Tämä on ollut itselleni tosi kasvattava kokemus ja toivon että kun sitten palaan työelämään, pystyn pitämään kiinni edes hippusesta tätä asennetta :).

    Oletko muuten miettinyt opiskelua äitiyslomalla/vanhempainvapaalla/hoitovapaalla/miten ikinä aiottekin asiat järjestää? Tuli vaan mieleen jos kerran haaveilet KTM-papereista niin nythän olisi oivallinen aika jatkokouluttautua! Minulla on vuosia roikkunut juuri KTM-tutkinnosta gradu ja pari kurssia, ja ajattelin saada ne hoidettua tulevien vanhempainvapaiden aikana. Toki onnistuminen riippuu kovasti siitä millainen persoonallisuus tuleva vauva on, mutta ainakin tätä voi kokeilla. Tässä on sekin hyöty että ei tarvitse laittaa ihan pikkuvauvaa vielä hoitoon vaan voin joustavasti olla kotona, katsoa lasta ja tehdä kouluhommia. (Minulla ei siis ole mitään kokemusta vauvoista joten voi olla että tämä on täysin utopistinen haave, mutta yrittänyttä ei laiteta!).

    Tsemppiä loppuraskauteen, tämä ei todellakaan ole mitään herkkua :D. Mutta eiköhän palkinto ole kaiken kituuttamisen arvoinen :).

    1. Myöskin toivon, että tuo "ei se ole niin vakavaa"- asenne pysyy vielä sittenkin kun palaa töihin ;D

      Itseasiassa olen miettinyt tuota opiskelujuttua! Nythän on viimeiset mahikset tänä vuonna hakea aikuiskoulutustukeakin, joten mietin jossain välissä että esimerkiksi avoimen opinnot voisivat tulla kyseeseen, niitä kun käsittääkseni voi suorittaa tuolla aikuiskoulutustuellakin. Eikä tarvitsisi ihan tavallisella opintotuella kärvistellä. Ajattelin kesällä tutkailla tätä asiaa vähän enemmän, samasta syystä myös että vähän näkee vauvan persoonallisuutta että kuinka vaativa tapaus mahtaa olla 😀 OLisihan se kätevää suorittaa vaikka avoimen etäopintoja kotona lapsen kanssa.

      Sittenhän se nähdään kuinka utopistisia meidän ajatukset on! Ihanaa kevättä ja loppuodotusta sulle myös, ei ole kauaa enää <3

  4. Ihana lukea tällainen kirjoitus.

    Monelle tuntuu olevan niin selvää, että joskus sitten tahtoo olla äiti. Itse taas en tunne tuollaista vahvaa halua ollenkaan. Välillä sitä kyllä herää pieni ajatus, että mitä jos.. mutta en vielä ainakaan vakavissani näe itseäni äitinä. On siis mukava lukea tällaisia erilaisiakin kokemuksia. Kaikki ei ole niin mustavalkoista ja ajatukset saattavat muuttua.

    Asun itse myös Helsingissä ja täytyy sanoa, että ei todellakaan ole erikoista asua pienen lapsen tai suuremmankin perheen kanssa hieman pienemmässä asunnossa. Sitä paitsi itse näen sen niin, että elämäntyyli ja aktiviteetit voivat erota kovastikin kaupungissa ja maalla asuvien kesken. Ei pienempi asunto ole erikoinen vaihtoehto, sillä myös tapahtumarikkaalla ympäristöllä ja aktiviteeteillä on merkitys. Lisäksi matkustelu varmasti avartaa. Moni lapsi ei pääse sieltä suuremmasta asunnosta koskaan välttämättä näkemään maailmaa, mikä taas on mun mielestä todella rikastuttavaa sekä tärkeää. Kaikella on puolensa, eli turhaa kummastelua tuo asuntoasia. Ei asiat ole niin mustavalkoisia tässäkään suhteessa.

    Hyvää loppuodotusta sulle ja kiitos näistä pohdiskelevista sekä erilaisista kirjoituksista 🙂

    1. Kiva että kirjoitus osui! Itse olen myös huomannut nyt ettei ole tosiaankaan tavatonta että ajatukset saattavat ihan muutamassakin vuodessa muuttua ihan päälaelleen. Ihan outoa, että vielä muutama vuosi sitten ajattelin että olisi täysin ok elellä vanhaksi saakka ilman lapsia, siinä ei ollut mielestäni mitään outoa. Toisaalta nytkin ajattelen vielä toistaiseksi, että yksi lapsi on varmasti ihan riittämiin mutta saa nähdä 😀 Monet vaikkapa työpiirissä vannovat kovasti etteivät näe itseään kyllä todellakaan ikinä vanhempina ja ovat kovin varmoja asiastaan, vähän kun itse olin ennen ja olenkin koittanut sanoa, että koskaan ei voi tietää, pelkästään se biologinen kello on aika vahva juttu jos alkaakin tikittämään!

      Tuohon asuntoasiaan tulee realiteettina täällä Helsingissä myös raha. Aivan älytöntä että meidän pikku-kaksion hinnalla saisi vaikka mistä muualta Suomesta hulppean ja tiptop-kuntoon laitetun omakotitalon tontilla, rivareita nyt jopa puoleen hintaan mitä ollaan tästä maksettu. Tietty asia olisi eri jos oikeasti asuisi muualla ja olisi 200 tuhannella oikeasti mahdollisuus ostaa iso ja hulppea kämppä! Täällä se ei vaan ole mahdollista jos on yhtään tarkka alueiden suhteen, 200 000 euroa on kuitenkin ihan törkyhinta asunnosta jos vertailee Suomen sisällä hintoja. Helsingissä kun saa maksaa oikeasti vähintään puoli miljoonaa kivasta omakotitalosta "hyvällä alueella", eipä ihan monella ole semmoiseen varaa varsinkaan jos on ensiasunnon ostaja kuten itse olin. Täällä on vaan pakko ajatella taloudellistakin vaihtoehtoa, esimerkiksi ostaa ensin pienempi josta on mahis saada vähän tuottoakin ja siirtyä sitten parin vuoden päästä isompaan kun on lainaakin maksettu pois 🙂 Mutta toisaalta omasta mielestäni ei ole edes outoa että asustellaan "näin pienessä" sitten vauvan kanssa, mutta onhan monella muualla asuvalla tietty jo heti lapsen syntyessä erilliset lastenhuoneet yms valmiina, onhan sekin tietty ihanaa!

      Mutta olet ihan oikeassa että myös ympäristöllä on suuri vaikutus! Onhan suuremmissa kaupungeissa paremmat lähtökohdat vaikkapa kulttuurikasvatukselle, tietty sitten maalla asuessa tulee ehkä vahvempana muut arvot, luonto yms.. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa!

      Kiitos kommentista ja ihanaa kevättä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *